Marisha Rasi-Koskisen uusi romaani on mestarillinen tutkielma tietoisuudesta
Runeberg- ja Finlandia-palkitun kirjailija Marisha Rasi-Koskisen elokuussa julkaistava tulevaisuuteen sijoittuva romaani Kesuura tutkii tietoisuutta, sekä ihmisten että muiden.

Hylätyllä rautatieasemalla ei ole käynyt ketään vuosikymmeniin. Kaukaisuudessa häämöttää tuntureita eikä aurinko koskaan laske. Ulos on vaarallista mennä. Androidi QED ei tiedä, miksi on asemalla. Hän tietää vain, että ihminen on tuonut hänet sinne. Ihminen ei kerro mitään itsestään, mutta vaatii, että QED kertoo kaiken minkä muistaa. QED alkaa kirjoittaa lapsuudestaan, vanhemmistaan, Metsäkoillisen eläimistä ja hyönteisistä, koulusta ja toisista kaltaisistaan, mutta mitä pidemmälle hän pääsee, sitä vaikeammaksi muistaminen muuttuu. On eräs sana, jonka tilalla hänen mielessään on pelkkää säteilevää kipua. Mitä hänen muistoilleen on tapahtunut?
Tulevaisuuden maailmaan sijoittuva Kesuura pohtii tietoisuuden ruumiillisuutta ja sanojen rajoja; on se, minkä tiedämme ja osaamme sanoa, ja lisäksi kaikki se, minkä vain tunnemme. Vetäväjuoninen teos kurottelee kohti tuntematonta aluetta ihmisyyden ulkopuolella ja antaa toimijuuden myös muille kuin inhimillisille ajattelijoille.
”Kaipaamme toivoa ja siksi haluamme utopioita. Sekä utopistiset että pelottavat tulevaisuuskuvitelmat kumpuavat kuitenkin tästä hetkestä ja heijastavat tekijöidensä suhdetta tämänhetkiseen todellisuuteen. Samalla tavalla se miten kuvaamme toisia, palaa lopulta itseemme ja kertoessamme toisista tulemme puhuneeksikin ihmisestä.” Rasi-Koskinen kuvaa.
Rasi-Koskinen perehtyi teoksen taustatöinä laajalti posthumanistiseen ajatteluun sekä eläinten tietoisuuden ja ruumiillisuuden psykologiaan. Teoksessa kaikuu myös kirjailijan tahto avata keskustelua toislajisten paikasta yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa.
Marisha Rasi-Koskinen (s. 1975) kirjoittaa ajan, paikan ja kulttuurien rajat ylittävää proosaa joka lumoaa lukijansa. Hän on saanut aiemmista teoksistaan lukuisia palkintoja, kuten Runeberg- ja Tulenkantaja -palkinnon romaanistaan REC (2020) sekä Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Auringon pimeä puoli (2019). Rasi-Koskinen on koulutukseltaan ja aiemmalta ammatiltaan psykologi. Kesuura on hänen kahdeksas romaaninsa.
Kirja ilmestyy 12.8.2025.
Lehdistö PDF ja arvostelukappaleet Susanna Sucksdorff
Haastattelupyynnöt: Petra Vallila, Vallila Communications, petra@vallilacommunications.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SucksdorffTuottaja
Puh:0505746966susanna.sucksdorff@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Sisaruksia, salaisuuksia ja suuria tunteita kahden mantereen välillä18.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Anu Vähäahon uusi romaani Meri välissämme jatkaa suosittua Oulujoen helmet -sarjaa ja avaa näkökulman kahteen maahan ja kahteen ihmissieluun.
Villa Hildan kesä myyty seitsemään maahan jo ennen julkaisua27.5.2025 13:46:26 EEST | Tiedote
Kesä, uusi alku ja saaristolaisromantiikka kohtaavat kirjassa Villa Hildan kesä, joka aloittaa Michaela von Kügelgenin feelgood-trilogian. Romaani on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta jo ennen julkaisuaan: kirjan käännösoikeudet on myyty seitsemään maahan, muun muassa Saksaan, Alankomaihin, Tanskaan ja Norjaan. Kirja ilmestyy suomeksi 10. kesäkuuta samaan aikaan ruotsinkielisen alkuteoksen Sommar på Villa Hilda kanssa. Kirjan on suomentanut Hanni Salovaara.
Elokuvaohjaaja Suvi Westin esikoisromaani nauraa stereotypioille23.4.2025 09:14:20 EEST | Tiedote
Suvi Westin esikoisromaanista piti tulla hyvin tärkeä tietokirja saamelaisnaisista. Tulikin jotain ihan muuta, itseironinen, pisteliäs ja hauska romaani naisiin kohdistuvista odotuksista, ennakkoluuloista ja yksilön rimpuilusta perinteisen kulttuurin ja valtakulttuurin välillä.
Iida Turpeisen menestysromaani Elolliset ehdolla Italian merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon saajaksi16.4.2025 12:53:08 EEST | Tiedote
Premio Strega on Italian suurin ja arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Sen kansainvälinen vastine, Premio Strega Europeo, on nuorempi (perustettu 2014) mutta yhtä arvostettu. Ehdokkaiksi valitaan viisi eurooppalaista teosta. Voittaja julkistetaan Salone del Libro -messuilla Torinossa toukokuussa.
Ida Kukkapuro tapasi sisaruksensa vasta esikoulussa, ja haluaa siksi puolustaa sisaruutta7.4.2025 10:15:08 EEST | Tiedote
Kun puhutaan perheestä, pohditaan yleensä vanhempien ja lasten suhdetta. Mutta entä sisaruus? Kun toimittaja Ida Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukuhistoriaansa, määritelmiä pakenevat sisaruussuhteet eivät jättäneet häntä rauhaan. Syntyi omakohtainen kirja aiheesta, josta on kirjoitettu hyvin vähän. Mitä kaikkea sisaruus on?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme