Henriksson: EU:sta ei saa tulla Unkarin panttivanki
14.6.2025 13:20:27 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
– Meidän on tartuttava härkää sarvista ja uskallettava uudistaa EU:ta juuri niiltä osin kuin uudistuksia eniten tarvitaan. Enemmistöpäätöksiä on voitava tehdä erityisesti suurissa kysymyksissä, jotka koskevat EU:n ulkopolitiikkaa ja kaikkien meidän turvallisuutta tulevaisuudessa, sanoo europarlamentaarikko ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).

Henriksson painotti EU:n uudistamisen tarvetta puheessaan RKP:n puoluekokouksessa Vaasassa lauantaina 14. kesäkuuta.
– EU-vaaleihin lähtiessämme minä ja RKP lupasimme työskennellä sen eteen, että EU:n päätöksentekoa tehostetaan erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä. Kyse on loppujen lopuksi sinun ja minun arjen turvallisuudesta. Oikeudesta elää vapaudessa. Euroopan tulevaisuudesta, Henriksson sanoo.
– Ukraina ei taistele vain oman vapautensa puolesta, vaan heidän sotansa on myös meidän sotamme. Siksi Ukrainan tukemista on jatkettava. Siksi haluan myös nähdä vielä tiukempia pakotteita Venäjän varjolaivastoa vastaan Itämerellä, ja siksi myös EU-komission ja jäsenmaiden on uskallettava käyttää Euroopassa jäädytettyjä venäläisiä varoja Ukrainan hyväksi, Henriksson jatkaa.
– Emme voi sallia, että yksi tai kaksi maata 27:stä estää Ukrainan tukemisen jatkumisen tai tiukempien pakotteiden käyttöönoton. Siksi peräänkuulutan komission ja jäsenmaiden rohkeutta käyttää kaikkia mahdollisuuksia, joita EU:n artikla 7 tarjoaa – ja ellei mikään muu auta, myös äänioikeuden jäädyttämistä niiltä mailta, jotka vaarantavat Ukrainan ja siten koko Euroopan tulevaisuuden. Emme voi antaa Putinin ystävien Unkarissa tai Slovakiassa päättää, Henriksson sanoo.
Yhteyshenkilöt
Alexander Junellspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anna-Maja Henriksson)
Puh:+358 40 019 2744Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström: Service och transporter bör gå hand i hand – låt välfärdsområdena ansvara för FPA-taxin24.4.2026 11:28:06 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) lämnade igår in ett skriftligt spörsmål till social- och hälsovårdsministern. I spörsmålet frågar Wickström om ministeriet kommer att reagera på de allt större kostnaderna för FPA-taxin, som är en direkt följd av social- och hälsovårdsreformen samt centraliseringen av tjänsterna.
Wickström: Palvelujen ja kuljetusten on kuljettava käsi kädessä – hyvinvointialueille vastuu Kela-takseista24.4.2026 11:28:06 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) jätti eilen kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministerille. Kysymyksessään Wickström tiedustelee, aikooko ministeriö reagoida Kela-taksien kasvaviin kustannuksiin, jotka ovat suora seuraus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta sekä palvelujen keskittämisestä.
Adlercreutz: Kunskapsgarantin ska ge rättvisare betyg och starkare kunskaper23.4.2026 19:27:33 EEST | Pressmeddelande
SFP:s ordförande och undervisningsminister Anders Adlercreutz har idag presenterat sitt lagförslag till riksdagen om en så kallad kunskapsgaranti. Målet är att säkerställa att alla elever får tillräckliga kunskaper för att gå vidare i sina studier och att bedömningen i skolan blir mer rättvis och enhetlig.
Adlercreutz: Osaamistakuulla oikeudenmukaisempaa arviointia ja vahvemmat perustaidot23.4.2026 19:27:33 EEST | Tiedote
RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz on tänään esitellyt eduskunnalle lakiesityksen niin sanotusta osaamistakuusta. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen oppilas saa riittävät tiedot ja taidot siirtyäkseen opinnoissaan eteenpäin ja että arviointi on oikeudenmukaista ja yhdenmukaista.
Wickström: Viktiga åtgärder för tillväxt - bra att läget med funktionshinderservicen på svenska ses över22.4.2026 22:41:54 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström anser att regeringens ramförhandlingar innehåller en hel del goda nyheter, trots att förhandlingarna fördes i ett svårt läge.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme