Lajistoseurantojen merkitys korostumassa: suomalaisen luontotiedon tuotanto vapaaehtoisten varassa

Suomessa tehtävien lajistoseurantojen laajuutta, menetelmiä ja kattavuutta kuvataan Suomen ympäristökeskuksen julkaisemassa Systemaattiset lajistoseurannat Suomessa -raportissa (helda.helsinki.fi). Systemaattisella seurannalla tarkoitetaan vuodesta toiseen jatkuvaa, tutkimuskohteeltaan ja menetelmiltään muuttumatonta luontoseurantaa.

Suomessa maaympäristön lajistoseurantoja on kaikkiaan 60, meriympäristön seurantoja 16 ja sisävesien seurannoiksi luokiteltavia seurantoja seitsemän. Kahdeksan seurantaa kattaa useita elinympäristöjä. Vanhimmat seurannat ovat jatkuneet jo 1950-luvulta, mutta toisaalta esimerkiksi pölyttäjäkantoja on alettu seurata systemaattisesti vasta viime vuosina.

“Lajistoseurannat ovat luontotietomme selkäranka. Ilman lajistoseurantoja emme tiedä miten luonnolla menee, miten ihmisen toiminta vaikuttaa luontoon ja onko luonnon tilaa korjaavilla toimenpiteillä vaikutusta”, tiivistää ryhmäpäällikkö Päivi Sirkiä Suomen ympäristökeskuksesta.

Systemaattiset lajien runsauden seurannat kattavat noin 2800 lajia, eli vain noin 6 prosenttia maamme lajistosta. Vaikka levinneisyyteen keskittyvät seurannat tuottavat lisäksi seurantatietoa sadoista lajeista, kattavat seurannat vain pienen osan Suomen lajistosta.

“Tarvitsisimme lisää huomiota esimerkiksi ekosysteemien toiminnan kannalta tärkeisiin lajeihin kuten hyönteisiin, sieniin ja maaperäeliöihin”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Ari-Pekka Auvinen.

Vapaaehtoisilta miljoonien eurojen arvoinen työpanos

Kansainvälisesti erityistä Suomen lajistoseurannoissa on yhteistyö asiantuntijaorganisaatioiden ja harrastusjärjestöjen välillä. Pelkästään lajien runsauden seurantojen toteutukseen osallistuu joka vuosi yli 6 000 vapaaehtoista.

Jos mukaan lasketaan vähemmän lajintuntemusta vaativat kansalaistiedehankkeet, nousee vapaaehtoisten määrä kymmeniin tuhansiin.

“Pelkästään lajien runsausseurantoja tekevien vapaaehtoisten työpanos nousee rahalliselta arvoltaan noin kuuteen miljoonaan euroon vuodessa”, arvioi Päivi Sirkiä.

Luontoseurantojen rahoituksen vastattava kysyntään

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin suojelutavoitteisiin ja parantamaan luonnon tilaa. Luonnonsuojelulain edellyttämää kansallista luonnon monimuotoisuuden strategiaa ja toimintaohjelmaa odotetaan hyväksyttäväksi. Samaan aikaan valmistellaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Seurantatiedot ovat keskeisessä roolissa vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelussa ja tavoitteiden saavuttamisen tarkastelussa.

Kokonaan uusia seurantatiedon tarpeita liittyy EU:n ympäristötilinpidon asetuksen uudistukseen, joka velvoittaa kytkemään luonnon tilan seurannan osaksi talouden seurantaa. Monimuotoisuuden seurantatietoa tarvitaan myös jatkuvasti enemmän yksityisen sektorin toiminnan kestävyyden arviointiin, esimerkiksi yritysvastuun raportointiin.

Edes nykyisten seurantojen turvaamiseksi ei kuitenkaan ole riittäviä resursseja.

“Seurantojen tulevaisuus olisi tärkeää vakauttaa ennakoitavalla rahoituksella. Tietoa Suomen luonnon tilasta tuotetaan edullisesti. Noin 85 prosenttia systemaattisista lajistoseurannoista tehdään alle 100 000 euron vuosibudjetilla”, toteaa Päivi Sirkiä.

Jotta luontotiedon saanti olisi jatkossa turvattu, täytyisi seurantojen rahoituspohjaa laajentaa.

“Luontopositiivisuus on korulauseita niin kauan, kunnes yritysten ja muiden yhteisöjen luontovaikutuksia voidaan seurata määrällisesti. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan puolestaan nykyistä tarkempaa seurantatietoa, ja siihen ei nykyinen julkinen rahoitus yksin riitä”, sanoo Ari-Pekka Auvinen.