Hesburger

Hesburger istuttaa metsää

Jaa

Pikaruokaketju Hesburger istuttaa uutta metsää yhteistyössä Carboreal Oy:n kanssa. Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea, ja Pohjois-Pohjanmaan Reisjärven alueelle istutettiin yli 15 000 taimea vuonna 2023.

Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea.
Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea. Kasperi Hirvonen

Rautalammin istutustyöt tehdään yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa, ja näin tuetaan samalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan metsitysprojektit luovat myös työtä paikallisille toimijoille metsänhoidon eri vaiheissa.

”Olemme innoissamme yhteistyöstä Carborealin kanssa, jonka avulla luodaan uutta metsää Suomeen. Hesburger pyrkii minimoimaan omasta toiminnastaan syntyvän hiilijalanjäljen satsaamalla muun muassa uusiutuvaan energiaan ja kierrätykseen. Samalla haluamme tehdä ilmastotoimia kotimaisten yhteistyökumppaneiden kanssa”, Hesburgerin vastuullisuuspäällikkö Eeva Mäki kertoo.

"Suomi tarvitsee uutta metsää, koska puuston ikääntyessä sen hiilensidontakyky heikkenee. Uusi metsä, joka on istutettu viljelykäytöstä poistuneille pelloille, sitoo hiiltä pitkäaikaisesti ja vähentää tehokkaasti myös maaperän päästöjä. Yhteistyö Hesburgerin kanssa on erinomainen esimerkki siitä, miten vastuulliset suomalaiset yhtiöt panostavat ilmastotoimiin – liiketoiminnasta aiheutuvat päästöt pyritään minimoimaan mahdollisimman tehokkaasti. Hesburgerin ja Carborealin projekteissa korostuvat myös paikallisyhteisöjen sosiaaliset hyödyt ja samalla luodaan alueelle työllisyyttä", Carboreal Oy hallituksen puheenjohtaja Janne Saarikko kommentoi.

Lukuisia ympäristöhyötyjä

Metsien istutuksella on hiilensidonnan ohella useita muitakin ympäristöhyötyjä. Pellolle istutettu metsä rikastuttaa ekosysteemiä tarjoamalla uuden elinympäristön monille kasvi- ja eläinlajeille.

Monipuolinen puulajivalikoima tuo alueelle jo alkukeväästä kukkivia puita, jotka tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Samalla entisen peltomaan muuttuminen metsäksi vähentää maaperäpäästöjä. Metsitysprojektit myös parantavat alueen vedenimeytymiskykyä, mikä edistää pohjaveden muodostumista.

Rautalammen ja Reisjärven lohkot on varattu Hesburgerille 99 vuodeksi, jonka aikana puusto sitoo hiilidioksidia ja metsittämisen myötä maaperäpäästöt vähenevät.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea.
Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea.
Kasperi Hirvonen
Lataa
Uuden metsän istuttaminen.
Uuden metsän istuttaminen.
Kasperi Hirvonen
Lataa
Uuden metsän istuttaminen.
Uuden metsän istuttaminen.
Kasperi Hirvonen
Lataa
Uuden metsän istuttaminen.
Uuden metsän istuttaminen.
Kasperi Hirvonen
Lataa
Uuden metsän istuttaminen.
Uuden metsän istuttaminen.
Kasperi Hirvonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta, Puolasta ja Romaniasta. Hesburger työllistää Suomessa noin 6000 työntekijää ja ulkomailla noin 3100 työntekijää. Vuoden 2024 verollinen myynti Suomessa oli 295 miljoonaa euroa ja ulkomailla 193,6 miljoonaa euroa.

www.hesburger.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hesburger

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye