Oy HIFK-Hockey Ab

Ilkka Kortesluomasta HIFK:n toimitusjohtaja: “Uskon että seuran potentiaali on merkittävästi nykyistä suurempi”

Jaa

HIFK:n hallitus on valinnut seuran vt toimitusjohtajana huhtikuusta alkaen toimineen Ilkka Kortesluoman uudeksi toimitusjohtajakseen.

Ilkka Kortesluoma on nimitetty HIFK:n toimitusjohtajaksi.
Ilkka Kortesluoma on nimitetty HIFK:n toimitusjohtajaksi.

“Haastattelimme useita, hyvin erityyppisiä kandidaatteja ja oli ilahduttavaa huomata, että kiinnostus roolia kohtaan oli suurta ja taso korkea. Organisaatiossa muutoksia on ollut paljon.  Nyt tavoitteena on työrauha ja vakaus”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola.  

“Päädyimme Ilkkaan, koska hän on lyhyessä ajassa osoittanut kestävänsä hyvin kovaakin painetta. Hän ajattelee urheiluviihdettä laaja-alaisesti ja on kansainvälisesti verkostoitunut. Hän on myös erittäin pidetty sekä työntekijöiden että yhteistyökumppaneiden parissa”, jatkaa Eskola.

Ennen HIFK:ta Kortesluoma työskenteli 14 vuoden ajan Yhdysvalloissa Comcast Spectacor -yrityksessä, viimeksi Vice President of sales and services -roolissa,  Hänen vastuullaan olivat  NHL-joukkue Philadelphia Flyersin ja sen kotihallin Wells Fargo Centerin lipunmyynnin ja palveluiden kehittäminen ja johtaminen.

“Haluan että huomisen HIFK on eurooppalaisen vertailun kestävä, moderni urheiluviihdebrändi. Kaiken ytimessä tulee tottakai olla urheilullinen kilpailukyky mutta nykymaailmassa suuri osa kilpailusta tulee jääkiekon ulkopuolelta. Tulemme esimerkiksi uudistamaan ottelutapahtumaa ja panostamaan digitaaliseen tuotekehitykseen perinteitä kunnioittaen mutta rohkeasti”, sanoo Kortesluoma.

“Urheilustrategian osalta keskeiset päätökset tekevät Janne Pesonen ja Olli Jokinen, ja sillä puolella olemme muutoksen suhteen jo täydessä vauhdissa. Haluamme pelata yleisöön menevää, modernia ja nopeaa jääkiekkoa ja panostaa siihen, että junioripolkumme on todella laadukas.”

“Ymmärrän, että asiat eivät muutu hetkessä. Olemme pitkän prosessin alkumetreillä. Monet asiat ovat hyvin, mutta uskon, että potentiaalimme on merkittävästi nykyistä suurempi, kunhan vain itse olemme hieman avoimempia. HIFK:n faniudessa ei saa olla kyse postinumerosta, vaan asenteesta, jonka ytimessä on rohkeus, yhteisöllisyys ja terve ylpeys.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilkka Kortesluoma
ilkka.kortesluoma@hifk.fi

Kuvat

Ilkka Kortesluoma on nimitetty HIFK:n toimitusjohtajaksi.
Ilkka Kortesluoma on nimitetty HIFK:n toimitusjohtajaksi.
Lataa

Oy HIFK-Hockey Ab

HIFK on vuonna 1897 perustettu suomenruotsalainen urheiluseura, jonka edustusjoukkue pelaa jääkiekon SM-liigassa. Joukkueen kotihalli on Nordenskiöldinkadun varrella sijaitseva Helsingin jäähalli. HIFK on yksi Suomen tunnetuimmista urheilubrändeistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy HIFK-Hockey Ab

HIFK:n selvitys epäasiallisesta käytöksestä Suhon opiskelijoita kohtaan on valmistunut – ”toiminnassamme on ollut puutteita ja tulemme korjaamaan ne”13.5.2025 16:02:06 EEST | Tiedote

HIFK on tehnyt viime viikkojen aikana sisäisen selvityksen miesten edustusjoukkueen pelaajien ja taustahenkilöiden käyttäytymisestä Suomen Urheiluhierojaopiston (Suho) opiskelijoita kohtaan. ”Selvityksessä on käynyt ilmi, että vaikka valtaosa pelaajistamme ja henkilöstöstämme on suhtautunut opiskelijoihin kunnioittavasti ja ammattimaisesti, myös poikkeuksia on ollut pitkäkestoisen yhteistyön aikana. Suhtaudumme tähän hyvin vakavasti. Emme suvaitse minkäänlaista epäasiallista käyttäytymistä ja jokainen tapaus on liikaa. Vastuullamme on varmistaa, että turvallinen ja kunnioittava ilmapiiri toteutuu jokaisessa tilanteessa, ilman poikkeuksia”, sanoo yhtiön vt. toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma. Selvityksessään HIFK toteaa, että seuralta on puuttunut riittävän laadukkaat prosessit ja toimintatavat epäasiallisen käyttäytymisen varalle. Tämä on johtanut siihen, ettei tapauksia ole käsitelty niiden vakavuutta vastaavalla tavalla. Tämä on näkynyt myös viestinnässä, joka on ollut HIFK:n puolelta

HIFK sitoutuu pelaamaan Auroraliigassa myös ensi kaudella30.4.2025 16:30:00 EEST | Tiedote

HIFK on jättänyt Auroraliigan lisenssihakemuksen kaudelle 2025–2026. Yhtiön vt. toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma on tyytyväinen neuvottelujen etenemiseen. “Puhuimme Auroraliigan kanssa hyvässä hengessä ja sovimme, että vaikkemme ole samaa mieltä kaikista lisenssiehdoista, olemme mukana sarjassa myös ensi kaudella. Päätöksemme koskee tässä vaiheessa kautta 2025–2026, mutta tavoitteemme on jatkaa sarjassa myös tämän jälkeen”, sanoo HIFK:n vt. toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma. “Olemme sitoutuneet osallistumaan aktiivisesti Auroraliigan kehitystyöhön yhdessä muiden seurojen kanssa, sillä käsittääksemme emme ole yksin kaikkien kehitystoiveidemme kanssa koskien Auroraliigan liiketoimintaa. Onneksi ilmapiiri on hyvä ja luottavainen. Kaikkien intresseissä on se, että liigan taloudellinen näkymä olisi vakaa ja positiivinen.” Kortesluoma pahoittelee, että keskustelu asiasta on lähtenyt julkisuudessa väärille raiteille. “Jos jossain epäonnistuimme, niin asiasta viestimisessä. Naisjääkiekko on o

Olli Jokisesta HIFK:n päävalmentaja – myös toimitusjohtaja vaihtuu25.4.2025 12:45:47 EEST | Tiedote

Viime kaudella ruotsalaista Timrå IK:ta valmentanut Olli Jokinen on HIFK:n uusi päävalmentaja. Tänään solmittu sopimus on muotoa 2+1 ja koskee alkuvaiheessa vuosia 2025–2027. Samassa yhteydessä myös HIFK:n toimitusjohtaja vaihtuu. Alexander Sneen jää pois ja hänen tilalleen vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty HIFK:n kaupallinen johtaja Ilkka Kortesluoma. “HIFK:lla on erityinen paikka omassa sydämessäni” HIFK:n päävalmentajaksi nouseva 47-vuotias Jokinen valmensi päättyneellä kaudella Timrå IK:n Ruotsin kivikovassa pääsarjassa runkosarjan sijalle kuusi. Lisäksi ”OJ” on valmentanut Mikkelin Jukureita ja perustanut Floridaan nuorten pelaajien kehittämiseen erikoistuneen Akatemian. “Itselleni tärkeä asia on pelaajien kehittäminen. Haluan, että jokainen yksilö iästä riippumatta kehittyy kauden aikana. Ainoastaan sitä kautta joukkueesta tulee parempi”, sanoo Jokinen. Pelaajaurallaan yli 1200 runkosarjaottelua NHL:ssa pelannut ja vahvan HIFK-taustan omaava Jokinen aloittaa työt välittömästi.

HIFK on päättänyt olla hakematta Auroraliigan lisenssiä ehdotetulla sopimusmallilla16.4.2025 12:48:02 EEST | Tiedote

HIFK ei hae Stadin Gimmat -joukkueelle Auroraliigan lisenssiä kaudelle 2025-2026. Päätös liittyy liigan uusiin lisenssiehtoihin ja epävarmaan taloudelliseen pohjaan. Kyse ei ole vetäytymisestä naiskiekosta. “Olemme päättäneet olla hakematta lisenssiä nykyisillä ehdoilla. Haluamme varmistaa, että voimme tarjota vakaan ja terveen ympäristön naiskiekolle. Ehdotettu sopimusmalli ei valitettavasti ole taloudellisesti tai toiminnallisesti kestävä”, HIFK:n toimitusjohtaja Alexander Sneen sanoo. HIFK on investoinut naiskiekkoon viimeisten seitsemän vuoden aikana yli 1,5 miljoonaa euroa. Se on pois esimerkiksi junioritoiminnan kehittämisestä. “Summa on suuri ja tekee meistä yhden suurimmista naiskiekon tukijoista Suomessa. Kyse ei siis ole sitoutumisen puutteesta, vaan ainoastaan taloudellisesta vastuullisuudesta. Meillä ei ole lyhyellä tähtäyksellä minkäänlaista tarvetta tehdä naiskiekolla tulosta, mutta jatkuva tappion tekeminen on kestämätöntä”, Sneen jatkaa. “Kestävää rahoitusta edistäisivä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye