Haitallisiksi vieraslajeiksi luokiteltujen viitapihlaja-angervon ja valkopajuangervon siirtymäaika päättyy
Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo ovat olleet suosittuja lajeja pihojen pensasaidoissa ja kaupunkien puistoalueilla. Ympäristöön levitessään ne kuitenkin muodostavat laajoja ja tiiviitä kasvustoja vieden tilaa alkuperäiseltä lajistolta, jonka takia ne on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi vuonna 2023. Lajeille annettiin kahden vuoden siirtymäaika, joka päättyy tänä kesänä 15.8.2025. Sen jälkeen niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kiellettyä.

Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat siirtyneet yli luontaisten leviämisesteiden ihmisen vaikutuksesta. Haitalliset vieraslajit voivat muuttaa elinympäristöä muille lajeille sopimattomaksi tai syrjäyttää alkuperäistä lajistoa. Lainsäädäntö velvoittaa niin kiinteistönomistajaa kuin myös muita toimijoita niiden torjuntaan ja leviämisen estämiseen. Torjuntaan tarvitaan kuitenkin maanomistajan lupa, mikäli haluaa torjua vieraslajeja oman kiinteistönsä ulkopuolelta.
Viitapihlaja-angervon ja valkopajuangervon torjunta vaatii usean vuoden työn
Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo ovat laajoja kasvustoja muodostavia pensaita. Ne ovat työläitä torjuttavia, sillä ne kestävät hyvin leikkaamista ja niillä on laaja juurakko. Viitapihlaja-angervo kannattaa leikata alas 3-4 kertaa kasvukauden aikana useamman vuoden ajan tai kaivaa sen juurakko ylös ja sen jälkeen peittää pressulla tai muulla katteella. Valkopajuangervon torjuntaan sopii mekaaninen torjunta leikkaamalla ja ne voi myös poistaa juurineen. Torjunnan jälkeinen seuranta on tärkeää, sillä molemmat lajit leviävät juurakon palasista. Torjunnassa on myös tärkeä huomioida, että lajeja ei levitä tahattomasti niiden juurenpalojen tai maa-aineksen mukana. Pitkäjänteisen työn seurauksena kasvustojen elinvoima heikkenee ja niiden juurakko näivettyy, jolloin kasvustot saadaan torjuttua.
Vieraslajiportaaliin koottuna lajikohtaisia torjuntaohjeita
Alkukesä on parasta aikaa torjua haitallisia vieraslajeja, kun niiden kasvustot ovat vielä pieniä. Vieraslajien torjunta kannattaa aloittaa selvittämällä lajille tehokkaimmat torjuntatavat ja selvittää myös tarvittavat suojavarusteet terveydelle haitallisten lajien torjunnassa. Tietoa kullekin vieraslajille sopivista ja tehokkaista torjuntatoimista on tarjolla kansallisen vieraslajiportaalin kautta. Myös ELY-keskusten valtakunnallisesta ympäristöasioiden asiakaspalvelusta saa neuvoja vieraslajeihin ja niiden torjuntaan liittyvissä asioissa.
Ilmoita havaintosi vieraslajiportaalin kautta
Vieraslajien havaintoja kannattaa ilmoittaa vieraslajiportaalin kautta. Kerätyllä levinneisyystiedolla on merkitystä lajikohtaisten hallintatoimenpiteiden suunnittelussa ja eri tahot voivat hyödyntää tietoja esim. torjuntatalkoiden järjestämiseen. Maanteiden varsilla sijaitsevat vieraslajihavainnot kannattaa ilmoittaa Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylän kautta, aihe: niitto ja vesakonraivaus, lisätieto: vieraslajihavainto tien pientareella.
Yhteyshenkilöt
Marika Laxluonnonsuojeluasiantuntija
Puh:0295 024 050marika.lax@ely-keskus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon Jurakausi-hanke tuotti toimintamallin uusien sisältöjen kehittämiseksi vajaakäyttöisille rakennuksille17.6.2025 11:10:15 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen hanke Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt (Jurakausi) haki vastauksia kysymykseen, kuinka etsiä uutta käyttöä vajaakäyttöiselle julkiselle rakennuskannalle, ja miten uuden käytön edellyttämät muutokset voidaan tehdä taloudellisesti, teknisesti ja arkkitehtonisesti kestävällä tavalla. Hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä valtakunnallisesti ja nyt julkaistu kolmena verkkojulkaisuna.
Puolustustarvikealan yritysverkosto Savo Defence vieraili Pirkanmaalla9.6.2025 16:18:48 EEST | Tiedote
Puolustustarvikealan yritysverkosto Savo Defence järjesti viranomaisille ja sidosryhmille kutsuvierasmessut Ylöjärvellä. Messuilla esiteltiin jäsenyritysten teknologioita ja palveluita.
Työttömien naisten määrä lisääntynyt selvästi miehiä enemmän22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli huhtikuun lopussa työttömiä 6 694, mikä on 749 henkilöä eli 13 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 637. Työttömänä oli 12,1 % työvoimasta. Huhtikuun aikana kokonaan työttömien määrä laski Etelä-Savossa reilulla 200:lla ja lomautettujen määrä reilulla 100:lla. Kokonaan työttömien miesten määrä laski 142:lla ja kokonaan työttömien naisten määrä 67:llä.
Etelä-Savon ELY-keskus päivittää kalliosinisiiven esiintymistietoja Mikkelin Yöveden alueella20.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mikkelin Yöveden alueelta on aikaisempia hajatietoja erittäin uhanalaisen kalliosinisiiven esiintymisestä. Lajia esiintyy alueella avoimilla kallioilla ja kallioisilla kedoilla. Tietoja päivitetään ajantasaisen tiedon saamiseksi lajin esiintymisestä. ELY-keskus selvittää lajin esiintymistä touko-kesäkuun aikana.
Yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaku Etelä-Savossa 19.5.-15.9.202519.5.2025 11:48:18 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus avaa yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaun ajalle 19.5.-15.9.2025. Teemahaulla lisätään ympäristön hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme