Yksittäisten puiden tiedot tulossa metsäsektorin käyttöön – hyötyä myös metsälain valvonnassa ja EU-sääntelyssä
Maanmittauslaitos ja Metsäkeskus ovat aloittaneet yhteisen tutkimustyön, jonka tavoitteena on monipuolistaa ja tarkentaa metsävaratieto yksittäisen puun tasolle. Lähivuosina tarvitaan tietoa metsien muutoksista ja luonnon monimuotoisuudesta muun muassa EU-velvoitteiden seurantaan.

Tutkimusmenetelmät perustuvat metsien kaukokartoitukseen. Niissä hyödynnetään kansallisen laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelman aineistoja, maastomittauksia ja tekoälymenetelmiä. Lainvalvonnassa pienemmille alueille tehdään mittauksia drooneilla. Kehitettävien menetelmien avulla voidaan analysoida myös metsäympäristöjen ja maanpinnan muutoksia.
Metsäsektori ja luonnon monimuotoisuus hyötyvät
Tutkimuksen avulla metsistä saadaan huomattavasti laadukkaampaa tietoa kuin ennen: aineistosta erottuvat yksittäiset isommat puut ja niiden ominaisuudet, kuten puulajit, puiden läpimitta ja sijainti.
Metsänomistajille lopputulos tulee ennen pitkää näkymään Metsäkeskuksen tietopalveluissa, kuten Metsään.fi-palvelussa. Tarkka tieto auttaa tekemään perusteltuja päätöksiä metsänhoidossa ja puukaupassa.
– Yksittäisten puiden tuntemisesta on suuri hyöty metsänomistajalle. Erityisesti suuret tukkipuut kannattaa hyödyntää sahatavaraksi eikä esimerkiksi selluksi. Tämä on järkevää sekä puun taloudellisen arvon että luontoarvojen näkökulmasta, näkee Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n professori Juha Hyyppä.
Tutkimus antaa tietoa myös puiden kasvupaikoista ja metsien monimuotoisuudesta.
– Pyrimme erottamaan aineistosta muun muassa lahopuut, suuret lehtipuut sekä harvinaisemmat kasvupaikat kuten lehdot. Näitä muuttujia tarvitaan tulevaisuudessa EU:n ennallistamisasetuksen ja muun EU-sääntelyn seurantaan. Luontotiedosta puhutaan nyt paljon, ja tässä on konkreettisia mittareita sen keräämiseen, sanoo metsätiedon palvelupäällikkö Jussi Lappalainen Metsäkeskuksesta.
Tutkimuksessa Maanmittauslaitos vastaa menetelmien kehittämisestä ja Metsäkeskus metsäosaamisesta sekä maastomittauksista kaukokartoituksen opetusaineistoksi. Molemmat ovat tutkineet metsätiedon tarkentamista ja yksittäisten puiden tunnistamista aiemmissa hankkeissaan, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus jo vuonna 2000. Nyt alkanutta hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
Metsävaratiedon ylläpitoon ja lainvalvontaan tarvitaan systemaattista tietoa
Jatkossa koko Suomi laserkeilataan yhdeksän vuoden syklissä ja aineiston tarkkuus kasvaa 5 pisteestä 20 pisteeseen neliömetrillä. Keilausten välissä Metsäkeskus päivittää metsävaratietoa eri aineistoilla. Esimerkiksi hakkuukoneista saadaan tietoa hakkuista, mutta se ei kata koko maata. Tutkimuksessa metsässä tapahtuvien muutosten tulkintaan kokeillaan tiheämmin saatavia kaukokartoitusaineistoja, kuten ilmakuvia ja satelliittiaineistoja.
Metsävaratietoa käytetään myös metsälain valvontaan, mutta sen tarkkuus ei riitä kaikkiin tarkoituksiin. Tiedon tarkentamiseksi Metsäkeskus tekee tarkastettaville kohteille droonilentoja. Tutkimuksessa selvitetään, mitä lainvalvonnassa tarvittavista tiedoista saadaan uudesta tarkemmasta laserkeilausaineistosta ja mihin tarvitaan drooneja tai maastomittauksia.
– Hankkeen suuri tavoite on parantaa metsävaratietoa ja lainvalvontaa ilman, että tarvitsee lisätä käyntejä paikan päällä metsässä. Tämä tehostaa myös julkisten varojen käyttöä, sanoo Jussi Lappalainen.
Tutkimus jatkuu vuodesta 2025 vuoteen 2028. Hankkeessa kehitetyillä menetelmillä tuotettuja aineistoja tulee Metsäkeskuksen tietopalveluihin asteittain.
Tutkimus on osa Suomen Akatemian lippulaiva UNITEa, jossa tutkitaan ja kehitetään metsien, ihmisten ja koneiden vuorovaikutusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha HyyppäProfessoriMaanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI
Puh:+358 41519 4451juha.hyyppa@maanmittauslaitos.fiEetu PuttonenApulaisprofessoriMaanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI
Puh:+358 50 364 0555eetu.puttonen@maanmittauslaitos.fiJussi LappalainenMetsätiedon palvelupäällikköMetsäkeskus
Puh:+358 50 018 6614jussi.lappalainen@metsakeskus.fiTeemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Mikä on painovoima Lapissa ja tiesitkö mihin se vaikuttaa? Tutkijat mittaavat painovoiman neljällä paikkakunnalla16.6.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Suomen painovoima on jatkuvassa liikkeessä, ja siksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat mittaavat painovoimaa vuosittain. Tarkkaa painovoimaan perustuvaa tietoa tarvitaan esimerkiksi satelliittipaikannusta, vedenjakelua ja tunnelien rakentamista varten.
Tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämiseen maksutonta oppia Maanmittauslaitoksen Location Innovation Hubista12.6.2025 08:35:23 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen alla toimiva Location Innovation Hub -osaamiskeskus on julkaissut maksuttoman englanninkielisen verkkokurssin tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämisen mahdollisuuksista. Kurssi on suunnattu erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.
Suomalaisten huoneistotietojen luotettavuudessa ja saatavuudessa taas edistysaskel – taloyhtiöt aloittivat kunnossapito- ja muutostyötietojen viemisen huoneistotietojärjestelmään11.6.2025 07:29:44 EEST | Uutinen
Taloyhtiöt aloittivat uuden vaiheen tietojen kokoamisessa huoneistotietojärjestelmään. Maanmittauslaitoksen ylläpitämällä huoneistotietojärjestelmällä on merkittävä rooli suomalaisen omaisuuden turvaamisessa.
Satelliittipaikannuksen häiriöt voivat aiheuttaa yhteiskunnalle laajoja vahinkoja - varautumista pitäisi kehittää lisäämällä tutkimusta9.6.2025 06:04:00 EEST | Tiedote
Riippuvuus satelliittipaikannuksesta on tehnyt yhteiskunnista haavoittuvaisia häiriöille. Satelliittipaikannuksen häiriöt, eli GNSS-häiriöt, voivat olla luonnollisia tai tarkoituksellisesti aiheutettuja. EU on havahtunut varautumisen tarpeeseen, ja saman tarpeen tunnistaa myös Maanmittauslaitos, joka tutkii satelliittipaikannuksen häirintää. Maanmittauslaitoksen mukaan varautumista olisi tärkeä kehittää lisäämällä tutkimusta aiheesta.
Yksityisteiden tietojen saatavuuteen merkittävä parannus6.6.2025 08:24:20 EEST | Tiedote
Tiekunnat ja kaikki muutkin voivat nyt katsella omatoimisesti yksityisteiden tietoja Maanmittauslaitoksen asiointipalvelussa. Tiekunnat tarvitsevat tietoja esimerkiksi avustuksia varten. Tiekuntia on Suomessa 57 000.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme