Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta – Hallituksen talouspolitiikka perustuu toiveajattelulle, ei tutkitulle tiedolle: “Riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella”
Valtiovarainministeriön tuoreessa talousennusteessa valtion velkaantuminen tulee jatkumaan, eikä hallituksen asettama tavoite julkisen sen taittamiseksi vaikuta toteutuvan. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toivoo, että hallitus kuuntelisi vihdoin asiantuntijoita eikä pelaisi riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella.

Virta muistuttaa, että Orpon hallitus on ottamassa tänä vuonna 13 miljardia velkaa, joka on yli miljardin suunniteltua enemmän. Ministeriön tuoreen arvion mukaan velkasuhde kasvaa hallituskauden loppuun asti ja uhkaa vuonna 2029 nousta jopa 90 prosenttiin.
– Hallituksen kaikki itselleen asettamat talouspolitiikan tavoitteet karkaavat saavuttamattomiin. Näiden lukujen perusteella näyttää yhä vahvemmin siltä, että hallituksen puhtaasti talouskasvun varaan perustuvat päätökset ovat ”toivotaan toivotaan” haihattelua ja riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella. Se on vaarallinen suunta.
Valtiovarainministeri Riikka Purra käytti tiedotustilaisuudestaan ison osan edellisen hallituksen ja nykyisen opposition kritisoimiseen ja vaati kaikkia puolueita ymmärtämään Suomen talouden vakavan tilan. Virta ei näitä puheita sulata.
– Vihreät ovat koko ajan sanoneet ja vaihtoehdoilla osoittaneet, että me olemme valmiita tekemään työtä, jotta talous saadaan tasapainoon. Mutta me olemme myös taukoamatta hallitukselle toistaneet, että tapa, jolla tasapainoa nyt tavoitellaan ei tule toimimaan - ja nyt se nähdään. Kun lyhytnäköisellä ja ideologisella leikkauspolitiikkalla vain syvennetään syrjäytymistä, vaikeutetaan hoitoon pääsyä ja horjuttetaan koulutusta, ei tässä maassa kyllä saada aikaan kasvuakaan. Mutta hyvinvointivaltion hallitus saa kyllä tällä leikkaamistatahdilla ja tyylillä polvilleen - ehkä se on oikeistokonservatiivisen hallituksen tavoitekin, Virta toteaa.
– Nämä ovat kaikki päätöksiä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä tule Suomen julkista taloutta pelastamaan. Päinvastoin, ne tulevat maksamaan moninkertaisia summia tulevaisuudessa, kun pahoinvointi yhteiskunnassa lisääntyy, hän lataa.
Virran mukaan mitään takeita siitä, että hallitus tulevaisuudessakaan tekisi Suomen ja suomalaisten kannalta järkeviä päätöksiä, ei enää ole.
– En odottanut tältä hallitukselta paljon mutta rima on alitettu jatkuvasti. Joko olisi hallitus aika kokeilla sitä inhimillisempää, asiantuntijoita kuuntelevaa ja pidemmälle katsovaa politiikkaa? Virta kysyy.
– Ja lopettakaa nyt jo höpötykset ”pakoista” ja ”välttämättömyyksistä”. Ei teillä Riikka Purra ole ollut mikään pakko leikata lapsilta ja nuorilta ja vastapainoksi jakaa mittavat veronkevennykset ilman tuntuvia haittaverojen korotuksia. Se ei ole välttämättömyys, se on pelkkää ideologiaa, arvovalintoja ja politiikkaa. Huonoja valintoja, joiden seurauksena tämä maa vain ottaa historiallisen paljon velkaa lisää, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Marena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Alviina Alametsä: Orpon hallitus on pettämässä transnuoret18.7.2025 14:16:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi translain uudistuksen yhteydessä lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee päivittää translaki myös alaikäisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä jättämään kirjalliseen kysymykseen ministeri Kaisa Juuso vastasi, ettei uudistusta olla tekemässä.
Tiedote: Ex-ministeri Krista Mikkonen: Verkkokalastuskieltoa on pidennettävä saimaannorpan suojelemiseksi15.7.2025 14:18:07 EEST | Tiedote
Saimaannorppia suojeleva verkkokalastuskielto Saimaalla päättyi kesäkuun lopussa. Vihreiden entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia saimaannorpan suojelemiseksi, kun kalastusrajoituksista päätetään seuraavan kerran keväällä 2026.
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme