Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kääntyi hienoiseen nousuun
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellisessa mielenrauhassa on tapahtunut käänne parempaan. Suomalaiset luottavat entistä enemmän omaan taloudelliseen tilanteeseensa sekä murehtivat aiempaa vähemmän omista tuloistaan.
Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on kääntynyt nousuun. Muutos on kuitenkin maltillinen. Danske Bankin vuosittaisen Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen kokonaisindeksi nousi Suomessa yhdellä kymmenyksellä (2024: 5,9 vs. 2025: 6,0).
Tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat entistä enemmän omaan taloudelliseen tilanteeseensa sekä murehtivat vähemmän tuloistaan ja rahojensa riittävyydestä. Suomalaiset ovat myös entistä luottavaisempia siitä, että heidän taloudellinen tilanteensa kehittyy parempaan suuntaan seuraavan viiden vuoden aikana. Muutokset ovat pieniä mutta positiivisia, toteaa Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklund.
“Suomalaisten taloudellisen mielenrauhan käännös orastavalle kasvu-uralle on odotettu uutinen, jolla voi olla positiivisia kansantaloudellisia vaikutuksia esimerkiksi yksityiseen kulutukseen. Vaikka muutos on maltillinen, se luo uskoa ja voi olla positiivinen signaali kasvavasta luottamuksesta omaan talouteen. Isossa kuvassa taloudellinen mielenrauha on talouskasvun ja kilpailukyvyn raaka-ainetta”, Wiklund toteaa.
Mielenrauha vahvinta Tanskassa
Vastaavaa positiivista kehitystä näkyy myös Norjassa ja Ruotsissa. Tanskalaisten luottamus omaan talouteensa on puolestaan tipahtanut kymmenyksen kokonaisindeksissä. Silti Tanskassa on edelleen Pohjoismaiden korkein taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi (6,5). Taloudellisen mielenrauhan indeksi on toiseksi korkein Norjassa (6,4) ja kolmanneksi korkein Ruotsissa (6,2). Suomi (6,0) pitää edelleen peräpäätä verrokkimaihinsa verrattuna pienoisesta noususta huolimatta.
Maavertailussa suomalaiset ovat selvästi kaikkia muita vähemmän huolissaan omaisuudestaan, ja suomalaisten luottamus taloutensa kehitykseen viiden vuoden tähtäimellä on korkeampi kuin muilla.
“Suomalaisten keskuudessa luottamus omaan taloudelliseen tilanteeseensa on edelleen selvästi heikompaa kuin muissa maissa, vaikka tilanne hieman paranikin ja ero muihin maihin aavistuksen kapeni. Useimmilla säästäminen ja sijoittaminen ovat avaimia parempaan taloudelliseen mielenrauhaan”, Wiklund sanoo.
Ikäluokittain tarkasteltuna taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi nousi eniten 55–64-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden keskuudessa (+0,2 yksikköä) ja laski vain alle 25-vuotiailla (-0,1 yksikköä). Vanhin ikäluokka (yli 65-vuotiaat) onkin yhä selvemmin ryhmä, jonka taloudellinen mielenrauha on paras. Nuorimmilla kokonaisindeksiä nostaa erityisesti heidän uskonsa parempaan taloudelliseen tulevaisuuteen.
Työttömyyden pelko hillitsee kulutusta
Danske Bankin yksityistalouden ekonomisti Kaisa Kivipelto uskoo, että taloudellisen mielenrauhan hienoinen parantuminen heijastelee hyvin Suomen kansantalouden varovaista paluuta kasvu-uralle. Tällä hetkellä erityisesti korkea työttömyys ja pelko työpaikan menettämisestä jarruttavat suomalaisten kotitalouksien kulutusta. Tutkimustuloksissa näkyy, miten huoli työpaikan menettämisestä on kasvanut. Tilastokeskuksen mukaan 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli huhtikuussa 9,2 prosenttia.
“Tutkimuksesta näkyy, miten iso vaikutus työttömyydellä ja sen lieveilmiöillä on taloudelliseen mielenrauhan tasoon. Työttömyys syö selkeästi luottoa omaan taloustilanteeseen ja rahojen riittävyyteen. Ennustamme, että työllisyystilanne paranee ensi vuoden aikana, mutta kehitys on valitettavan hidasta. Positiivista on kuitenkin se, että nuorissa on toivoa. Nuoret vastaajaryhmät uskovat erityisesti parempaan taloudelliseen tulevaisuuteen – tämä on hyvä ja terve merkki koko Suomen taloudelle.”
Taloudellinen mielenrauha 2025
Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksessa selvitetään vuosittain taloudellisen luottamuksen ja mielenrauhan tilaa ja kehitystä suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten keskuudessa. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3034, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95 %:n luottamustasolla). Ruotsin, Norjan ja Tanskan osalta otoskoko on kussakin maassa noin 1000 haastattelua, jolloin virhemarginaali on kokonaistasolla keskimäärin noin ±2,8%-yksikköä (95%:n luottamustasolla). YouGov on toteuttanut tämän kuluttajakyselyn Danske Bankin toimeksiannosta.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Kutsu mediatilaisuuteen: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen tulokset6.6.2025 08:19:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on ollut läpi tutkimushistorian Pohjoismaiden alhaisin. Tuoreet tutkimustulokset kuitenkin väläyttävät valoa tunnelin päässä – onko suomalaisten luotto omaan talouteensa vihdoin vahvistumassa?
Suhdannekatsaus: Suomen taloudessa elpymisen merkkejä4.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan maltillisesti kuluvana vuonna, mutta työttömyyden uhka hillitsee kulutusta. Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,9 prosenttia.
Muistutuskutsu: Elpymisen kivinen tie – Danske Bank julkistaa talousennusteensa28.5.2025 14:17:19 EEST | Tiedote
Danske Bank julkaisee aamulla 4.6.2025 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden kansantalouksien lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Danske Bankin sijoitusnäkemys: eurooppalaiset osakkeet jatkavat ylipainossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaisten yritysten tulosten odotetaan paranevan, mikä tukee maanosan osakemarkkinoita. Euroopan keskuspankin koronlaskujen odotetaan vauhdittavan talouskasvua.
Danske Bank avasi uuden konttorin Helsingin keskustaan26.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Danske Bank laajentaa palveluitaan Helsingissä ja on avannut uuden konttorin Helsingin ydinkeskustaan, Mikonkatu 11:een. Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella palveleva konttori tarjoaa asiakkaille päivittäispalveluita ajanvarauksella sekä infopistepalveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme