STUK selvitti viiden kaupungin työpaikkojen radontilanteen - Hämeenlinnassa altistutaan yleisemmin kuin Jyväskylässä
Työpaikan radonturvallisuus on työnantajan vastuulla kuten muutkin työturvallisuusasiat. Säteilyturvakeskus valvoo Suomessa työpaikkojen radonpitoisuuksia ja työntekijöiden altistumista radioaktiiviselle radonkaasulle. Vastikään päättynyt Säteilyturvakeskuksen valvontahanke kohdistui viiden kaupungin keskisuuriin ja suuriin työpaikkoihin ja paljasti eroja työpaikkojen radonpitoisuuksissa kaupungeittain.

Säteilyturvakeskus (STUK) lähetti vuoden 2020 marraskuussa 423 työpaikkaan pyynnön selvittää työtilojen radonpitoisuudet. Valvontahankkeeseen valittiin työpaikkoja, joissa oli Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan vähintään 50 työntekijää. Tavoitteena oli suojella mahdollisimman monia työntekijöitä liialliselta radonaltistukselta. Työpaikat valittiin viidestä Suomen mittakaavassa suuresta kaupungista, joissa on radonin mittausvelvoite. Valitut kaupungit olivat Tampere, Kouvola, Hämeenlinna, Porvoo ja Jyväskylä.
Selvityspyynnön saaneista työpaikoista noin 60 % toimitti STUKille radonpitoisuuden mittaustuloksen. Lopuilla työpaikoista oli jokin perusteltu syy, miksi radonmittauksia ei tarvitse tehdä. Radonia ei tarvitse mitata esimerkiksi työtiloissa, jotka ovat toisessa tai sitä ylemmissä kerroksissa.
Mittaustuloksen toimittaneista työpaikoista 36:ssa (15 %) radonpitoisuus oli suurempi kuin viiitearvo 300 becquerelia kuutiometrissä ilmaa (Bq/m³). Osuus on jotakuinkin sama kuin kaikissa mitatuissa työpaikoissa Suomessa. STUKin ylläpitämään radonrekisteriin tallennetuista työpaikoista noin 16 prosentissa on mitattu viitearvoa suurempi radonpitoisuus.
Radonpitoisuuksissa eroja alueittain
Valvontahankkeen tuloksissa oli eroja kaupungeittain; esimerkiksi Hämeenlinnassa mitattiin viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia jopa 32 % työpaikoista, mutta Jyväskylässä vain 5 % työpaikoista. ”Valvontahankkeissa tarkasteltujen kaupunkien radonpitoisuuksien erot voivat johtua monesta tekijästä. Merkittävä syy eroihin on maaperä. Esimerkiksi Hämeenlinnassa on aikaisemminkin mitattu useammin viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia kuin Jyväskylän alueella”, kertoo ylitarkastaja Katja Kojo.
Hyvin ilmaa läpäisevässä maaperässä radonpitoinen ilma pääsee liikkumaan helposti. Esimerkiksi hiekkaharjuille rakennetuissa rakennuksissa radonpitoisuudet voivat olla selvästi suurempia kuin muissa rakennuksissa.
Valvontahankkeet radonvalvonnan keinona
Radioaktiivinen radonkaasu aiheuttaa keuhkosyöpää. STUK valvoo Suomessa työpaikkojen radonpitoisuuksia ja työntekijöiden altistumista radonille. Tavoite on, ettei kukaan Suomessa altistu työpaikallaan radonille liikaa. STUK valvoo kohdennetuilla hankkeilla erityisesti alueita, joiden työpaikoilla on todennäköisintä löytää suuria radonpitoisuuksia. Valvontahankkeita on tehty muillakin perusteilla, esimerkiksi toimialakohtaisesti oppilaitoksiin sekä päiväkoteihin.
Säteilylain mukaan työpaikkojen radonpitoisuus täytyy selvittää alueilla, joissa aikaisemmin mitatuista radonpitoisuuksista joka kymmenes tai useampi on ollut viitearvoa suurempi.
Jos työpaikalla on mitattu viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia, STUK velvoittaa työnantajaa tekemään tarkentavia selvityksiä tai rajoittamaan työntekijöiden radonaltistumista. Työnantaja vastaa työpaikalla tehtävistä radonmittauksista, vaikka työpaikka toimisi vuokratuissa tiloissa. Radonkorjauksista työnantaja ja kiinteistön omistaja sopivat keskenään.
Mieluiten kolme, mutta vähintään kaksi kuukautta kestävä radonmittaus tehdään syyskuun alun (1.9.) ja toukokuun lopun (31.5.) välisenä aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja KojoYlitarkastajaSäteilyturvakeskus
Puh:+358 975 988 472Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Lyhyesti STUKista
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Radioaktiva ämnen fortsätter att minska4.7.2025 09:57:23 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralens årsrapport Strålningsövervakning av miljön i Finland berättar vilka radioaktiva ämnen som inte ursprungligen hörde till naturen som hittades år 2024, var de påträffades och i vilka mängder de förekommer i miljön.
Radioaktiivisten aineiden määrä yhä laskussa4.7.2025 09:57:23 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen julkaisema Ympäristön säteilyvalvonta Suomessa -vuosiraportti kertoo, mitä luontoon alun perin kuulumattomia radioaktiivisia aineita vuonna 2024 löytyi, mistä niitä löytyi ja kuinka paljon niitä ympäristössä on.
Delta i forskningen – skicka in ditt svampprov till Strålsäkerhetscentralen23.6.2025 14:58:25 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen ordnar kampanjen Svamp 2025 som pågår från juli till slutet av november. Syftet med kampanjen är att utreda halterna av radioaktivt cesium (Cs-137) i matsvampsarter och skillnader i dessa halter i olika delar av landet och i olika svamparter. Under kampanjen kan du skicka prover på matsvamp från hela landet till Strålsäkerhetscentralen.
Tule mukaan tieteen tekemiseen - lähetä ruokasieninäyte Säteilyturvakeskukseen23.6.2025 14:58:25 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus järjestää heinäkuusta marraskuun loppuun asti kestävän Sienet 2025 -kampanjan, jossa on tarkoitus selvittää ruokasienilajien radioaktiivisen cesiumin (Cs-137) pitoisuuksia ja pitoisuuseroja maan eri osissa ja eri sienilajeissa. Kampanjan aikana on mahdollista lähettää ruokasieninäytteitä ympäri maata Säteilyturvakeskukseen.
Take part in scientific research – Submit an edible mushroom sample to the Radiation and Nuclear Safety Authority23.6.2025 14:58:25 EEST | Press release
From July until the end of November, the Radiation and Nuclear Safety Authority will organise the Mushrooms 2025 campaign, the aim of which is to examine radioactive cesium (Cs-137) concentrations and differences in concentrations in edible mushroom species in different parts of the country and in different mushroom species. During the campaign, the public can send edible mushroom samples from all over the country to the Radiation and Nuclear Safety Authority.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme