Gigantin Vuoden Myymälät 2025 ovat Kuopio ja Porvoo - tiimihenki, tinkimättömyys ja kehityshalu ratkaisivat
Gigantti jatkoi pitkää palkitsemisperinnettään julkistamalla jälleen tilikautensa parhaat myymälät. Vuoden Myymälä -tunnustuksen sai Kuopio ja Vuoden Franchise-Myymälän tittelin Porvoo. Molemmissa yhdistyvät valintaraadin mukaan vahva suoriutuminen, jatkuva kehittäminen ja poikkeuksellinen työyhteisön henki. Palkinnot jaettiin Elkjøp-konsernin kansainvälisen Campus-tapahtumassa yhteydessä Oslossa 12.6.2025.

Gigantti Kuopio nousi Vuoden Myymäläksi vaikuttavalla kehityksellään tuotekategoriat ylittävässä asiakaspalvelumallissa, sekä vahvoilla myyntituloksillaan. Valintaraati nosti esiin myös erinomaiset tulokset työtyytyväisyyskyselyissä, jotka kuvastavat hienoa tiimityötä ja sitoutunutta henkilöstöä.
”Tämä on koko henkilökunnallemme äärimmäisen hieno tunnustus. Meillä on kokemusta ja tuoreutta hyvässä suhteessa, ja olemme tehneet viimeisen kolmen vuoden aikana kasvua, joka näkyy. Meillä sitoudutaan, pidetään kiinni sovitusta ja huolehditaan asiakkaista hyvällä fiiliksellä. Kuopiossa on aina ollut hyvä yhteishenki, ja nyt moni yksityiskohtakin on loksahtanut paikoilleen. Kiitos aktiiviselle henkilökunnalle myynnissä ja operaatioissa, jotka haluavat ja pyytävät oppia. Kiitos osastopäälliköille, jotka ovat saaneet kaikki yhdessä mukaan”, hymyilee tavaratalopäällikkö Joonas Hyttinen.
Vuoden Franchise-Myymälä -palkinnon saanut Gigantti Porvoo on onnistunut kasvattamaan paikallista markkinaosuuttaan vaikeassa markkinatilanteessa - lähtötasolta, joka oli jo entuudestaan koko Gigantin korkein. Valintaraati nosti esiin myös huippuluokan asiakastyytyväisyys- ja henkilöstötulokset sekä valtakunnan parhaan markkinaosuuden.
”Iso kiitos koko meidän joukkueelle! Tämä on yhtenäisin tiimi, jossa olen ikinä pelannut. Sitoutumisen aste ja yhteishenki on mahtava: ihmiset tulevat töihin mielellään, jopa vapaapäivinään. Asioista puhutaan suoraan, hiotaan kehityskohtia ja kasvetaan yhdessä. Yrittäjä Mikko Nguyenin johdolla koko kulttuuriimme on tarttunut voittamisen nälkä ja halu tehdä asioita jatkuvasti vähän paremmin. Nyt nautitaan hetki ansaitusti, ja sen jälkeen arkeen. Tällä tilikaudella jatkamme esimerkiksi asiakaspalvelun laadun ja keskinäisen kommunikaation kehittämistä”, juttelee hyväntuulinen tavaratalopäällikkö Tony Pajari.
Voittajat valitsi Gigantin ja Elkjøp-konsernin edustajista koostuva raati, joka arvioi myymälöitä 38 yksikön joukosta. Palkintokriteereinä olivat asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys, taloudellinen suorituskyky sekä pitkäjänteinen panostus kulttuurin ja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Gigantin Vuoden Myymälät -palkinnot jaetaan vuosittain tilikauden päätteeksi, konsernin kansainvälisen Campus-koulutustapahtuman yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville VähäkoskiGigantti Oy Ab / myymälätoimintojen johtaja
Puh:+358 40 826 0015ville.vahakoski@gigantti.fiKuvat
Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 38 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 400 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2024/2025 oli 478 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin kesäkuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – ykköseksi nousi suomalaisten kestosuosikki, asiantuntijan vinkit kastuneen puhelimen pelastukseksi1.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin kesäkuun puhelinmyynnissä näkyy kesäalet. Useat Android-merkit pääsivät hyville sijoituksille, Samsungin suosion hieman laantuessa. Kesä voi olla vahinkoaltista aikaa puhelimille. Mitä tehdä, jos puhelin tipahtaa järveen?
Gigantin toimitusjohtaja vaihtuu30.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Niko Sandström siirtyy pois Gigantti Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja aloittaa emoyhtiö Elkjøp Nordicin palveluksessa 1.10.2025 alkaen.
Gigantin muutosneuvottelut päätökseen26.6.2025 16:00:22 EEST | Tiedote
Gigantti Oy:n huhtikuussa 2025 käynnistämät muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen tavoitteena oli selkeyttää ja uudistaa yhtiön johtamis- ja toimintamalleja sekä sopeuttaa toimintoja vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta ja taloudellisia realiteetteja. Muutosneuvotteluiden merkittävimmät muutokset liittyvät pääkonttorin organisaatiorakenteen keventämiseen, tavaratalojen johtamismallin suoraviivaistamiseen ja tukitoimintojen uudelleenjärjestelyyn. Muutosneuvottelujen lopputuloksena organisaatiosta väheni 34 roolia, joiden lisäksi uusia rooleja tuli 10. Gigantti Redin myymälään liittyvien muutoksien lopulliset päätökset tullaan tekemään heinäkuun loppuun mennessä. Toteutettavien muutoksien tarkoituksena on tukea Gigantin pitkän aikavälin kilpailukykyä ja toiminnan tehokkuutta nopeasti muuttuvassa markkinassa.
Gigantin toukokuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – suomalaiset ovat yhä valmiimpia vaihtamaan eri merkkien välillä, älykellot kiinnostavat kesätreenaajia1.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin toukokuun puhelinmyynnissä korostui Apple-tuotteiden vahva suosio – myydyimpien listalla on peräti neljä eri iPhone-mallia. Listalta kuvastuu paitsi kuluttajien uteliaisuus uuteen, myös suomalaisten motivaatio ostopäätöksiin hinta-laatusuhteen perusteella. Kesälomakauden lähestyessä älykellot kiinnostavat yhä enemmän, ja niitä hankitaan yhä lajispesifimpään treenaukseen, kuten golfiin.
Gigantti palaa Assembly Summerin pääyhteistyökumppaniksi – luvassa massiivinen gaming-myymälä, yllätyksiä ja huippubrändejä5.5.2025 10:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman digifestivaalin, Assemblyn, Expo-alue saa tänä kesänä näyttävän lisän, kun Gigantti palaa yhdeksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Helsingin Messukeskuksessa 31.7.–3.8. järjestettävä Assembly Summer 2025 kokoaa jälleen yhteen kymmeniätuhansia pelaamisen, esportsin ja digitaalisen kulttuurin ystäviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme