Remu Aaltonen, Pepe Willberg ja Marion Rung Vain elämää -ohjelman kunniavieraiksi
23.6.2025 10:00:00 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Vain elämää -ohjelmassa nähdään tälläkin kaudella kunniavieraita, kun kolme legendaarista artistia saapuu vierailulle Satulinnaan.

Kukin kunniavieras kokee oman päivänsä, jonka aikana heihin tutustutaan ainutlaatuisen syväluotaavasti. Jaksoissa kuullaan heidän kappaleistaan tehtyjä uusia versioita.
Vain elämää -kauden pääartisteina nähdään Johannes Brotherus, VIIVI, Käärijä, Vesta, Lauri Haav, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona ja Mikki Kauste.
Vain elämää alkaa Ruudussa ja Nelosella perjantaina 5. syyskuuta.
Kunniavieraat:

Remu Aaltonen
Remu Aaltonen on suomalaisen rockmusiikin ikoni, joka nousi tunnetuksi legendaarisen Hurriganes-yhtyeen perustajana, laulajana ja rumpalina. Remu perusti Hurriganesin yhdessä Cisse Häkkisen ja Ile Kallion kanssa vuonna 1971. Yhtyeestä muodostui pian yksi Suomen menestyneimmistä rock-yhtyeistä.
Hurriganes teki suomalaisesta rockista kansainvälisesti tunnustetun ilmiön. Yhtyeen vuonna 1973 julkaistu debyyttialbumi Rock and Roll All Night Long ja seuraavana vuonna Ruotsissa äänitetty Roadrunner myivät kultaa ja ovat yhä suomalaisen rockmusiikin merkkiteoksia. Hurriganesin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Get On ja My Only One. Remu johti yhtyettä paitsi esiintyjänä mutta myös johtajana, joka huolehti, että keikat ja palkkiot olivat reilusti järjestyksessä. Remun vahva karisma ja intensiivinen lavaesiintyminen ovat tehneet hänestä suomalaisen rockin kummisedän.
Remu on tehnyt myös useita sooloalbumeja. Hänen tunnetuimpia soolokappaleitaan ovat muun muassa Paholaisen masurkka ja Täysikuu.
Remusta on kirjoitettu elämäkerta, ja Hurriganesista on tehty elokuva Ganes, joka sai ensi-iltansa vuonna 2007. Vuonna 2017 Remu sai Suomi-palkinnon merkittävästä urastaan, ja vuonna 2021 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke.

Pepe Willberg
Emma-palkittu muusikko Pepe Willberg osti ensimmäisen kitaransa 13-vuotiaana, ja hänen uransa alkoi The Islanders -yhtyeen komppikitaristina 1960-luvun alussa. Ensimmäinen suurempi läpimurto tapahtui vuonna 1966 Jormas-yhtyeellä, jonka riveissä hän nousi solistiksi ja saavutti menestystä muun muassa kappaleella Saat miehen kyyneliin. Jormasin jälkeen Pepe perusti kunnianhimoisen Pepe & Paradise -yhtyeen, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat yhä suositut Elämältä kaiken sain ja Aamu.
1970-luvulla Pepe levytti myös soolona ja esiintyi muun muassa Dannyn Finntastic-kokoonpanossa. 1980- ja 1990-luvuilla hän keskittyi taustavaikuttamiseen ja säveltämiseen, mutta teki paluun eturiviin Mestarit-kokoonpanossa yhdessä Hectorin, Kirkan ja Pave Maijasen kanssa. Mestareiden kiertueen loppuunmyydyt konsertit Suomen suurimmissa halleissa ja Helsingin olympiastadionilla rikkoivat yleisöennätyksiä.
Vuonna 2014 julkaistu Pepe & Saimaa -albumi toi hänelle uran ensimmäisen kultalevyn sekä kolme Emma-palkintoa vuonna 2015: vuoden miesartisti, vuoden rock ja kriitikoiden valinta.
Uransa aikana Pepe on esittänyt monipuolisesti poppia, rockia, iskelmää ja hengellistä musiikkia, ja hän on säveltänyt lukuisia kappaleita myös muille artisteille. Vuonna 2011 Pepelle myönnettiin Iskelmä-Finlandia. Syksyllä 2024 hänen elämästään julkaistiin dokumenttielokuva Pepe.

Marion Rung
Marion Rungin ura on kestänyt jo yli 60 vuotta. Hän nousi koko kansan suosioon vuonna 1962 edustaessaan 17-vuotiaana Suomea Euroviisuissa kappaleella Tipi-tii. Marion osallistui Euroviisuihin toistamiseen vuonna 1973 kappaleella Tom Tom Tom ja sijoittui kuudenneksi. Sijoitus oli pitkään Suomen paras.
1970-luvulla Marion menestyi myös kansainvälisesti, ja hän nappasi Sopotin laulufestivaalin päävoiton vuonna 1974 kappaleellaan Uskon lauluun. Vuonna 1980 Marion voitti Sopotin Intervision-laulukilpailun kappaleellaan Hyvästi yö. Marion oli myös erittäin suosittu Saksassa ja levytti siellä muun muassa hitit El Bimbo ja Señorita por favor.
Vuonna 2000 Marion esiintyi Leidit lavalla -kokoonpanossa loppuunmyydyillä jäähallikeikoilla yhdessä Katri Helenan, Paula Koivuniemen ja Lea Lavenin kanssa. 2024-2025 Marion kiersi konserttitaloja Lea Lavenin, Markku Aron ja Kai Hyttisen kanssa Yhdessä-kiertueilla.
Marionin kappaleet kuten Rakkaus on hellyyttä ja Eviva España ovat suomalaisen iskelmän klassikoita. Hän on saanut uransa aikana lukuisia tunnustuksia, muun muassa Iskelmä-Finlandian, Erikois-Emman sekä valtion taiteilijaeläkkeen ja Pro Finlandia -mitalin. Hän on yhä yksi Suomen rakastetuimmista ja pitkäaikaisimmista naisartisteista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Yli 200 000 katsojaa – Luottomies-elokuva: Lepoloma jatkaa suosiotaan: "Uskomaton lukema!"27.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helmikuun alussa ensi-iltansa saanut Luottomies-elokuva: Lepoloma on vuoden tähän mennessä katsotuin elokuva.
Suositun Murha Hangossa -sarjan 2. kausi alkaa Ruudussa 1. heinäkuuta27.4.2026 10:14:09 EEST | Tiedote
Hangon aurinkoinen kesäidylli murenee, kun Ruutu-alkuperäissarja Murha Hangossa jatkuu odotetuin uusin jaksoin! Toisella kaudella poliisivoimia työllistää kuuluisan jääkiekkoilijan kuolema, jolla on yllättäviä yhteyksiä laajempaan rikosvyyhtiin.
Jose Carlos voitti The Voice of Finlandin - räppäri sulatti suomalaisten sydämet: En odottanut tätä!24.4.2026 21:58:37 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin 15. kausi huipentui Turun Logomossa järjestettyyn huikeaan finaaliin, jossa voiton vei Elastisen tiimissä kilpaillut Jose Carlos.
Kyllä isä osaa -elokuvasarjalle jatkoa – uusi elokuva vie perheen Espanjaan22.4.2026 09:30:41 EEST | Tiedote
Elokuvateattereissa noin 150 000 katsojaa elokuvateattereissa kerännyt Kyllä isä osaa Lapissa -elokuva saa jatkoa. Uuden elokuvan kuvaukset alkoivat Tampereella viime viikolla.
Tältä näyttää Sykkeen 23. kausi – mukana Elena Leeve!21.4.2026 10:00:19 EEST | Tiedote
Sykkeen 23. kausi alkaa Ruudussa 4. kesäkuuta. Uusissa jaksoissa useampi fanien kaipaama hahmo tekee odotetun paluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



