Suomi ja muut EU-maat ovat epäonnistumassa Eurooppaan saapuvien lasten suojelussa
Eurooppaan saapuvia alaikäisiä pakolaisia ja siirtolaisia kohdellaan järjestelmällisesti kaltoin, selviää Pelastakaa Lapset -järjestön raportista. Lapsia otetaan säilöön ja heitä määritellään virheellisesti aikuisiksi. Tiukentaessaan turvapaikkapolitiikkaansa Suomi ja muut EU-maat ovat loukanneet eriarvoisimmassa asemassa olevien lasten ihmisoikeuksia ja heikentäneet heidän turvallisuuttaan.

Pelastakaa Lasten tänään julkaisema raportti osoittaa, että Suomen ja muiden EU-maiden tiukentunut maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka ovat johtaneet tilanteeseen, jossa lasten oikeuksia loukataan järjestelmällisesti. Raportin mukaan lapsia on otettu säilöön, heitä on virheellisesti määritelty aikuisiksi, sijoitettu aikuisten säilöönottoyksiköihin ja jätetty ilman asianmukaista hoivaa tai oikeusapua.
Liikkumisrajoitukset ja säilöönotto voivat lisääntyä
Useat EU-maat, mukaan lukien Suomi, ovat mukauttaneet kansallista politiikkaansa EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimukseen. Ensi vuonna voimaan tuleva sopimus uhkaa epäonnistua erityisesti ilman huoltajaa tulevien alaikäisten suojelussa.
Viime vuonna Suomi teki ulkomaalaislakiin muutoksia muun muassa rajamenettelyä koskien, minkä seurauksena lasten liikkumisrajoitukset ja säilöönotto uhkaavat lisääntyä. Tiukennukset tehtiin huolimatta siitä, että YK:n Lapsen oikeuksien komitea on toistuvasti vaatinut Suomea lopettamaan lasten säilöönoton. Myös muissa EU-maissa ollaan ottamassa käyttöön tai laajentamassa lasten säilöönottoa ja rajoittamassa turvapaikan saantia.
”He löivät meitä kasvoihin ja potkivat päähän”
Pelastakaa Lasten raportissa tarkastellaan EU:n ulkorajoilla liikkuvien lasten tilannetta erityisesti Suomessa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa. Raporttia varten haastateltiin 33 lasta, jotka kuvaavat muun muassa vaarallisia matkojaan Eurooppaan, kohtaamaansa väkivaltaa ja vanhemmistaan eroon joutumista.
Syyriasta Suomeen ilman huoltajaa saapunut Tarek* kertoo joutuneensa rajavartijoiden ja poliisien väkivallan kohteeksi matkallaan Euroopan halki.
”He löivät meitä kasvoihin ja potkivat päähän. ---. Olimme kokonaisen päivän ilman vettä ja ruokaa. Meidät oli suljettu pieneen selliin, jossa joimme vettä vessanpöntöstä. Selli oli käsivarsieni levyinen ja meitä oli viisi ihmistä siellä”, Tarek kertoo.
Suomessa viranomaiset ja vastaanottokeskuksen työntekijät ovat olleet Tarekin mukaan ystävällisiä ja kohdelleet häntä kunnioittavasti.
Lapsen oikeudet ja turvallisuus etusijalle
”Pelastakaa Lasten, ja monien muiden toimijoiden pelkona on, että EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus vahvistaa jatkuvia rikkomuksia lapsen oikeuksia kohtaan. Suomen ja muiden EU-maiden hallitusten on kannettava vastuunsa lasten suojelemisesta. Lapsen oikeuksien toteutumista pitää jatkossa seurata entistä tarkemmin, etenkin uuden sopimuksen täytäntöönpanossa”, Pelastakaa Lasten pakolaistyön kehittämispäällikkö Eveliina Viitanen sanoo.
Pelastakaa Lapset vaatii kaikkia EU:n jäsenvaltioita asettamaan lasten oikeudet ja heidän turvallisuutensa etusijalle ja varmistamaan, ettei lapsia oteta säilöön, ja heille taataan oikeus suojeluun rajamenettelyssä sekä turvapaikanhakuprosessissa. Lasten iän ja haavoittuvuuden määritteleminen on tehtävä aina lapsiystävällisesti, oikeudenmukaisesti, riippumattomasti ja traumatietoisella lähestymistavalla.
”Turvapaikkaa hakevien lasten rankaiseminen siitä, että he käyttävät oikeuttaan hakea suojelua on vastoin kansainvälistä oikeutta ja inhimillisyyttä”, Viitanen sanoo.
*Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina ViitanenPakolaistyön kehittämispäällikköPelastakaa Lapset ry
Puh:+358 509119295eveliina.viitanen@pelastakaalapset.fiAnna-Kaisa CronstedtViestinnän asiantuntijaPelastakaa Lapset ry
Kotimaan teemat: perheiden varhainen tuki ja vapaaehtoistyö, pakolais- ja valmiustyö sekä lasten osallisuus
Linkit
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Ukrainassa ilmahälytykset keskeyttäneet joka viidennen oppitunnin28.5.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Ilmahyökkäyssireenit pakottivat Ukrainan lapset jättämään väliin keskimäärin joka viidennen oppitunnin kuluneen lukuvuoden aikana. Lukuvuosi päättyy tällä viikolla, kun oppilaat valmistautuvat kolmanteen peräkkäiseen kesään sodan keskellä, raportoi Pelastakaa Lapset.
Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen säästäisi kolmasosan nyt viisivuotista lapsista vaaralliselta kuumuudelta8.5.2025 10:11:10 EEST | Tiedote
Jos maailma onnistuu rajoittamaan ilmaston lämpenemisen tavoiteltuun 1,5 asteeseen vuoteen 2100 mennessä, säästyisi kolmannes nykyisistä viisivuotiaista lapsista elinikäiseltä altistumiselta äärimmäisille lämpötiloille, todetaan Pelastakaa Lasten uudessa ilmastoraportissa. Kriittisenä pidetty 1,5 asteen keskilämpötilan nousu ylittyi ensimmäistä kertaa viime vuonna.
Sudanissa käynnissä maailman vakavin lasten pakolaiskriisi15.4.2025 02:01:00 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten tuoreen arvion mukaan yli 6,5 miljoonaa lasta on joutunut pakenemaan Sudanin kaksi vuotta kestäneen konfliktin aikana.
Pelastakaa Lasten ja Y-Säätiön kannanotto: Pienituloisten lapsiperheiden elämää ei tule enää vaikeuttaa11.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lapset ry ja Y-Säätiö jakavat syvän huolensa pienituloisten lapsiperheiden asumisen ja arjen haasteiden vaikeutumisesta viimeisen vuoden aikana.
Pelastakaa Lapset: Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin määrä rajussa kasvussa8.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten Nettivihje analysoi viime vuonna 55 prosenttia enemmän lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa materiaalia kuin edellisvuonna. Järjestö vaatii, että lapsia on suojeltava nykyistä tehokkaammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme