Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Eternal Erection -yhtye ja Funky Elephant -festivaali palaavat – myös uutta musiikkia luvassa

Jaa

Yksi maamme karismaattisimmista livebändeistä, Eternal Erection, tekee odotetun paluun alkuperäiskokoonpanossaan! Vuosi sitten 30 vuotta täyttänyt helsinkiläisbändi nähtiin lavalla viimeksi vuonna 2017. Nyt maailma on valmis Eternal Erectionin paluulle.

30 vuotta funkia ja saaga jatkuu! Kuvassa Eternal Erection kesällä 2025.
30 vuotta funkia ja saaga jatkuu! Kuvassa Eternal Erection kesällä 2025.

– Vallitseva maailmantilanne on todella ahdistava ja pelottava, ja haluamme osaltamme antaa ihmisille kaivattua iloa ja toivoa sekä tuoda positiivista sanomaa, kertoo yhtyeen laulaja Rick Lover, alias muusikko-näyttelijä Sam Huber.

Eternal Erection muistetaan ennen kaikkea vastustamattomana live-esiintyjänä, joka lopulta saa nihkeimmänkin yleisön tanssimaan. Bändi on keikkaillut ympäri maailmaa, lämmitellyt mm. George Clintonin P-Funk Allstarsia, julkaissut seitsemän levyä, lukuisia singlejä ja musiikkivideoita. Viimeisin levy, It’s Easy, ilmestyi vuonna 2014. 

– Tuntuu, ettemme ole sanoneet vielä viimeistä sanaa. Meillä on edelleen nälkä keikkailuun ja uuden musiikin tekemiseen. Bändin kunnianhimona on aina ollut uudistaa funkia, ja nyt on tullut aika päivittää se tähän päivään, Huber sanoo. 

Paluun ensimmäinen keikka kuullaan Porvoon Kulttuurilaivassa 16.8., ja uutta musiikkia julkaistaan loppukesästä. Tulevan albumin tuottajana toimii kotimaisen rytmimusiikin luottotekijä Mamba Assefa.

Eternal Erection lisäksi paluun tekee myös legendaarinen, 23 kertaa vuosien 1994-2017 välillä juhlittu mustan rytmimusiikin festivaali Funky Elephant, joka järjestetään yksipäiväisenä minifestivaalina Helsingin Korjaamolla 1. marraskuuta 2025. Eternal Erectionin tavoin Funky Elephant juhlii tapahtumassa 30-vuotista taivaltaan. Luvassa on kaksi esiintymislavaa ja Eternal Erectionin lisäksi mukana on muun muassa Emilia Sisco sekä useita muita myöhemmin julkistettavia esiintyjiä.

Eternal Erectionin 16.8. Porvoon Kulttuurilaivan keikan liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona 18.6. klo 12.00 täällä ja Funky Elephant -festivaalin liput kuluvan kesän lopulla.

Eternal Erection -kokoonpano:

Laulu & kosketinsoittimet: RICK LOVER
Kitara: RAY SLICK
Basso: CHANELL
Rummut: JACK RUSSEL
Perkussiot: THE HOOK
Trumpetti: T-ROY
Saksofoni: FURILLO

Keikat: Ilja Amnell/Alt Agency

ilja@altagency.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Eternal Erection vuonna 2014. Kuva: Aleksi Koskinen
Eternal Erection vuonna 2014. Kuva: Aleksi Koskinen
Lataa
Eternal Erection vuonna 2000. Kuva: Aleksi Koskinen
Eternal Erection vuonna 2000. Kuva: Aleksi Koskinen
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -teoskokonaisuus paljastettiin Konneveden museolla viikonloppuna – näyttely ottaa varaslähdön heinäkuisen Konneveden Naisten viikon teemoihin17.6.2025 09:27:30 EEST | Tiedote

18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävän Konneveden Naisten viikon ensimmäinen ohjelmakokonaisuus, Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -näyttely avattiin lauantaina 14. kesäkuuta Konneveden museolla. Teoskokonaisuus raottaa ovea Konneveden kesän päätapahtuman Naisten viikon teemoihin ja on nähtävillä 30. elokuuta saakka.

Sami Saari ja Jazzpojat julkaisevat tanssijazz-trilogiansa päätösosan – Nyt tai ei koskaan ilmestyy 23.5.23.5.2025 10:11:14 EEST | Tiedote

Sami Saari julkaisee Jazzpojat-yhtyeen kanssa tanssijazz-trilogiansa kolmannen albumin Nyt tai ei koskaan tänään perjantaina 23.5.2025. Samalla ilmestyy myös albumin toinen singlelohkaisu Jos mä olisin sun mies. Albumi on kuultavissa ja ladattavissa digitaalisesti suoratoistopalveluissa, ja se tulee levykauppoihin myyntiin myös vinyylinä. Sami Saari ja Jazzpojat juhlivat levyn julkistusta 30.5. keikalla Helsingin Korjaamolla.

Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote

Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.

Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!

Sami Saaren ja Jazzpoikien uusi single Jari tanssittaa kohti kesää suorapuheisella inhimillisen kolmiodraaman tarinalla25.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomi-soulin ja tanssijazzin ikoni ja ikiliikkuja Sami Saari julkaisee yhdessä Jazzpojat-yhtyeen kanssa uuden singlen Jari tänään perjantaina 25. huhtikuuta. Single on ensimmäinen maistiainen 22. toukokuuta ilmestyvältä Nyt tai ei koskaan -albumilta, joka on Jazzpoikien ja Sami Saaren “tanssijazztrilogian” kolmas albumi. Levy julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi myös vinyylinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye