Uudenmaan ilmanlaatu vuonna 2024 enimmäkseen hyvää – uusi vuosiraportti julkaistu
Ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli vuonna 2024 enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan ilmanlaatu vuonna 2024 ja päästöt ilmaan vuonna 2023 käyvät ilmi Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2024 ‑raportista.

Vuonna 2024 pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan ilmanlaatua mitattiin jatkuvatoimisesti liikenneympäristössä Kirkkonummella ja kaupunkitausta-asemalla Lohjalla. Mittausasemilla seurattiin typenoksidien ja hiukkasten pitoisuuksia. Typpidioksidin pitoisuuksia kartoitettiin lisäksi suuntaa antavilla passiivikeräimillä Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Nurmijärvellä, Porvoossa, Tuusulassa ja Vihdissä. Puun pienpolton päästöjen vaikutuksia ilmanlaatuun mitattiin pientaloalueella Karkkilassa.
Vuonna 2024 ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli pääosin hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun Uudellamaalla vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Ilmanlaatu luokiteltiin Lohjan ja Kirkkonummen mittausasemilla valtaosan ajasta hyväksi tai tyydyttäväksi. Huonon tai erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli vuonna 2024 Kirkkonummella vain 9 ja Lohjalla 16. Syynä huonon ilmanlaadun tunteihin oli pääosin katupöly. Kevään 2024 katupölykausi oli maltillinen. Kirkkonummen mittausasemalla pölyisiä päiviä ei ollut yhtään ja Lohjalla yksi.
Liikenteen pakokaasuista peräisin olevan typpidioksidin vuosikeskiarvo (6 µg/m3) oli Lohjalla hieman edellisvuotta matalampi. Kirkkonummella typpidioksidin vuosipitoisuus oli vielä matalampi (5 µg/m3). Typpidioksidipitoisuudet olivat Lohjalla ja Kirkkonummella alle ilmanlaadun raja-arvojen, kansallisten ohjearvojen ja WHO:n ilmanlaadun ohjearvojen. Passiivikeräimillä mitatut typpidioksidipitoisuudet ylittivät Lohjalla, Keravalla, Porvoossa ja Vihdissä WHO:n vuosiohjearvon, mutta alittivat ilmanlaadun raja-arvot ja kansalliset ohjearvot.
Puun pienpolton päästöt voivat olla paikallisesti merkittävä ilmanlaatua heikentävä päästölähde pientaloalueilla. Puunpoltossa syntyy terveydelle haitallisia päästöjä: pienhiukkasia, nokea, häkää sekä orgaanisia yhdisteitä, kuten bentso(a)pyreeniä. Karkkilassa tehdyissä mittauksissa bentso(a)pyreenin vuosipitoisuus 0,7 ng/m3 alitti sille asetetun tavoitearvon (1 ng/m3). Pitoisuus oli alempi kuin vuonna 2015, jolloin samassa paikassa mitattiin tavoitearvon tasoa ollut vuosipitoisuus. Muihin Uudellamaalla tehtyihin mittauksiin verrattuna pitoisuudet olivat keskitasoa ja korkeimmillaan lämmityskaudella.
Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolista ilmanlaadun seurantaa hoidetaan alueen kuntien ja teollisuuden yhdessä rahoittamana yhteistarkkailuna. Ilmanlaadun seurantaa toteutetaan viisivuotisjaksoissa. Seurantaan kuuluvien ilmanlaatumittausten ja päästökartoitusten toteuttamisesta vastaa HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä.
Lisätietoja Uudenmaan ilmanlaadusta vuonna 2024 ja kuntakohtaisia ilmanlaatutietoja löytyy Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta raportista: Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskus, Vesa Suominen, vesa.suominen(at)ely-keskus.fi, puh. 0400 363135
HSY, Outi Väkevä, outi.vakeva(at)hsy.fi, puh. 045 6357698
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Tien painumaa korjataan Karstuntiellä (mt 1070) Lohjalla16.6.2025 09:15:28 EEST | Tiedote
Lohjalla Karstuntiellä (mt 1070) korjataan tien painumaa Karstuntien ja Talpelantien liittymän kohdalla. Rakennustyö alkaa kesäkuussa ja valmistuu vuoden 2025 aikana.
Mästartunneln på Ring I i Esbo stängs för trafik för underhållsarbeten från 23 till 27 juni 2025 och 1 till 4 juli 2025 kl. 00:00–04:3016.6.2025 08:54:14 EEST | Pressmeddelande
Mästartunneln på Ring I i Alberga, Esbo stängs tillfälligt för trafik för underhålls- och reparationsarbeten. Avstängningen sker nattetid.
Espoon Kehä I:n Mestarintunneli suljetaan huoltotöiden ajaksi liikenteeltä 23.–27.6.2025 ja 1.– 4.7.2025 klo 00:00 – 04:3016.6.2025 08:54:14 EEST | Tiedote
Kehä I:llä Espoon Leppävaarassa sijaitseva Mestarintunneli suljetaan tilapäisesti liikenteeltä huolto- ja kunnossapitotöitä varten. Sulku ajoittuu öisiin tunteihin.
I Helsingfors stängs Nordsjö vägtunnel för trafik 16.–18.6.11.6.2025 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetet med att förbättra reservrutten för Nordsjö vägtunnel har i huvudsak slutförts och nästa steg är att testa rutten med trafik mellan den 16 och 18 juni. Under testningen är tunneln helt stängd och trafiken dirigeras till den förbättrade reservrutten. Planeringen för att förnya de tekniska systemen i Nordsjö vägtunnel går också framåt: just nu pågår planeringen av faserna i saneringsarbetet. I takt med att arbetet fortskrider kommer man även att fastställa tidpunkten för avstängningsperioden som inleds senare under året.
Helsingissä Vuosaaren tietunneli suljetaan liikenteeltä 16.–18.6.11.6.2025 09:52:00 EEST | Tiedote
Vuosaaren tietunnelin varareitin parannustyöt on saatu pääosin valmiiksi, ja seuraavaksi reitin toimivuus testataan liikenteellä 16.–18.6. Testauksen aikana tunneli on kokonaan suljettu, ja liikenne ohjataan parannetulle varareitille. Myös Vuosaaren tietunnelin teknisten järjestelmien uusimisen suunnittelu etenee: käynnissä on suunnittelu saneeraustöiden vaiheista, ja työn edetessä varmistuu myöhemmin tänä vuonna alkavan tunnelin sulkujakson ajankohta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme