Väitös: Digitaalisessa maailmassa kuluttajien yksityisyyskokemus on jatkuvassa muutoksessa
17.6.2025 08:54:53 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Kuluttajien kokemus henkilökohtaiseen dataan liittyvästä yksityisyydestä ei ole pysyvä, vaan rakentuu yhä uudelleen arjen tilanteissa. KTM Johanna Horppu esittää väitöskirjassaan, että yksityisyys on monitasoinen käsite, johon liittyviä päätöksiä ei tehdä vain tiedon, vaan myös tunteiden perusteella.

Kauppatieteiden maisteri Johanna Horpun väitöskirja tarkastettiin julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 6.6.2025.
***
Johanna Horpun markkinoinnin alan väitöskirja laajentaa käsitystä yksityisyydestä digitaalisten teknologioiden ja henkilökohtaisen datan kontekstissa. Tutkimuksen mukaan yksityisyyteen liittyviä päätöksiä ei tehdä tyhjiössä. Kuluttajien käsitys ja kokemus yksityisyydestä muuttuvat hetkestä toiseen, ja niitä muokkaavat monet eri tahot.
– Käsityksemme yksityisyydestä muovautuu osana jokapäiväistä elämäämme, kun altistumme erilaisille näkemyksille mediassa tai kun vuorovaikutamme erilaisten teknologisten laitteiden ja sovellusten kanssa, Horppu kertoo.
Väitöstutkimuksessa yksityisyyttä tarkastellaan sosiomateriaalisena käsitteenä, jolloin yksityisyys rakentuu erilaisten sosiaalisten ja materiaalisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Sosiaalisia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteiskunnassa vallalla olevat käsitykset yksityisyyden merkityksestä, kun taas materiaalisia tekijöitä edustavat arkipäiväiset teknologiat.
Väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka keskittyvät erityisesti tulevaisuuden teknologioihin. Osatutkimuksissa analysoitiin esimerkiksi sitä, miten media-aineistossa visioidaan yksityisyyden tulevaisuutta metaversumissa, eli uudenlaisessa virtuaalitodellisuudessa. Lisäksi aineistoa kerättiin työpajoissa, joissa ryhmissä pelattavan kuvittelupelin avulla pohdittiin tulevaisuuden älykotia ja siihen liittyviä yksityisyyskysymyksiä. Kokonaisuudessaan tutkimus korostaa sitä, että kokemus yksityisyydestä pohjautuu vahvasti erilaisille tunteille.
– Markkinoinnin alalla yksityisyyttä on tyypillisesti tarkasteltu näkökulmasta, jossa kuluttajien oletetaan tekevän rationaalisia laskelmia sen suhteen, luovuttavatko he dataansa yritysten käyttöön. Väitöskirjani kuitenkin esittää, että yksityisyyteen liittyvät päätökset perustuvat pitkälti tilanteissa herääviin tunteisiin, mikä tekee kuluttajien käyttäytymisen ennustamisesta haastavaa, Horppu toteaa.
Yritysten tulisikin kiinnittää huomiota tunteiden rooliin ja ymmärtää yksityisyyden kontekstisidonnaisuuus. Yksityisyyskäytänteiden ei siis tulisi pelkästään keskittyä tarjoamaan kuluttajille lisää informaatiota siitä, miten heidän tietojaan käytetään hyväksi.
– Tietosuojaselosteet ovat pitkiä ja monimutkaisia, eivätkä kuluttajat pysty helposti ymmärtämään niiden sisältöä. Tietosuojaselosteiden sijaan tulisi panostaa innovatiivisiin tapoihin tuoda tieto lähemmäksi kuluttajia niin, että kerättyyn dataan muodostuu tunneside, Horppu selventää.
Tämän lisäksi dialogia kuluttajien ja yritysten välillä tulisi parantaa ja tarjota kuluttajille enemmän joustavuutta valita, missä tilanteessa he haluavat luovuttaa dataansa ja missä eivät. Tällainen yksityisyyteen panostaminen voi tulevaisuudessa toimia yrityksen erottautumistekijänä kiihtyvässä kilpailussa.
Yksityisyydellä on merkitystä myös yhteiskunnallisella tasolla
Lainsäädäntöön tutkimus tuo uutta tietoa korostamalla sitä, kuinka yksityisyys on kiinteästi kytköksissä yhteiskunnan toimintaan valvonnan kautta.
– Yksityisyyttä lähestytään keskustelussa usein yksilön näkökulmasta. Vaikka yksittäisen ihmisen tietojen suojelu on tärkeää, tulisi katse kohdistaa myös siihen, miten yksityisyys linkittyy yhteiskunnallisella tasolla datan massakeruuseen ja hyödyntämiseen vallankäytön välineenä, Horppu kertoo.
Yksityisyys on monisäikeinen käsite, johon liittyy myös useita ristiriitoja. Yritysten tulisi huolehtia asiakkaiden yksityisyydestä ja toisaalta tarjota heille personoituja palveluita. Kuluttajat taas ovat samaan aikaan huolissaan siitä, miten heidän dataansa kerätään, mutta haluavat kuitenkin nauttia personoinnin tuomista eduista.
– Väitöstutkimuksessani esitelty näkökulma yksityisyyteen tarjoaa syvällisempää ymmärrystä siitä, miten käsitys ja kokemus yksityisyydestä rakentuvat eri tekijöiden vuorovaikutuksessa. Tämän ymmärryksen avulla voidaan myös paremmin etsiä tasapainoa yksityisyyteen liittyvien ristiriitojen välillä, Horppu toteaa.
Väitöstilaisuus perjantaina 6. kesäkuuta
Kauppatieteiden maisteri Johanna Horpun kauppatieteiden alaan kuuluva väitöskirja Reconceptualising Privacy in a Digital World: A sociomaterial perspective tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 6.6.2025 klo 12 alkaen Väinö Linna -salissa (Linna-rakennus, Kalevantie 5). Vastaväittäjänä toimii dosentti Niklas Sörum Boråsin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Hannu Saarijärvi johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Horppu
johanna.horppu@tuni.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Syvätason uskomuksilla on väliä – kasvun ajattelutavasta apua opettajien ja oppilaiden tukemiseen19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan opettajaopiskelijat, joilla oli vahvempi kasvun ajattelutapa, sitoutuivat enemmän yhdenvertaisuuteen ja suhtautuivat innostuneemmin moninaisten ryhmien opettamiseen.
Uusi MilVerse4MDO-tutkimushanke kehittää Suomen puolustusekosysteemiä – ratkaisuja moderniin sodankäyntiin18.5.2026 14:33:30 EEST | Tiedote
MilVerse4MDO-projektin tavoitteena on kehittää uusia ratkaisuja modernin sodankäynnin tarpeisiin. Kolmivuotisen Business Finland -rahoitteisen tutkimus- ja kehityshankkeen budjetti on yli 13 miljoonaa euroa.
Asiantuntijoita kuormittavat digitaalisen vuorovaikutuksen suuri määrä ja heikko laatu – työhyvinvointia edistävät selkeät käytännöt18.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan asiantuntijatyön digitaalisesta vuorovaikutuksesta johtuvaa kuormitusta ei voida keventää pelkästään viestinnän määrää vähentämällä. Työhyvinvointia lisäävät esimerkiksi organisaation tuki, selkeät viestintäkäytännöt ja vuorovaikutuksen laadun kehittäminen.
3D‑tulostettu implantti voi mullistaa luuvaurioiden hoidon18.5.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uraauurtavan 3D‑tulostetun keraamisen implanttimateriaalin, joka jäljittelee erittäin tarkasti ihmisen luonnollista luuta. Uusi teknologia vauhdittaa luukudoksen uusiutumista tukevien yksilöllisten menetelmien kehittämistä ja voi edistää luuvaurioiden tehokkaampaa ja paremmin saatavilla olevaa hoitoa.
Voiko aivoverenvuodon ennustaa etukäteen? – Kehitteillä keino estää äkillisiä kuolemia11.5.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Kaikkia aneurysmia ei pitäisi leikata ja osa pitäisi hoitaa ajoissa. Mutta mistä tietää, kumpi ratkaisu on kussakin tilanteessa oikea? Tekoäly voi auttaa tekemään päätöksen ja välttämään turhat leikkaukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme