Kutsu: Mitä voimme oppia muiden maiden tavoista järjestää sote-palvelut? THL:n selvityksen julkistustilaisuus ja puoluesihteereiden keskustelu Porin SuomiAreenassa ke 25.6. klo 8.30–10

Jaa

Hyvät toimitukset, 

sosiaali- ja terveydenhuolto herättää runsaasti intohimoja ja keskustelua siitä, mihin suuntaan sote-järjestelmäämme olisi kehitettävä. 

Suomessa on esitetty mm. hyvinvointialueiden verotusoikeutta, aluevaltuustojen lakkauttamista, Kela-korvausten kasvattamista, koko terveydenhuollon kansallistamista ja siirtymistä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon.

Millaisia eri sote-järjestämismalleja muissa maissa on käytössä ja mitä voimme oppia niistä? 

Järjestämme Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. aamiaistilaisuuden, jossa julkaisemme tuoreen selvityksemme neljästä kansainvälisestä sote-mallista ja niiden soveltamisesta Suomessa. Lisäksi tilaisuudessa on puoluesihteereiden paneeli aiheesta.

Tervetuloa mukaan!

Tilaisuuden avaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Selvityksen esittelee johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen.

Paneelissa keskustelevat SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sekä kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo.

Kaikki paikalla olijat ovat haastateltavissa tilaisuuden jälkeen.

Tilaisuuden juontaa toimittaja Veera Paananen.

Aika ja paikka: 

  • Keskiviikko 25.6. klo 8.30–10
  • Pori, Hotelli Scandic, Itsenäisyydenkatu 41, Jatsi-tila

Ohjelma:

  • klo 8.30 Aamiainen
  • klo 9–10 Tilaisuuden avaus, selvityksen esittely ja puoluesihteereiden paneelikeskustelu

Ilmoittautuminen:

Ilmoittaudu tilaisuuteen ennalta viimeistään maanantaina 23.6. Piritta Rautavuorelle piritta.rautavuori(at)thl.fi. Kerro samalla, haluatko haastatella ja / tai kuvata esiintyjiä tilaisuuden jälkeen.

Ennakkomateriaalit:

THL:n selvitys sekä siihen liittyvä diasetti ja tiedote ovat saatavilla ennakkoon embargolla. Materiaali on julkivapaata ke 25.6. klo 00.01.

Lisätiedot sekä ennakkomateriaali- ja haastattelupyynnöt:

Piritta Rautavuori
viestintäpäällikkö
THL
p. 029 524 7120
piritta.rautavuori(at)thl.fi

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL on havainnut merkittäviä virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa diagnoositiedoissa – asiaa selvitetään yhdessä alueiden kanssa17.6.2025 12:49:11 EEST | Tiedote

THL on havainnut huomattavia virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa perusterveydenhuollon diagnoositiedoissa. Virheet liittyvät useiden alueiden toimittamiin tietoihin pitkäaikaissairauksien diagnoosimääristä, ja ne koskevat ainakin vuotta 2023. Pitkäaikaissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, reuma ja syövät. Useat hyvinvointialueet ovat toimittaneet THL:lle tiedot pitkäaikaisdiagnoosien määrästä virheellisesti niin, että ne näkyvät käyntisyinä. Toisin sanoen esimerkiksi verenpainetautia sairastavan käynti hengitystieinfektion takia lääkärissä näkyy tiedoissa myös verenpainetaudin hoitokäyntinä. Kun tällaisia hengitystieinfektiokäyntejä on useita, pitkäaikaisdiagnoosien määrä rekisterissä alkaa kasvaa merkittävästi. Käynnin pitäisi näkyä rekisterissä ainoastaan hengitystieinfektion käyntinä. ”Useiden alueiden diagnoosimäärät ovat huomattavasti suurempia kuin mitä ne ovat olleet aiempina vuosina”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Jan Magnusson. Virheellisiä

THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv

Suomessa lintuinfluenssan aiheuttama riski väestön terveydelle on matala – turkiseläinten parissa työskentelevien terveysriski kohtalainen10.6.2025 11:55:00 EEST | Tiedote

Tuoreen arvion mukaan lintuinfluenssaviruksen aiheuttama laaja taudinpurkaus turkistarhoilla on epätodennäköinen. Toteutuessaan taudinpurkaus kuitenkin aiheuttaisi turkiseläinten parissa toimiville kohtalaisen terveysriskin. Riskiä voi vähentää huolehtimalla turkistarhojen asianmukaisista tautisuojauksista, noudattamalla tarhojen työntekijöiden suojautumisohjeita ja rokotuksilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye