Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Riikka Purra ajaa Suomea yövartijavaltioksi

Jaa

Oikeistohallitus on epäonnistumassa keskeisimmässä talouspolitiikan tavoitteessaan eli Suomen velkasuhteen taittamisessa. Vastauksena velkasuhteen kasvuun valtiovarainministeri Riikka Purra väläyttää Helsingin sanomissa (16.6.) jälleen uusia leikkauksia. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä lisäkurjistaminen ei Suomen tilannetta pelasta. 

Kansanedustaja Minja Koskela
Kuva: Antti Yrjönen

− Valtaosa suomalaisista ja jopa 40 prosenttia perussuomalaisten omista kannattajista katsoo, että Suomi on menossa väärään suuntaan. Silti puheenjohtaja Purra pitää härkäpäisesti kiinni saksistaan. Ilmeisesti hänen työkalupakissaan ei ole muita välineitä jäljellä, Koskela ihmettelee.

Useat asiantuntijatahot, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto, ovat todenneet, että leikkauskuri ei ole toimiva tapa vähentää maan velkasuhdetta matalasuhdanteessa. Esimerkiksi 2010-luvulla harjoitettu talouskuri päinvastoin kasvatti monen euromaan velka-astetta. 

Ajatushautomo UTAKin keväällä julkaisema selvitys ennakoi, että Suomen velkasuhde tulee jopa kasvamaan juuri hallituksen harjoittaman leikkauspolitiikan takia. Syynä on leikkausten negatiivinen kerroinvaikutus talouteen – ne haittaavat talouskasvua enemmän kuin vähentävät velkaa.

− Kuka tahansa vähänkään taloudesta ymmärtävä olisi voinut arvata, että näin tässä käy. Hallitus on omalla huonolla suhdannepolitiikallaan ajanut talouden tilanteeseen, jossa Suomen velkasuhde vain kasvaa. Näyttää siltä että edessä on loputon leikkauskierre, josta tällä hallituksella ei ole ulospääsykeinoa, Koskela sanoo.

Koskela muistuttaa, että pienituloisimmilta ei Suomella ole yksinkertaisesti varaa leikata enempää.

− Hyvinvointivaltio natisee jo liitoksistaan. Nälkä ja asunnottomuus ovat palanneet Suomeen. Hallituksen suunnittelemat leikkaukset toimeentulotukeen ovat täysin kohtuuton isku kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville suomalaisille. Luvassa on rumaa jälkeä, Koskela sanoi.

Pienituloisiin kohdistuvilla leikkauksilla on erityisen negatiivinen vaikutus talouden kysyntään ja kasvuun, koska he kuluttavat suurimman osan tuloistaan. Vastaavasti rikkaille ohjatut veroalet eivät tue kysyntää merkittävästi. Oikeistohallitus ei ole kuitenkaan valmis perääntymään suurituloisten ja yritysten veroalesta.

− Nämä veroalet lisäävät tuloeroja ja eriarvoisuutta ja laittavat julkisen talouden yhä pahempaan jamaan. Näyttää siltä, että hallitus ajaa Purran ja Orpon johdolla Suomea yövartijavaltioksi, Koskela sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Aino-Kaisa Pekonen: Potkulain eduskuntakäsittelyssä tullaan näkemään pettääkö Purra jälleen suomalaiset työntekijät20.8.2025 10:18:15 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kritisoi Orpon hallituksen valmistelemaa irtisanomissuojan heikentämistä ja muistutti valtiovarainministeri Purran “tyrmänneen” esityksen vielä kesäkuussa. Pekonen puhui keskiviikkona Tampereella vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa ja nosti niin sanotun potkulain eduskunnan syyskauden kovimmaksi kiistakysymykseksi.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio YK:n rauhankokouksen yhteydessä10.6.2025 14:11:25 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ja muut vasemmistoliiton kansanedustajat vaativat konkreettisia toimia Gazan verenvuodatuksen ja palestiinalaisalueiden miehityksen lopettamiseksi. Sarkkisen mielestä Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio kesäkuun 18. päivänä YK:n rauhankokouksen yhteydessä New Yorkissa.

Vasemmistonaiset: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja lopetettava asekauppa Israelin kanssa27.5.2025 12:21:21 EEST | Tiedote

Vasemmistonaiset vaatii, että Suomi tunnustaa Palestiinan valtion välittömästi ja ryhtyy viimein sanoista tekoihin. Suomen johdon vitkuttelun on loputtava. Lisäksi Suomen on irtauduttava kaikesta puolustusyhteistyöstä Israelin kanssa, lopetettava asekauppa ja ajettava pakotteita Israelille. Suomen on myös vaadittava Israelin ja EU:n assosiaatiosopimuksen purkamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye