Kaukolämpölinjan rakentaminen alkanut Suolahden ja Äänekosken välille maantien 642 viereisen jalankulku- ja pyöräilyväylän alle
Äänekosken Energia Oy rakennuttaa kaukolämpölinjan valtion omistaman väylän alusrakenteisiin noin kahdeksan kilometrin matkalle. Työt ovat jo alkaneet. Ne pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Joitakin viimeistelytöitä saattaa jäädä ensi vuoden puolelle.

Työ sijoittuu Alkulankadun (Suolahti) ja Palomäenkadun (Äänekoski) välille. Äänekosken Energia vastaa kustannuksista suunnittelun ja pääosin myös toteutuksen osalta. ELY-keskus rahoittaa urakan lopuksi suoritettavat päällystystyöt työn alla olleelle jalankulku- ja pyöräilyväylän osuudelle, joka oli ollut muutoinkin vuoden 2025 päällystysohjelmassa.
Työmaan aikana liikennehaitat kohdistuvat lähinnä kevyelle liikenteelle. Kulkijoilla on kuitenkin käytettävissään vähintään 1,5 metrin leveä tiivistetty ja murskepintainen esteetön kulkuväylä, joka on rakennettu ja suojattu väliaikaisesti maantien vastakkaiselle puolelle. Maantien 642 liikennehaitat rajoittuvat työmaan aikaisten koneiden ja raskaiden ajoneuvojen kulkuun Suolahden ja Äänekosken välillä.
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa erityisestä varovaisuudesta työmaa-alueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keski-Suomen ELY-keskus:
Toteutussopimus:
Harri Pirhonen, p. +358 295 024 182,
harri.pirhonen(at)ely-keskus.fi
Kunnossapito ja hoito:
Tomi Kujala, p. +358 50 351 3108
tomi.kujala(at)ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomi sai keväällä 2,7 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta4.7.2025 12:02:27 EEST | Tiedote
Keski-Suomeen myönnettiin viime keväänä yhteensä 2,7 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Suurimmat yritystuet menivät Saarijärvelle ja Jämsään.
Veden vähyyttä Keski-Suomen järvissä2.7.2025 10:48:34 EEST | Tiedote
Keski-Suomen järvien vedet ovat vähissä, sillä vähävetisen kevään jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta pysytelleet reilusti keskiarvojen alapuolella. Viime viikon sateet nostivat joidenkin järvien vedenpintoja, mutta pitkien sadejaksojen puute vaikuttaa koko maakuntaan. Myös pohjavesivarannot noudattelevat paljolti pintavesien tilaa ollen joko keskimääräisiä tai hieman sen alle. Reaaliaikaisia vedenkorkeuksia voi seurata verkossa.
Maatilojen investointi-into piristynyt Keski-Suomessa30.6.2025 12:15:12 EEST | Tiedote
Maatilojen investointi-into on virinnyt muutaman hiljaisen vuoden jälkeen. Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt maakunnan maatiloille jo nyt enemmän investointitukia kuin koko viime vuonna yhteensä.
Kymmenelle vesistöjen tilaa parantavalle hankkeelle avustusta Keski-Suomessa30.6.2025 11:56:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on myöntänyt noin 315 000 euroa avustusta kymmenelle vesistöhankkeelle eri puolilla Keski-Suomea. Hankkeilla pyritään parantamaan vesistöjen käyttöä ja tilaa sekä turvaamaan pohjavesien kemiallinen ja määrällisesti hyvä tila. Suurimmat avustukset myönnettiin Keurusselän valuma-alueen jatkohankkeelle KEURUS-3 sekä Tourujoen kunnostuksen jatkamiselle.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame: YVA-ohjelmasta on saatu lausunto27.6.2025 10:48:55 EEST | Tiedote
Valtatien 9 välin Korpilahti-Keljonkangas parantamisen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto. Lausunto huomioidaan tarkennettaessa arvioitavia vaihtoehtoja sekä arvioitaessa ympäristövaikutuksia. Merkittävin uudelleentarkasteltava kohde on Teollisuustien liittymä Muuramessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme