Etelä-Savon Jurakausi-hanke tuotti toimintamallin uusien sisältöjen kehittämiseksi vajaakäyttöisille rakennuksille

Noon Arkkitehdit Oy tuotti ”Tyhjien tilojen mahdollisuudet” -nimisen toimintamallin, joka auttaa kuntia tunnistamaan vajaakäyttöiset rakennukset ja löytämään niille uutta käyttöä. Malliin sisältyy opas, johon on tiivistetty tiekartta uusiokäytön suunnittelun askeleista. Toimintamallia pilotoitiin kolmen esimerkkikohteen kautta, jotka olivat Sulkavan entinen pitäjäntupa ja kunnantupa, Mikkelin entinen sähkölaitos, sekä entinen kunnantalo Kanttila Pieksämäellä.

Kullekin kohteelle laadittiin kaksi konseptisuunnitelmaa mahdollisia uusia käyttötarkoituksia varten. Suunnitelmat antavat kunnille selkeän käsityksen rakennuksen potentiaalista ja tukea seuraaviin vaiheisiin, eli uusien käyttäjien etsimiseen sekä kohteen markkinointiin. 

Etelä-Savon ELY:n maankäyttöasiantuntija Taina Hautamäki tuotti ”Mitä jos ei purettaisikaan!” -otsikoidun raportin, joka analysoi olemassa olevien rakennusten potentiaalia uudessa käyttötarkoituksessa. Raporttiin on koottu toistakymmentä onnistunutta esimerkkiä rakennusten käyttötarkoituksen muutoksista eri puolella Suomea ja Ruotsissa. Raportissa on myös esimerkkejä kiinteistökehittäjistä, joiden tapaa huomioida rakennusten kaikki arvot voi pitää edellä käyvänä.

Raportissa käsitellään olemassa olevien rakennusten moninaisia arvoja ja ympäristövaikutuksia, sekä rakennusten ylläpidon haasteita ja mahdollisuuksia. Lisäksi siinä ideoidaan erilaisia käytännön keinoja rakennuksen uuden käyttötarkoituksen ja käyttäjien löytymiseksi.    

Osallistava suunnittelu ja säilyttävä korjaaminen kannattavat kaikilla mittapuilla

”Verovaroin rakennettuina julkiset rakennukset ovat yhteistä omaisuutta, jolloin yhteiskehittäminen on sosiaalisesti kestävä tapa etsiä niille uusia käyttötarkoituksia. Se on myös käyttäjälähtöinen keino löytää aiemmin piilossa olleita tilatarpeita ja ideoita, joihin jatkokehittäminen voidaan perustaa”, kertoo hanketta luotsannut Hautamäki.

”Osallistaminen kannattaa aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen. Heillä on tietoa rakennusten historiasta ja merkityksistä alueen identiteetille, ja tämän myötä näkemystä niiden potentiaalille myös uudessa käyttötarkoituksessa. Yhteiskehittäminen lisää sitoutumista yhteisiin päämääriin. Sen myötä voi nousta esiin paikallisia voimavaroja, toimeliaisuutta, ideoita ja sekä tilatarpeita, jotka eivät ole aikaisemmin olleet tiedossa. Valmiit käyttäjälähtöiset ideat voivat kiinnostaa myös yrittäjiä, jotka hakevat aineksia liiketoimintansa kehittämiseen ja sijoittumispäätökseen”, Hautamäki jatkaa.

Kaikkien hankkeessa esitettyjen esimerkkien kautta vahvistuu käsitys siitä, että mittavakin korjaus maksaa pääsääntöisesti vähemmän kuin purkava uudisrakentaminen.  ”Yhteistä eri ikäisten rakennusten kaikissa korjauksissa on, että niissä kannattaa olla maltillinen. Ehjää ja toimivaa ei tarvitse korjata eikä korvata uudella. Ylikorjaaminen tulee kalliiksi, ja saattaa jopa aiheuttaa uusia ongelmia. Säilyttävä korjaaminen sen sijaan hillitsee sekä korjausten kustannuksia, että niiden ilmastovaikutuksia”, kertoo Hautamäki.

”Kunnissa, joissa tehdään purkupäätöksiä samalla kun kaavoitetaan alueita uudisrakentamiselle, on mahdollista ajatella uudella tavalla. Kaikki tarjolla oleva uusi tieto ohjaa ensisijaisesti olemassa olevien rakennusten hyödyntämiseen. Säilyttävä korjaaminen on erityisen vaikuttava tapa toimia taloudellisesti, teknisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävällä ja vastuullisella tavalla”, Hautamäki muistuttaa.

Ei vain ongelmia, vaan myös mahdollisuuksia

Modernia rakennuskantaa koskevissa puheissa pinnalla ovat usein sisäilmaongelmat ja home, mikä kategorisoi rakennuksia jo varhaisessa vaiheessa ja voi johtaa virheellisiin ennakkopäätelmiin rakennuksen kunnostuskelpoisuudesta ja korjausten todellisista kustannuksista. ”Kaikilla päätöksentekoon osallistuvilla ei aina ole kuntoraporttien lukutaitoa siinä määrin, että pystyisivät luotettavasti itse arvioimaa niiden sisältöä”, toteaa Hautamäki.

Esittelijä voi helpottaa päätöksentekoa tuomalla esiin kustannuslaskelmat, joissa on verrattu korjauksen hintaa purkamisen ja vastaavaan tarpeeseen rakennettavan uuden rakennuksen kustannuksiin ja muistuttamalla, että myös uusi rakennus tuo ylläpidon kustannuksia. Puhumalla mm. rakennetun omaisuuden hallinnasta, resurssien käytön optimoinnista, ilmastovaikutuksista, korjausten työllisyysvaikutuksista ja korjausinvestoinnin tuottamista taloudellisista hyödyistä voidaan keskittyä mahdollisuuksiin ongelmien sijasta.

Tarinalla on arvoa ja yrityskin hyötyy asiakkaiden osallistamisesta

Esimerkeissä tulee esiin myös vanhempiin rakennuksiin liittyvien arkkitehtonisten erityispiirteiden ja tarinoiden arvo. ”Aika tuo rakennuksille rosoa ja karismaa, mikä lisää niiden kiinnostavuutta”, Hautamäki toteaa. ”Rakennuksen ominaispiirteet ja tarina ovat vetovoimaetu, joka on mahdollista huomioida siinä toimivan yrityksen brändissä ja imagossa. Yritys voi vahvistaa asiakasuskollisuutta ottamalla asiakkaat mukaan tarinan ja brändin kehittämiseen”, Hautamäki päättää.