Konenäkö korvaa asiantuntijan läsnäolon - Oulun yliopiston kehittämä lisätyn todellisuuden teknologia voi opastaa kohta kohdalta vaikka korjaamaan tietokoneen
Oulun yliopisto on kehittänyt yhteistyössä Keski-Ruotsin yliopiston kanssa uudenlaisen immersiivisen lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksen, jonka avulla voi suorittaa erityisosaamista vaativia tehtäviä kuten korjata laitteen ilman asiantuntijan läsnäoloa. IMMERSE –sovellus perustuu käsiteltävästä laitteesta 3D-skannaustekniikalla tuotettuun digitaaliseen kaksoseen ja siihen lisättäviin graafisiin opasteisiin, kuten nuoliin ja tekstilaatikoihin, jotka ohjaavat työtä askel askeleelta. Älylaitteen kameran läpi katsoen ohjeet piirtyvät laitteen päälle AR-teknologian avulla.

Oulun yliopistolla on kehitetty AR-avusteiseen työtehtävien opastukseen keskittyvä sovellus, joka mahdollistaa erityisosaamista vaativien tehtävien suorittamisen itsenäisesti ilman asiantuntijan läsnäoloa. Sovellus toimii siten, että asiantuntija laatii aluksi ohjeet työtehtävän suorittamiseen hyödyntämällä kohteena olevasta laitteistosta 3D-skannaustekniikalla tuotettua digitaalista kaksosta ja siihen lisättäviä graafisia opasteita kuten nuolia ja tekstilaatikoita. Ohjeita voi olla useita eri tehtävien suorittamiseen, ja laitevalmistaja voi laatia ne etukäteen. Varsinainen mobiilisovellus toimii siten, että käyttäjä lataa ohjekirjastosta kyseiseen tehtävään tarvittavat ohjeet eli eräänlaisen manuaalin, jonka hän voi sitten toistaa mobiililaitteen näytöllä askel kerrallaan. Ohjeet piirtyvät laitteen päälle AR-teknologian avulla.
“AR-avusteista opastusta on kyllä tutkittu maailmalla ja kaupallisia sovelluksiakin on olemassa, mutta ne tyypillisesti edellyttävät asiantuntijan läsnäoloa ja vuorovaikutusta käyttäjän kanssa, kun taas meidän esittämä ratkaisu mahdollistaa työtehtävän suorittamisen itsenäisesti ilman henkilökohtaista ohjausta. Sovellusta voisi verrata lisätyn todellisuuden monin verroin tarkemmaksi versioksi suosituista tutorial-videoista, joita moni käyttää, kun pitää tehdä jotain, mihin oma asiantuntemus ei riitä”, kertoo konenäön ja signaalianalyysin professori Janne Heikkilä Oulun yliopistolta.
Kehitystyö on Heikkilän mukaan vielä kesken ja tällä hetkellä sovellusta voidaan käyttää lähinnä teknologian demonstroimiseen yksinkertaisilla tehtävillä. Jatkossa on kuitenkin tarkoitus julkaista avoimen lähdekoodin toteutus, joka pitää sisällään kaikki olennaiset työkalut.
Tällöin periaatteessa kuka tahansa voi muodostaa digitaalisen kaksosen käyttökohteesta, laatia ohjeet esimerkiksi tarvittavien huolto- tai korjaustoimenpiteiden tekemiseen, ja hyödyntää mobiilisovellusta niiden toistamiseen todellisessa käyttöympäristössä. Tällöin vaikka pyörän laakereiden vaihto voisi onnistua sovelluksen avulla helposti, kun ohje olisi pyörävalmistajan laatima juuri kyseiselle pyörämallille.
“Jatkossa keskitymme etenkin tekoälyn hyödyntämiseen ohjeiden laatimisessa, mikä tekee siitä vaivattomampaa ja vähentää asiantuntijatyön määrää. Myös mobiilisovellus edellyttää vielä paljon kehitystyötä, jotta siitä saadaan käyttäjäystävällinen. Lisäksi on tarkoitus mahdollistaa AR- tai XR-lasien käyttö, jolloin päästään eroon siitä, että mobiililaitetta on pidettävä kädessä”, kertoo Heikkilä.
Ensimmäinen demoversio on rakentunut nopeasti, sillä projekti pohjaa jo olemassa oleville vahvuuksille niin Oulun yliopiston kuin Keski-Ruotsin yliopiston tutkimuksessa.
"Projektissa yhdistyy yliopistomme vuosien kokemus kuvapohjaisesta 3D-rekonstruktiosta ja alan viimeaikainen kehitys, jonka ansiosta digitaaliset kaksoset ovat entistä tarkempia, kertoo IMMERSEn Oulun projektipäällikkö tutkija Janne Mustaniemi.
IMMERSE-projektin tarkoitus on edistää etätyöskentelyä ja -operointia käyttämällä immersiivisiä laajennetun todellisuuden teknologioita vastaamaan pohjoisten alueiden ainutlaatuisiin haasteisiin ja osaamispulaan. Hankkeen hyödyntäjiä ovat ensi sijassa kaivos-, metsä- ja valmistusteollisuuden organisaatiot, joiden liiketoiminnan tehokkuutta ja työturvallisuutta uusi teknologia parantaa. IMMERSE on suomalaisen ja ruotsalaisen osaamisen yhteisponnistus, Interreg Aurora -rahoitteinen yhteishanke Keski-Ruotsin yliopiston kanssa (Mid Sweden University), joka alkoi elokuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Käytön jäljet kertovat elämästä – puulattioiden kuluminen saa näkyä myös moderneissa suomalaisissa kirkoissa9.6.2025 05:09:00 EEST | Tiedote
Voiko kulunut lattia olla kaunis? Arkkitehti ja diplomi-insinööri Jonna Silvon uusi väitöstutkimus osoittaa, että 2000-luvun modernien kirkkorakennusten puulattioissa kulumisen jäljet eivät ole virheitä, vaan osa arkkitehtuuria ja jopa toivottu tunnelman tekijä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme