Aluehallitus kokoontui ensimmäistä kertaa: Vaikuttamistoimielimet asetettiin
17.6.2025 16:13:37 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vasta valittu aluehallitus kokoontui ensimmäistä kertaa 17. kesäkuuta. Uuden aluehallituksen puheenjohtajana toimii Sirkka-Liisa Kähärä (sd.).

Isona kokonaisuutena aluehallitus asetti useita hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiä. Vuosille 2025–2029 asetettiin vanhusneuvosto, vammaisneuvosto sekä monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Nuorisovaltuusto asetettiin poikkeuksellisesti vuoden 2025 loppuun saakka, jotta kausi on yhdenmukainen alueen kaupunkien nuorisovaltuustojen kanssa. Uusi nuorisovaltuusto nimetään tämän jälkeen vuoden 2026 alusta.
Vaikuttamistoimielimien tehtävänä on ottaa kantaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan sekä olla mukana osallistumisen ja kuulemisen kehittämisessä.
Tavoitteena on, että aluehallitus nimeää jäsenet vaikuttamistoimielimiin syyskuussa. Aluehallitus päätti samalla, että lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta voi nimetä edustajansa kaikkiin edellä mainittuihin vaikuttamistoimielimiin, koska lautakunnan tehtävänä on koordinoida yhteistyötä vaikuttamistoimielinten kanssa.
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialan yhdistämisen valmistelu jatkuu
Aluehallituksessa käsiteltiin lisäksi selvitys aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialan mahdollisen yhdistämisen vaikutuksista. Selvityksessä tarkasteltiin mahdollista muutosta henkilöstön, asiakkaiden, integraation ja talouden näkökulmista.
Aluehallitus päätti, että valmistelua toimialan yhdistämistä muihin toimialoihin jatketaan. Työssä kuullaan asiakkaita ja vaikuttamistoimielimiä. Mikäli toimialan yhdistämiseen päädytään, muutos astuisi voimaan vuoden 2026 alusta. Asia edellyttää kuitenkin vielä kokonaisuuteen liittyvän hallintosäännön muutoksen ja toteuttamissuunnitelman käsittelyn aluehallituksessa sekä aluevaltuuston käsittelyn syyskuussa. Yhdistämistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut on käyty VAKEssa keväällä 2025.
Kokouksessa annettiin myös toimiohje HUS-yhtymäkokoukseen. Yhtymäkokous, jossa päätetään muun muassa ensi vuoden raamista, kokoontuu tällä viikolla 18.6.2025.
”Aluehallitus käynnisti toimintansa tehokkaasti, ja tunnistamme alueen rahoitukseen ja toimintaan liittyvät haasteet. Edellisellä valtuustokaudella aloitettu uudistamistyö jatkuu ja mm. hyvinvointialuestrategia päivitetään syksyllä. Uudistamisohjelmaa päivitetään, asiakastyytyväisyysmittauksia kehitetään ja palvelujen tason sekä laadun varmistamista jatketaan. Hyvinvointialueen on nostettava asukkaiden palvelukokemusta paremmaksi ja palvelujen saatavuutta on vahvistettava. Edellä mainitut toimet onnistuvat ainoastaan sitoutuneen ja hyvinvoivan henkilöstön sekä johdon toimesta”, puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä toteaa.
Tarkastettu kokouspöytäkirja liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla https://vakehyva.cloudnc.fi/fi-FI 24.6.2025 klo 12 alkaen.
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa KähäräAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 466 4561sirkka-liisa.kahara@lh.vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEn monikieliset palvelut madaltavat kynnystä hakea apua15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) jatkaa syksyllä 2026 suosittuja monikielisiä infoja lapsiperheille. Lisäksi VAKE on alkanut järjestää omaa neuvolan perhevalmennusryhmää monikielisille vanhemmille.
Områdesfullmäktige godkände den regionala välfärdsberättelsen och -planen för 2026–203014.9.2026 21:57:29 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsberättelsen som områdesfullmäktige godkände på höstens första sammanträde omfattar välfärdsplaner för barn och unga, personer i arbetsför ålder och äldre samt verksamhetsplanen för det förebyggande arbetet av våld i nära relationer och den regionala verksamhetsplanen för förebyggande missbruksarbete.
Aluevaltuusto hyväksyi vuosille 2026–2030 alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman14.9.2026 21:57:29 EEST | Tiedote
Syyskauden ensimmäisessä kokouksessa aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointisuunnitelmakokonaisuus sisältää lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmat sekä lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön toimintasuunnitelman ja alueellisen ehkäisevän päihdetyön toimintasuunnitelman.
Inbjudan till medierna: VAKEs välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde måndagen den 14.9.2026 kl. 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Pressmeddelande
Bästa representant för media, du är varmt välkommen att följa Vanda och Kervo välfärdsområdets fullmäktiges sammanträde måndagen den 14 september 2026 kl. 18 i fullmäktigesalen i Vanda stadshus (Stationsvägen 7, Dickursby, Vanda).
Kutsu medialle: VAKEn aluevaltuuston kokous maanantaina 14.9.2026 klo 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, olet tervetullut seuraamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokousta maanantaina 14.9.2026 klo 18 Vantaan kaupungintalon valtuustosaliin (Asematie 7, Tikkurila, Vantaa).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme