Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia
Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.

Aalto-yliopistossa ja Vaasan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä suurissa yhdysvaltalaisissa yrityksissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin Yhdysvalloissa tasavertaisuutta mittaavaa Corporate Equality Index (CEI) -indeksiä, maan patentti- ja tavaramerkkiasioista vastaavan viraston tilastoja sekä julkisten tietokantojen tietoja – kuten patenttien määrää, viittauksia, laatua ja innovaattorien lukumäärää. Näiden avulla selvitettiin, miten LGBTQ+-myönteisyys on yhteydessä yritysten innovointikykyyn.
Jo aiemmin tutkijat ovat havainneet yhteyden työyhteisön monimuotoisuuden ja yritysten kannattavuuden välillä yleisemminkin, mutta tämä on ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden vaikutusta yritysten innovointiin.
Havainnot olivat merkittäviä: yrityksissä, joissa LGBTQ+-myönteisyys oli keskivertoa paremmalla tasolla, patentteja syntyi noin 20 % enemmän. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset saivat myös lähes 25 % enemmän patenttiviittauksia – mikä kertoo siitä, kuinka arvokkaina muut yritykset pitävät näitä keksintöjä.
”Yritykset, joilla on edistykselliset LGBTQ+-toimintaperiaatteet tuottavat enemmän patentteja, saavat enemmän viittauksia ja niiden innovaatiot ovat laadukkaampia esimerkiksi omaperäisyyden, monikäyttöisyyden ja kansainvälisyyden mittareilla arvioituna”, sanoo Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jukka Sihvonen.
Tutkimus kattaa vuodet 2003–2017 ja on juuri julkaistu International Review of Financial Analysis -lehdessä. Tutkijat ovat lisäksi analysoineet dataa vuoteen 2024 saakka, ja alustavat tulokset viittaavat siihen, että tämä positiivinen vire LGBTQ+-myönteisten yritysten innovaatioissa saattaa ajan myötä jopa voimistua, kertoo tutkijatohtori Veda Fatmy Vaasan yliopistosta.
Tulokset eivät rajoitu liberaaleihin osavaltioihin
Tutkimuksessa käytettiin erilaisia analyysimenetelmiä mahdollisten otosvinoumien minimoimiseksi. Yhteys yritysten yhdenvertaisuuskäytänteiden ja innovoinnin välillä erottui kuitenkin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstista riippumatta. Ilmiö ei siis ole niin poliittisesti polarisoitunut kuin voisi kuvitella, sanoo tutkimusta johtanut professori Sami Vähämaa Vaasan yliopistosta.
”Kun konservatiivisimmat osavaltiot jätetään pois, innovatiivisuuden yhteys LGBTQ+-myönteisiin yrityskäytäntöihin vahvistuu hieman, mutta ero on hyvin pieni. Tulokset pysyvät lähes samoina, jos taas liberaaleimmat osavaltiot jätetään pois”, Vähämaa kertoo.
”Kyse ei siis ole vain liberaalien osavaltioiden ilmiöstä”, täydentää Sihvonen.
Yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inkluusiokysymykset herättävät Yhdysvalloissa parhaillaan suurta keskustelua ja ristiriitoja. Tutkimus tuo tärkeää tietoa siitä, miten yritysten henkilöstöpolitiikka voi vaikuttaa liiketoimintastrategioiden tehokkuuteen.
”Innovaatio on polttoaine, joka vauhdittaa sekä kasvua että kannattavuutta. Yritykset tarvitsevat innovaatioita. LGBTQ+-myönteisyyteen liittyvien vaikutusten suuruusluokka on merkittävä – ja siksi myös taloudellinen merkitys on huomattava”, Sihvonen toteaa.
Voisivatko tulokset päteä myös Suomessa?
Vaikka tutkimus on toteutettu Yhdysvalloissa, tutkijoiden mukaan vastaava yhteys LGBTQ+-myönteisyyden ja innovoinnin välillä voisi hyvinkin toteutua myös Suomessa.
”En näe mitään syytä, miksei sama pitäisi paikkansa suomalaisessa kontekstissa. Suomessa väestö on keskimäärin liberaalimpaa ja uskonnollisuus vähäisempää kuin Yhdysvalloissa, joten voimakasta vastareaktiota yritysten LGBTQ+-myönteisyydelle esiintyy täällä harvemmin. Monet suuret suomalaisyritykset osallistuvat esimerkiksi Pride-viikkoon avoimesti ilman merkittäviä negatiivisia reaktioita”, Sami Vähämaa mainitsee.
Linkki tutkimusjulkaisuun täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Sihvonen
Apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
jukka.sihvonen@aalto.fi
+358 50 477 6672
Kuvat


Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus17.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi projekti ratkoo koneoppimisen keskeistä pullonkaulaa ja muodostaa myös yhden uuden ELLIS-instituutin tutkimuksen kulmakivistä.
A revolution for R&D with the missing link of machine learning — project envisions human-AI expert teams to solve grand challenges17.6.2025 13:00:00 EEST | Press release
Robust, deployable and collaborative machine learning (ML) methods are needed for artificial intelligence (AI) to become truly useful. This ERC-funded research aims to solve a major ML bottleneck and will form a cornerstone of the newly established ELLIS Institute Finland.
Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta12.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Vuosikymmenten aikana rakennetun suomalaisen väestönsuojajärjestelmän hinta vastaa vain noin kolmen vuoden puolustusbudjettia – ja se suojaa lähes koko väestön.
Höjningen av havsnivån kan förstöra en betydande del av de värdefulla naturtyperna vid den finska kusten12.6.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt en färsk undersökning kan över en femtedel av havsstrandängarna och sandstränderna försvinna före slutet av århundradet.
Merenpinnan nousu voi hävittää merkittävän osan Suomen rannikon arvokkaista luontotyypeistä12.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan yli viidennes merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuosisadan loppuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme