Juhannuksen grillipöydän sankarit tulevat läheltä – Suomen lippu pakkauksessa ei kuitenkaan takaa tuotteen kotimaisuutta
Kesä ja juhannus tuovat ruokapöytään kotimaisia herkkuja: uusia perunoita, mansikoita, grillilihaa, tuoreita vihanneksia ja erilaisia juustoja. Kotimaiset tuotteet eivät ole ainoastaan herkullisia, vaan myös turvallinen ja vastuullinen valinta. Mistä sitten tietää, mikä on oikeasti suomalaista?

Kesällä grilliin voi laittaa melkein mitä vain, sillä salaisuus piilee grillin tuomassa mehevässä maussa. Maku syntyy myös puhtaista raaka-aineista. Tällä hetkellä sesongissa ovat esimerkiksi varhaisperunat, luumu- ja pihvitomaatit sekä paprikat.
– Yhä liian moni meistä luottaa siihen, että suomalaiselta kuulostava tuotenimi tai pakkauksen kyljessä liehuva Suomen lippu tarkoittaa ruuan kotimaista alkuperää. Näin ei kuitenkaan aina ole, muistuttaa MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.
Pakkauksessa voi olla suomalainen nimi, suomalaisittain brändätty visuaalinen ilme, vaikka tuote olisi valmistettu ulkomaisista raaka-aineista, tai jopa kokonaan ulkomailla. Grillaussesongissa kaupoissa on tarjolla paljon muun muassa ulkomailta tuotuja vihanneksia, kuten paprikoita, maisseja sekä herkkusieniä. Tästä syystä kaupassa täytyy olla tarkkana. Kotimaisuuden takaavat vain viralliset alkuperämerkit: Hyvää Suomesta -merkki ja Sirkkalehtimerkki.
Hyvää Suomesta –merkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja sen raaka-aineet ovat suomalaista alkuperää. Merkin saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys ja sen käyttöä valvotaan tarkasti, jotta kuluttaja voi luottaa siihen, että tuote on oikeasti kotimainen.
Mitä Hyvää Suomesta -merkki tuotteessa kertoo?
-
Grillimakkara tai -pihvi → suomalainen liha ja valmistus
-
Grillijuusto → suomalainen maito ja suomalainen jalostus
-
Valmissalaatti → kotimaiset kasvikset ja suomalainen pakkaaminen
Sirkkalehtimerkki on puolestaan tae siitä, että vihannes, marja, yrtti tai kukka on viljelty Suomessa ihan alusta loppuun saakka. Alkuperän lisäksi merkki kertoo myös laadusta, sillä vain ykkösluokan tuotteet saavat käyttää kyseistä merkkiä.
Vinkit juhannuksen kauppareissulle:
-
Alkuperämerkki löytyy usein pakkauksen kannesta.
-
Älä sekoita kotimaista nimeä ja alkuperää – suomalaiselta kuulostava nimi ei takaa kotimaista tuotetta.
-
Kysy rohkeasti! Esimerkiksi toreilla kannattaa olla tarkkana, sillä myös irtomyynnissä olevista mansikoista tai perunoista tulee ilmoittaa tieto alkuperämaasta.
Lue lisää:
Suomalaisen ruuan alkuperämerkit: tunnus laadulle ja vastuullisuudelle - MTK
Maista Suomi - Valitse kotimaista ruokaa myös ravintolassa! - MTK
Lisätietoja:
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802 / heidi.siivonen@mtk.fi
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Uusittu lunastuslaki on iso parannus omaisuuden suojaan18.6.2025 14:25:54 EEST | Tiedote
MTK pitää eduskunnan tänään hyväksymää uutta lunastuslakia isona ja tärkeänä parannuksena maanomistajien omaisuuden suojaan. Omaisuuden suoja on ollut heikkoa erityisesti kaavoituksessa, sähkölinjakorvauksissa ja muussa infran rakentamisessa. Maanomistajien neuvotteluasema lunastusuhan alla on tähän saakka ollut olematon.
Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin10.6.2025 13:42:57 EEST | Tiedote
Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.
Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote
Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.
Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta5.6.2025 15:10:59 EEST | Tiedote
MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset järjestävät tiistaina 10.6.2025 Metsämarssi-tapahtuman, jossa halutaan tuoda esille monitavoitteista metsänhoitoa ja nostaa metsänomistamisen arvostusta. 75 vuotta täyttävän Metsämarssin juhlavuoden teema on Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle. Tapahtuma käynnistyy klo 13.00.
Anne Kalmari mukaan MTK:n puheenjohtajakisaan2.6.2025 15:13:34 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousyrittäjä, MMM, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Anne Kalmari on tänään ilmoittanut puheenjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle liittyvänsä MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan tehtävää hakevien joukkoon. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi valintaa valmistelevalle työryhmälle on ilmoittautunut kaksi muuta ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä, jotka eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa halua nimeään julkistaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme