Suomen Yrittäjät

Yrittäjyys ja talous valokeilassa SuomiAreenan yrittäjälavalla

18.6.2025 09:04:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

Suomen Yrittäjät on vahvasti mukana omalla lavallaan juhannuksen jälkeen Porin SuomiAreenassa. Yrittäjillä on Vaakunan-lava hallussa tiistaina 24.6. kello 10–18. Kaikkia kahdeksaa keskustelua voi seurata paikan päällä ja suorana lähetyksenä MTV:n Katsomossa.

Suomen Yrittäjät tuo SuomiAreenan keskusteluihin yrittäjyyden kannalta ajankohtaisia ja vaikuttavia aiheita. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan lavaohjelmaa.

– Olemme mukana SuomiAreenassa, koska haluamme nostaa yrittäjille ja yrittäjyydelle tärkeitä teemoja keskusteluun. Teemme sen tavalla, joka kiinnostaa paitsi yrittäjiä myös muita taloudesta kiinnostuneita, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Keskusteluja juontavat tunnetut toimittajat Salla PaajanenNina Rahkola ja Sami Sykkö.

Keskustelijoina on mm. tunnettuja kasvoja ja mielipidevaikuttajia yrityselämästä, politiikan huipulta sekä tieteen ja taiteen kärjestä.

Lavalle nousevat muun muassa työministeri Matias Marttinen, sarjayrittäjä Karoliina Kauhanen, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Mika Kalliomaa, piispa Mari Leppänen, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen, SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar ja taiteilija Jorma Uotinen.

Koko päivän ohjelma ja keskustelijat löytyvät tarkemmin täältä.

Suomen Yrittäjät SuomiAreenassa tiistaina 24.6. Vaakunan-lavalla

kello 10 Suomen talouden uusi suunta: Miten pääsemme kasvuun?

kello 11 Onko henkilöbrändi siunaus vai kirous?

kello 12 Luku- ja laskutaidot vaarassa: Miten luomme uuden sukupolven osaamisen ihmeen?

kello 13 Kulttuuri ja turvallisuus: Kuinka kulttuuri vahvistaa meitä kriiseissä?

kello 14 Riittävätkö rahat yrittäjien ja nuorten eläkkeisiin?

kello 15 Tekoäly - hyvä vai paha?

kello 16 Mitkä ovat maakunnan menestyksen eväät?

kello 17 Unelmat ja omannäköinen elämä: Miksi nuoret valitsevat yrittäjyyden?

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Pk-yritysbarometri: Pk-yritysten näkymät vahvistuvat – kannattavuus ja investoinnit ennallaan16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat vahvistuneet selvästi viime kevääseen ja vuoden takaiseen verrattuna. Iranin sodasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja kohtuullisena pysynyt inflaatio vahvistivat pk-yritysten odotuksia. Tilanne on edelleen haastava kaupan alalla sekä alle viisi henkilöä työllistävissä yrityksissä. Myös pk-yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet.

Työeläkeselvitys: Eläkejärjestelmää voidaan tehostaa merkittävästi – Yrittäjät esittää rakenteellisia uudistuksia10.9.2026 03:00:00 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjien teettämän selvityksen mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on merkittävä tehostamispotentiaali. – Selvitys kyseenalaistaa perustelut, joilla hajautettua työeläkejärjestelmää on puolustettu vuosikymmeniä. Suomalaista työeläkejärjestelmää voidaan tehostaa tuntuvasti yhdistämällä työeläketoimijoita. On vastuutonta leikata eläkkeitä tai nostaa eläkemaksuja, jos eläkejärjestelmä ei ole tehokas, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjäjärjestöt: EU-hankintaesitys tunnistaa Suomen tarpeet9.9.2026 15:36:36 EEST | Tiedote

Euroopan komissio esitti keskiviikkona uutta hankintasääntelyä, jonka sisältö oli pääosin onnistunut pk-yritysten kilpailuedellytysten kannalta. – Komissio on tunnistanut Suomen erityispiirteet. Esitys mahdollistaisi sen, että voimme jatkossakin rajoittaa inhouse-yhtiöiden toimintaa ja tukea siten pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja reilua kilpailua. Julkisomisteisten inhouse-yhtiöiden markkinoilla temmeltämistä suitsitaan, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye