Yrittäjyys ja talous valokeilassa SuomiAreenan yrittäjälavalla
Suomen Yrittäjät on vahvasti mukana omalla lavallaan juhannuksen jälkeen Porin SuomiAreenassa. Yrittäjillä on Vaakunan-lava hallussa tiistaina 24.6. kello 10–18. Kaikkia kahdeksaa keskustelua voi seurata paikan päällä ja suorana lähetyksenä MTV:n Katsomossa.

Suomen Yrittäjät tuo SuomiAreenan keskusteluihin yrittäjyyden kannalta ajankohtaisia ja vaikuttavia aiheita. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan lavaohjelmaa.
– Olemme mukana SuomiAreenassa, koska haluamme nostaa yrittäjille ja yrittäjyydelle tärkeitä teemoja keskusteluun. Teemme sen tavalla, joka kiinnostaa paitsi yrittäjiä myös muita taloudesta kiinnostuneita, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Keskusteluja juontavat tunnetut toimittajat Salla Paajanen, Nina Rahkola ja Sami Sykkö.
Keskustelijoina on mm. tunnettuja kasvoja ja mielipidevaikuttajia yrityselämästä, politiikan huipulta sekä tieteen ja taiteen kärjestä.
Lavalle nousevat muun muassa työministeri Matias Marttinen, sarjayrittäjä Karoliina Kauhanen, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Mika Kalliomaa, piispa Mari Leppänen, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen, SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar ja taiteilija Jorma Uotinen.
Koko päivän ohjelma ja keskustelijat löytyvät tarkemmin täältä.
Suomen Yrittäjät SuomiAreenassa tiistaina 24.6. Vaakunan-lavalla
kello 10 Suomen talouden uusi suunta: Miten pääsemme kasvuun?
kello 11 Onko henkilöbrändi siunaus vai kirous?
kello 12 Luku- ja laskutaidot vaarassa: Miten luomme uuden sukupolven osaamisen ihmeen?
kello 13 Kulttuuri ja turvallisuus: Kuinka kulttuuri vahvistaa meitä kriiseissä?
kello 14 Riittävätkö rahat yrittäjien ja nuorten eläkkeisiin?
kello 15 Tekoäly - hyvä vai paha?
kello 16 Mitkä ovat maakunnan menestyksen eväät?
kello 17 Unelmat ja omannäköinen elämä: Miksi nuoret valitsevat yrittäjyyden?
Yhteyshenkilöt
Janika Tikkalaviestintäjohtaja
Puh:0469234386janika.tikkala@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Yhä useampi suhtautuu lakkoihin kielteisesti16.7.2025 07:18:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevien suhtautuminen lakkoihin on muuttunut. Nyt 38 prosenttia on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Osuus on noussut huomattavasti alkuvuodesta 2023, jolloin lukema oli 22 prosenttia. Eri mieltä on puolet. ”Ihmiset ymmärtävät, että lakot aiheuttavat taloudellisia menetyksiä ja haittaavat yrityksiä sekä koko taloutta”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä arvioi.
Työelämägallup: Suomalaiset kannattavat laajasti yleistä ansioturvaa11.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevat antavat laajan tuen yleiselle ansioturvalle. Heistä 42 prosenttia pitää hyvänä asiana yleistä ansioturvaa, joka antaisi ansiosidonnaisen turvan myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä. Alle kolmannes (31 %) pitää ideaa huonona ja hieman useampi kuin joka neljännes (27 %) ei osaa arvioida ehdotusta.
Työelämägallup: Työ- ja perhe-elämän yhteensovitus onnistuu työpaikoilla9.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Työpaikoilla vallitsee vahva luottamuksen ilmapiiri ja mahdollisuus yhteensovittaa työ- ja perhe-elämä. Näin omasta tilanteestaan raportoi Työelämägallupissa työelämän selvä enemmistö. Erityisesti pienimmissä yrityksissä arvioidaan korkealle perhe-elämän yhteensovittaminen, tasapuolisuus ja luottamus. Hyvä työilmapiiri nousee rahapalkkaa tärkeämmäksi tekijäksi työssä viihtymiselle.
Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.
Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme