Tammi

Tieto-Finlandialla palkittu teos lahjoitettiin kansanedustajille

Jaa

Vuoden 2024 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta -kirja lahjoitettiin kaikille kansanedustajille keskiviikkona 18.6. eduskunnan Pikkuparlamentissa. Lahjoituksen tekivät Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela ja Werner Söderström Osakeyhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Jenni Haukio. Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko.

Kaksi hymyilevää henkilöä poseeraa kameralle kirjan kanssa. Kirjalla on vaaleanpunainen kansi.
Tammi ja kirjailijat Sofia Tawast (vas.) ja Riikka Leinonen lahjoittivat teoksen Suuri valhe vammaisuudesta kaikille kansanedustajille.

"Olemme saaneet valtavasti liikuttavia viestejä siitä, miten kirjamme on sanoittanut monille omia kokemuksia sekä laajentanut käsitystä ihmisyydestä ja hyvästä elämästä. Yksi toistuvista palautteista on, että kaikkien päättäjien pitäisi lukea kirja. Nyt yritys on ainakin kova!" Sofia Tawast sanoo. 

"Suomessa on yhä vaikeuksia hahmottaa, mitä ihmisoikeudet ovat ja miten ne toimivat. Vammaisten osalta tämä tarkoittaa sitä, ettemme ymmärrä, että esimerkiksi esteetön ympäristö on ihmisoikeus. Se mahdollistaa osaltaan vammaisten ihmisten osallisuuden yhteiskuntaan”, Riikka Leinonen sanoo. 

"Riikka Leinosen ja Sofia Tawastin teos on äärimmäisen ajankohtainen juuri nyt, tässä ajassa, jossa erilaiset ääriliikkeet ja eri tavoin ilmenevä ekstremistinen liikehdintä pyrkivät murentamaan yhteiskuntien moniarvoisuutta ja heikentämään ymmärrystämme ihmisyyden moninaisuudesta. Tammelle ja koko Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoperheelle yhdenvertaisuus, ihmisyyden moninaisuus ja ihmisoikeudet ovat yhteiskuntavastuumme ohittamattomia ydinarvoja. Uskomme teoksen tarjoavan erinomaisen perustan yhdenvertaisuuden parempaan huomioimiseen kaikessa päätöksenteossa, ja siksi toivomme jokaisen kansanedustajan tutustuvan kirjaan ja hyödyntävän sitä oman, vammaisuutta koskevan ajattelunsa kehittämisessä”, Jenni Haukio sanoo. 

Tawastin ja Leinosen omakohtainen Suuri valhe vammaisuudesta -kirja esittelee vammaisuuden käytännön tilanteet ja isot kysymykset syvällisen helppotajuisesti. Kirja kyseenalaistaa käsityksemme vammaisuudesta ja avaa laajan näköalan koko ihmisyyteen. Miksi vammattomuutta pidetään normaalina ja mitä haittaa tästä ableismiksi kutsutusta maailmankuvasta on meille kaikille? 

Keskiviikon lahjoitusta edelsi paneelikeskustelu, jossa eduskunnan I varapuhemies ja VAMYT-ryhmän puheenjohtaja Paula Risikko keskusteli kirjailijoiden Riikka Leinosen ja Sofia Tawastin sekä Abilis-säätiön vaikuttamistyön koordinaattorin Tuomas Tuuren ja Kynnys ry:n juristin Mika Välimaan kanssa vammaisten oikeuksien toteutumisesta tämän päivän Suomessa. 

Sofia Tawast on vapaa toimittaja, someaktivisti, mediatutkimuksen FM ja vammaisen lapsen äiti. Riikka Leinonen on CP-vammainen yhteiskunta-alan ammattilainen, joka on työskennellyt maisema-arkkitehtuurin, liikunnan yhteiskuntatieteiden ja politiikan parissa.  

Kirjan kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. 

Avainsanat

Kuvat

Kuvassa vasemmalta oikealle: Jenni Haukio, Mika Välimaa (Kynnys ry), Riikka Leinonen, Tuomas Tuure (Abilis-säätiö), Sofia Tawast ja Paula Risikko
Kuvassa vasemmalta oikealle: Jenni Haukio, Mika Välimaa (Kynnys ry), Riikka Leinonen, Tuomas Tuure (Abilis-säätiö), Sofia Tawast ja Paula Risikko
Lataa
Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko. Kuvassa vasemmalta oikealle: Jenni Haukio, Riikka Leinonen, Kati Lampela, Sofia Tawast ja Paula Risikko
Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko. Kuvassa vasemmalta oikealle: Jenni Haukio, Riikka Leinonen, Kati Lampela, Sofia Tawast ja Paula Risikko
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Pohjanmaalainen menestyskirjailija Nilla Kjellsdotter aloittaa merkittävän pohjoismaisen yhteistyön Tammen ja ruotsalaisen Forumin kanssa16.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suosituimpiin dekkaristeihin kuuluva, Oravaisilta kotoisin oleva Nilla Kjellsdotter on tehnyt sopimuksen suomalaisen Tammen ja ruotsalaisen Bokförlaget Forumin kanssa. Kyseessä on Bonnier Booksin ensimmäinen suuri suomalais-ruotsalainen yhteistyösopimus. Se on tärkeä merkkipaalu Bonnier Booksin pohjoismaisessa kasvustrategiassa.

Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote

Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.

Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye