Suomen kaunein opiskelijakoti löytyy Lappeenrannasta
Suomen kaunein opiskelijakoti -kilpailun voitti lappeenrantalaisen Viivi Topparin 40-neliöinen koti. Raati arvosti erityisesti värimaailmaa ja persoonallisuutta. Kilpailuun osallistui 82 opiskelijakotia eri puolilta Suomea.

Viivi Topparin Lappeenrannassa sijaitseva koti on valittu Suomen kauneimmaksi opiskelijakodiksi opiskelija-asuntoyhteisöjen järjestämässä kilpailussa. Tuomariston vakuutti, kuinka paljon sisustuksella voi saada aikaan. Tavallisestakin asunnosta muovimattoineen saa viihtyisän kodin.
- Koti on valoisa ja kauniisti sisustettu. Värimaailma on miellyttävä, tuomariston jäsen ja Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenaho luonnehtii.
- Tekstiileillä ja tauluilla on luotu persoonallisuutta.
Tunnustus omalle rakkaalle kodille ilahduttaa voittajaa.
- Leveä hymy nousi huulille, kun kuulin, että meidän kotimme voitti tällaisen kisan. Mukana oli todella upeasti ja persoonallisesti sisustettuja koteja. Vaikka tietenkin oma koti on itselle se kaunein ja kotoisin niin tuntuu otetulta, että meidän sisustustyylimme resonoi muiden kanssa, Toppari hehkuttaa.
Toppari kuvaa sisustustyyliään maanläheisten sävyjen ja materiaalien, skandinaavisen yksinkertaisuuden ja pienen retrohenkisyyden yhdistelmäksi. Yhteiset second hand -löydöt tekevät kodin asukkaidensa näköiseksi.
- Meidän kotimme on yhdistelmä Pinterestin ahkeraa selailua, viherpeukalointia ja kirppiskierrostelujen löytöjä, Toppari kuvaa.
Voittajan valinnassa painoi kauneuden lisäksi kohtuuhintaisuus. Kuvien ohella pyydettiin tietoa asuntotyypistä, kaupungista ja kuukausivuokrasta. Lappeenrannassa sijaitsevan 40-neliöisen voittajakodin kuukausivuokra on 498 euroa, eli 12,45 euroa neliöltä.
Kohtuuhintainen asuminen on entistäkin tärkeämpää, kun opiskelijat siirtyvät syksyllä takaisin opintotuen asumislisän piiriin. Lappeenrannassa tukeen huomioidaan enintään 270 euron asumismeno henkeä kohden, ja tuki kattaa hyväksyttävistä asumismenoista korkeintaan 80 prosenttia.
Kahden hengen asuttama voittajakoti siis mahtuu juuri ja juuri enimmäisasumismenojen piiriin, jolloin asukkaiden maksettavaksi jää kahdenkymmenen prosentin omavastuu. Opiskelija-asuminen onkin usein ainoa vaihtoehto, jossa asumismenot voivat jäädä enimmäisasumismenoja pienemmiksi.
Edullinen asuminen ei tarkoita, että joutuisi karsimaan viihtyisyydestä.
- Opiskelija-asunnot ovat laadukkaita ja samalla kohtuuhintaisia, ja omalla sisustuksella saa aikaan kodin tuntua, toteaa tuomaristoon kuuluva Suomen ylioppilaskuntien hallituksen jäsen Maria Saita.
Kilpailun anti osoitti, että pieneen tilaan voi sisustaa viihtyisän kodin. Kilpailuun osallistuneiden opiskelijoiden kodeissa kodikkuutta on luotu etenkin viherkasveilla ja valaistuksella.
Opiskelija-asuntoja on tarjolla laidasta laitaan. Kilpailuun otti osaa niin pieniä soluhuoneita ja kompakteja yksiöitä kuin väljempiä perheasuntoja. Asuntojen pintamateriaaleina oli myös muovimattoja, mutta etenkin opiskelija-asunnoissa yleistyneitä vinyylilankkuja ja laminaattia. Muutaman osallistujan puurakenteisissa kodeissa oli jätetty katon puupinta näkyviin.
- Asukas tekee kämpästä kodin. Kilpailu todisti, ettei kukkaron paksuus ole este kauniille kodille, jos luovuutta ja silmää riittää, summaa Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu.
Katso tästä, miltä näyttää Suomen kaunein opiskelijakoti.
Kilpailussa etsittiin kauneinta opiskelijakotia
Suomen kaunein opiskelijakoti on opiskelija-asuntoyhteisöjen ja Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n järjestämä kilpailu, jossa etsittiin kauneinta kotia opiskelija-asuntojen asukkaiden joukosta. Kilpailuun otti osaa 82 opiskelijakotia eri puolilta Suomea.
Asiantuntijaraati valitsi kaikkien osallistujien joukosta Suomen kauneimman kohtuuhintaisen opiskelijakodin. Raatiin kuului rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenaho Aalto-yliopistosta, hallituksen jäsen Maria Saita Suomen ylioppilaskuntien liitosta ja toiminnanjohtaja Anne Viita Vuokralaiset ry:stä. Valtakunnallisen kilpailun lisäksi paikalliskilpailuissa palkittiin kauniita opiskelijakoteja. Paikkakuntakohtaiset voittajat valittiin joko arvalla tai paikallisen raadin toimesta.
Katso kaikki kilpailuun osallistuneet opiskelijakodit: https://www.instagram.com/suomenkauneinopiskelijakoti/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri LehtoruusuToiminnanjohtaja
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
Selvitys: Tältä näyttää asunnonhaku nuorten silmin – katso vinkit opiskelija-asuntohakuun17.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelija-asuntojen suurin kysyntähuippu ajoittuu kesään. Asunnon etsiminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian, eikä omia mahdollisuuksia asuntoon kannata rajata turhan tiukoilla hakukriteereillä.
Opiskelijamäärä kasvanut nopeammin kuin opiskelija-asuntotarjonta – tarkista oman paikkakuntasi tilanne12.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelijamäärän kasvu on kiihtynyt 2020-luvulla. Kasvu on ollut niin nopeaa, ettei opiskelija-asuntotarjonta ole pysynyt perässä. Erityisryhmien investointiavustus on ollut keskeinen opiskelija-asuntojen rakentamisen ja perusparantamisen mahdollistaja. Avustusleikkausten myötä opiskelija-asuntorakentaminen voi tyssätä tai jäädä tauolle.
Opiskelija-asuntojen käyttöasteet kipusivat jälleen uuteen ennätykseen – opiskelija-asuntotilanteesta ennustetaan tiukkaa4.6.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 opiskelija-asuntojen käyttöaste oli yli 97 prosenttia. Se on korkein käyttöaste vuodesta 2016 alkaneella mittaushistorialla. Opiskelija-asuntojen kysyntää lisää opiskelijamäärän kasvu ja opiskelijoiden toimeentulotilanne. Tilannetta ei helpota investointiavustusten leikkaus, joka tyrehdyttää uusien opiskelija-asuntojen rakentamisen.
Opiskelija-asuntojen rakentamisen esteitä halutaan purkaa - suositukset pikaisesti valmisteluun17.1.2025 14:05:28 EET | Tiedote
Ympäristöministeriön asettaman työryhmän toimenpidesuositukset antavat riittävät keinot uusien opiskelija-asuntojen rakentamiselle. SOA kuitenkin painottaa, että erityisryhmien investointiavustus tulee palauttaa julkisen taloustilanteen elpyessä. Esitykset tulee panna toimeen viiveettä, jotta tarpeelliset opiskelija-asuntojen rakennushankkeet saadaan käyntiin.
LOASin Joonas Grönlund pohjoismaisen opiskelija-asumisen yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi17.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Pohjoismaisten opiskelija-asuntoyhteisöjen yhteistyöjärjestö NSBO (The Nordic Association for Student Housing) valitsi vuosikokouksessaan Joonas Grönlundin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Grönlund on Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön (LOAS) toiminnanjohtaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme