Vihreiden Inka Hopsu: EU:n suunnitelmat siirtolaisten paluukeskuksista unionin ulkopuolelle ovat kylmääviä - ja hallitus tukee niitä silti
18.6.2025 14:18:11 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Suuri valiokunta otti tänään kantaa komission ehdotukseen niin kutsutuksi paluuasetukseksi. Valiokunta päätyi kannattamaan valtioneuvoston toimintalinjaa. Vihreiden Inka Hopsu ja vasemmistoliiton Mai Kivelä esittivät vastaesityksen valiokunnan kannalle. Hopsun mukaan valtioneuvoston tulisi suhtautua kriittisesti ehdotukseen paluukeskusten perustamisesta unionin ulkopuolelle, sillä ne voivat johtaa muun muassa siirtolaisten ihmisoikeuksien loukkauksiin.

Komission ehdotus uudeksi paluuasetukseksi sisältää merkittäviä toimia palautuspäätöksen saaneiden poistamisen tehostamiseksi EU-alueelta. Yksi keskeinen ehdotus on paluumaan määritelmän laajentaminen. Määritelmän muuttamisella laajennettaisiin huomattavasti niiden maiden joukkoa, joihin palautuksia voitaisiin tehdä ja mahdollistaisi niin sanottujen paluukeskusten perustamisen kolmansiin maihin. Tämä tarkoittaisi sitä, että henkilö voitaisiin siirtää myös maahan, johon hänellä ei ole mitään merkityksellistä yhteyttä.
– Ehdotukset paluukeskuksista ovat kylmääviä. Kyse on siirtolaisten itsemäärämisoikeuden loukkaudesta ja keinosta, jolla EU pyrkii ulkoistamaan vastuutaan turvaa hakeneista henkilöistä. Paluukeskuksiin voitaisiin sulkea henkilöitä jopa kahdeksi vuodeksi ilman oikeudenkäyntejä. Pakolaisuus ei ole rikos, Hopsu muistuttaa.
Kokemukset muualta maailmasta osoittavat, että paluukeskuksiin liittyy merkittäviä ihmisoikeusriskejä.
– Tiedämme, että esimerkiksi Australian ulkoistaessa turvapaikkamenettelyään turvapaikanhakijoiden henkinen hyvinvointi on romahtanut ja ihmioikeusloukkaukset ovat lisääntyneet. Paluukeskuksiin liittyy merkittäviä oikeudellisia ongelmia ja haasteita läpinäkyvyyden ja vastuun suhteen, Hopsu sanoo.
Valitettavasti suuren valiokunnan enemmistö suhtautui paluuasetusehdotukseen pääosin myönteisesti ja ihmisoikeuksista piittaamatta hallituksen kannan mukaisesti.
– Valtioneuvoston kannan tulisi lähteä perus- ja ihmisoikeuksien edistämisestä asetukseen ja Euroopan ulkopuolisiin paluukeskuksiin tulisi suhtautua absoluuttisen kriittisesti. Keskeistä neuvotteluissa tulisi olla vähintään se, että palauttamispäätöksen kohteena olevien henkilöiden oikeusturvalle asetettaisiin asetuksessa riittävät takuut. Näin ei asetusehdotuksessa nyt ole, päinvastoin niitä kauttaaltaan heikennetään, Hopsu päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Vihreiden Harjanne kritisoi puolustusministeri Häkkäsen Israel-vierailua: "Kuka tämän maan Israel-politiikkaa johtaa?"19.9.2026 11:03:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti puolustusministeri Häkkäsen vierailleen Lähi-Idässä 13.-18.9. Osana matkaa ministeri tapasi Israelin puolustusministeri Israel Katzin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme