Uusi mahdollisuus 65 vuotta täyttäneille – yksityiselle yleislääkärille julkisen hinnalla syyskuusta alkaen
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
65 vuotta täyttäneet voivat hakeutua 1.9.2025 alkaen suoraan yksityisen yleislääkärin vastaanotolle ja maksaa siitä enintään julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun verran. Edellytyksenä on, että lääkäri on liittynyt mukaan niin sanottuun valinnanvapauskokeiluun. Kokeilu koskee yli viidesosaa Suomen väestöstä.
Eduskunta on hyväksynyt määräaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen. Sen myötä 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat käydä yksityisellä yleislääkärillä huomattavasti tavanomaista edullisemmin. Samalla heille tarjoutuu uudenlainen mahdollisuus valita, käyttävätkö he julkisia vai yksityisiä yleislääkäripalveluita.
Kela toteuttaa valinnanvapauskokeilun yhdessä yksityisten terveydenhuollon palveluntuottajien kanssa 1.9.2025–31.12.2027.
Selkeät hinnat, ei yllättäviä kuluja
Kokeilussa yleislääkärin vastaanotto maksaa asiakkaalle enintään 28,20 euroa (vuonna 2025). Asiakkaalta ei peritä käynnistä muita maksuja, kuten toimisto- tai palvelumaksuja.
– Tavoitteena on, että ikääntyvät saavat tarvitsemansa lääkäripalvelut silloin, kun niitä tarvitaan. Omavastuun määrittely selkeyttää asiakkaalle tulevia kustannuksia ja parantaa siten asiakkaan asemaa, Kelan lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu sanoo.
Vuonna 2025 kokeiluun liittyviä lääkärikäyntejä voi olla enintään kaksi ja vuosina 2026 ja 2027 enintään kolme. Käynti voi myös olla video- tai puhelinvastaanotto. Kela julkaisee verkkosivuillaan listan kokeiluun osallistuvista palveluntuottajista lähempänä kokeilun alkua.
– Kokeilussa asiakas voi valita itselleen sopivan lääkärin ja jatkaa hoitoa tutun ammattilaisen kanssa, mikä tukee myös hoidon jatkuvuutta, Valli-Lintu jatkaa.
Kokeilussa Kela korvaa myös tiettyjä tutkimuksia, kuten laboratoriokokeita ja kuvantamistutkimuksia, jotka lääkäri määrää vastaanotolla. Asiakas maksaa puolet tutkimusten hinnasta. Tutkimuksille asetetaan enimmäishinnat, joiden tarkoitus on varmistaa, ettei asiakkaalle synny yllättäviä kustannuksia ja että palveluiden hinnat pysyvät kohtuullisina.
Kela julkaisee luettelon korvattavista tutkimuksista ja niiden enimmäishinnoista verkkosivuillaan ennen kokeilun alkua.
Kokeilun vaikutuksia seurataan tutkimuksella
Kokeilun onnistuminen edellyttää, että riittävä määrä yksityisiä palveluntuottajia lähtee mukaan kokeiluun.
Kokeiluun liittyy tutkimus, jonka avulla arvioidaan kokeilun onnistumista ja sitä, kannattaako vastaavia käytäntöjä vakiinnuttaa osaksi terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Siinä tarkastellaan esimerkiksi hoitoon pääsyn nopeutta, hoidon jatkuvuutta ja asiakaskokemusta sekä vaikutuksia hyvinvointialueiden palvelukuormaan ja koko palvelujärjestelmän kustannuksiin.
Suomessa on noin 1,3 miljoonaa 65 vuotta täyttänyttä, joten kokeilu koskee yli viidesosaa koko väestöstä.
Järjestämme medialle elokuussa taustainfon valinnanvapauskokeilun käynnistymisestä. Ilmoitamme tarkemman ajankohdan ja ohjelman myöhemmin.
Yhteyshenkilöt
Auli Valli-LintuLainsäädännön kehittämisjohtajaKela
Puh:050 430 8113Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiTilaa Kelan uutiskirjeitä
Tilaa Kelan uutiskirjeitä ja saat ajankohtaiset uutiset Kelan tukiin ja palveluihin tulevista muutoksista sekä koulutuksista ja tapahtumista. Tilaa uutiskirjeitä!
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA har uppmanat cirka 21 000 studerande att uppge varför deras studier inte har framskridit – studiestöd och bostadstillägg kan dras in för en del3.10.2025 08:45:26 EEST | Pressmeddelande
FPA följer årligen upp studietakten hos studerande på andra stadiet och hos högskolestuderande. En studerande ska göra tillräckliga framsteg i sina studier för att FPA ska kunna betala ut studiestöd och bostadstillägg.
Noin 21 000 opiskelijaa on saanut Kelalta pyynnön selvittää, miksi opinnot eivät ole edenneet – opintotuki ja asumislisä voidaan lakkauttaa osalta3.10.2025 08:45:26 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela seuraa vuosittain, etenevätkö toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijat opinnoissaan riittävästi. Opiskelijan täytyy edetä opinnoissaan riittävästi, jotta Kela voi maksaa opintotukea ja asumislisää.
Kela asks approximately 21,000 students to explain lack of progress in their studies – some may lose their benefits3.10.2025 08:45:26 EEST | Press release
Kela monitors the study progress of students in upper secondary education and higher education on a yearly basis. Students are required to make satisfactory progress with their studies in order to get financial aid for students and housing supplement from Kela.
Antalet unga med sjukpension ökade något år 20242.10.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 fick var femtionde person under 35 år sjukpension. En del av dem fick förmånen i form av tidsbundet rehabiliteringsstöd. Antalet mottagare ökade något jämfört med året innan. På årsnivå är förändringarna i befolkningsandelarna vanligtvis små, men då man följer förändringarna över en längre tid får man ändå en fingervisning om åt vilket håll utvecklingen går. Intellektuell funktionsnedsättning är den vanligaste orsaken till sjukpension bland unga.
Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kasvoi hieman vuonna 20242.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Työkyvyttömyyseläkettä sai joka viideskymmenes alle 35-vuotias vuonna 2024. Osa heistä sai etuutta määräaikaisena kuntoutustukena. Edelliseen vuoteen verrattuna saajien määrä kasvoi hieman. Vuosittaiset muutokset väestöosuuksissa ovat yleensä pieniä, mutta pidemmän aikavälin seuranta antaa viitteitä kehityksen suunnasta. Yleisin syy nuoren työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme