SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen
18.6.2025 16:13:04 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.

– Keskustelussa puolustusmäärärahoista ei kyse ole vain prosenteista vaan siitä, mitä investointeja todella tarvitsemme yhteisen pelotteen ja puolustuksen vahvistamiseksi Euroopassa. Tarve puolustusbudjettien nostamiselle on seurausta ennen kaikkea uhka-arviosta ja siitä, miten siihen vastataan, Mäkinen painottaa.
Naton strategisessa konseptissa todetaan, että Venäjä on liittolaisille merkittävin ja suorin turvallisuusuhka. Tämä tosiasia ei muutu silloinkaan, kun Ukrainaan saadaan aikaan oikeudenmukainen rauha. Tähän uhkaan vastaamiseksi kaikkien Euroopan Nato-maiden tulee olla sitoutuneita yhteisen pelotteen ja puolustuksen vahvistamiseen.
– Naton puolustussuunnitteluprosessissa on määritelty kullekin jäsenmaalle velvoittavat suorituskykytavoitteet. Jotta turvallisuutta Euroopassa voidaan pitää yllä, se edellyttää, että jäsenvaltiot kykenevät myös käytännössä tarvittaessa turvautumaan tarpeellisiin suorituskykyihin. Oleellista siis on, että Suomen ohella kaikki jäsenmaat aidosti sitoutuvat näihin yhdessä sovittuihin tavoitteisiin, Mäkinen korostaa.
– Tällä hetkellä Naton tavoitteen puolustusmäärärahojen kahden prosentin osuudesta suhteessa bruttokansantuotteeseen täyttää 23 liittokunnan 32 jäsenmaasta. Sekä Suomen että Euroopan turvallisuuden näkökulmasta on keskeistä, että myös ne jäsenmaat, jotka eivät tällä hetkellä täytä puolustusmäärärahatavoitetta, pääsevät yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Kyse on koko Euroopan turvallisuudesta. Se on meidän kaikkien yhteinen asia, Mäkinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:050 430 2197Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Asettaako pääministeri hallituksensa toimintakyvyn suomalaisten yhdenvertaisuuden edelle?22.9.2026 18:11:00 EEST | Tiedote
Lähes tasan vuosi sitten pääministeri Orpo kertoi medialle, että hallituksessa on sovittu, että jatkossa hallituspuolueen kansanedustajien rasistista puheista tulee seuraamuksia.
SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote
Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.
SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.
SDP:n Pia Hiltunen: Talouden paremmat luvut ilahduttavat, mutta VM:n varoitus on hallitukselle vakava viesti22.9.2026 13:29:07 EEST | Tiedote
Suomen taloudesta on saatu viimein myös parempia uutisia. Työllisyys on vahvistunut, talous kasvanut ja vienti vetänyt aiempaa paremmin. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää kehitystä tervetulleena, mutta muistuttaa, että julkisen talouden ongelmat ja korkea työttömyys eivät ole kadonneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme