Kela/FPA

Kelan lausunto: uusi yleistuki selkeyttää työttömyystukia

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi)

Kela kannattaa hallituksen esitystä yleistuesta, jonka mukaan työmarkkinatuki ja peruspäiväraha on tarkoitus yhdistää yhdeksi työttömän yleistueksi. Kela korostaa, että yleistuen seuraavan vaiheen lainvalmistelua tulisi jatkaa vielä tällä vaalikaudella.  

Hallitus esittää, että Kelasta haettavat työttömyystuet eli työmarkkinatuki ja peruspäiväraha yhdistettäisiin vuonna 2026 ja korvattaisiin uudella etuudella, yleistuella. Nyt valmisteilla oleva lakimuutos koskee niitä työttömyysturvan saajia, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan. Seuraavassa vaiheessa yleistukea laajennettaisiin asteittain niin, että se kattaisi myös muita tukia. 

Hallituksen esittämän muutoksen tavoitteena on uudistaa sosiaaliturvaa toteuttamalla yleistuki, joka sisältäisi perusosan elämiseen, asumisosan asumiseen ja harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi. Samalla sosiaaliturvaetuuksien kokonaismäärää karsittaisiin.  

Kelan maksamien työttömyystukien yhdistäminen on askel järjestelmän yksinkertaistamiseen  

Kelan näkemyksen mukaan hallituksen esitys työttömän yleistuesta on kannatettava. Myös Kela haluaa edistää sosiaaliturvaa, joka on asiakkaalle ymmärrettävää, yksinkertaista, vaikuttavaa ja sujuvasti toimeenpantavaa.  

Lakiesitystä koskevassa lausunnossaan Kela kiinnittää huomiota siihen, että työttömyyden perusteella maksettavan yleistuen valmistelun lähtökohdaksi on otettu nykyinen työmarkkinatuki.  

–Tuleva yleistuki lisää hieman työttömyyden perusteella myönnettävän tuen ehtoja ja siten myös toimeenpanon kustannuksia. Tämä merkitsee lisävaatimuksia niille asiakkaille ja niiden hakemusten käsittelyyn, jotka nykyisessä järjestelmässä kuuluvat peruspäivärahan piiriin, Kelan lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu sanoo.  

Kelan mukaan uudistuksen seuraavasta vaiheesta tulisi päättää mahdollisimman pian, jotta lait ehdittäisiin valmistella vielä tällä vaalikaudella. Valmistelua olisi hyvä jatkaa yhdenmukaistamalla perusturvaetuuksien määräytymisen perusteita ja käsitteitä. Tämä helpottaisi sekä Kelan asiakkaita että sosiaaliturvan toimeenpanoa esimerkiksi etuudelta toiselle siirryttäessä.  

Yleistuen toimeenpano edellyttää Kelalta laajoja muutoksia IT-järjestelmiin, minkä vuoksi Kela ehdottaa yleistuen ensimmäisen vaiheen toimeenpanon lykkäämistä vuoden 2026 helmikuusta toukokuun alkuun.  

– Kelassa on samaan aikaan käynnissä laaja kehittämisohjelma Eepos, jossa uudistetaan etuuskäsittelyn teknologiaa ja toimintatapoja. Tämä kehitys tulisi ottaa yhtenä näkökulmana huomioon yleistuen seuraavien vaiheiden rytmittämisessä. Useaan kertaan saman tekeminen luo tuplakustannuksia, Valli-Lintu toteaa. 

Lisätietoja

Kelan lausunto

Hallitus suunnittelee yleistukea – mitä muutos tarkoittaa työttömille? | Ajankohtaista | Kela

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Antalet unga med sjukpension ökade något år 20242.10.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

År 2024 fick var femtionde person under 35 år sjukpension. En del av dem fick förmånen i form av tidsbundet rehabiliteringsstöd. Antalet mottagare ökade något jämfört med året innan. På årsnivå är förändringarna i befolkningsandelarna vanligtvis små, men då man följer förändringarna över en längre tid får man ändå en fingervisning om åt vilket håll utvecklingen går. Intellektuell funktionsnedsättning är den vanligaste orsaken till sjukpension bland unga.

Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kasvoi hieman vuonna 20242.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Työkyvyttömyyseläkettä sai joka viideskymmenes alle 35-vuotias vuonna 2024. Osa heistä sai etuutta määräaikaisena kuntoutustukena. Edelliseen vuoteen verrattuna saajien määrä kasvoi hieman. Vuosittaiset muutokset väestöosuuksissa ovat yleensä pieniä, mutta pidemmän aikavälin seuranta antaa viitteitä kehityksen suunnasta. Yleisin syy nuoren työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus.

FPA fortsätter temporärt att tolka inspelningar – besvärsnämndens avgörande ändrar inte nuvarande förfarande1.10.2025 11:12:54 EEST | Pressmeddelande

Besvärsnämnden för social trygghet träffade ett avgörande om att tolkning av videoinspelningar inte ingår i den tolktjänst som FPA ordnar. FPA ordnar dock tills vidare tolkning av inspelningar såsom till exempel filmer och podcaster om kunden behöver tolkning på grund av sin funktionsnedsättning. Tolkningen baserar sig på temporära anvisningar från december 2024. FPA väntar ännu på andra avgöranden och kan ändra sina anvisningar utifrån dem.

Kela jatkaa tallenteiden tulkkausta väliaikaisesti – muutoksenhakulautakunnan ratkaisu ei muuta nykykäytäntöä1.10.2025 11:12:54 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ratkaisi, että videotallenteiden tulkkaus ei kuulu Kelan tulkkauspalveluun. Kela järjestää kuitenkin toistaiseksi tallenteiden tulkkausta esimerkiksi elokuviin tai podcasteihin, jos asiakas tarvitsee sitä vammansa takia. Tulkkaus perustuu joulukuussa 2024 annettuun väliaikaiseen ohjeistukseen. Kela odottaa edelleen muita ratkaisuja, ja voi niiden perusteella muuttaa ohjeitaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye