Muutos tulossa heinäkuun lopussa: Kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle Kouvolan suunnasta kielletään
Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteuttaa muutoksen liikennejärjestelyissä Kouvolassa valtatiellä 12 Venäläistöyryntien liittymässä. Jatkossa kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle on Kouvolan suunnasta saavuttaessa kielletty liikennemerkein.

Kouvolan maanteiden hoitourakoista vastaava YIT asentaa liikennemerkit maastoon heinäkuun lopussa.
Muutos tehdään liikenneturvallisuusperustein, sillä kääntyminen valtatieltä vasemmalle on riskialtista, eikä liittymäalueella ole väistötilaa, jonka kautta suoraan jatkava liikenne voisi sivuuttaa vasemmalle kääntyjän oikealta puolelta. Muutos vähentää peräänajon ja tätä kautta vakavan onnettomuuden riskiä sekä parantaa liikenteen sujuvuutta valtatieympäristössä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on saanut viime vuosina useita palautteita tienkäyttäjiltä vasemmalle kääntymisen vaaroista. Kohde on myös tunnistettu Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelmassa 2023. Kouvolan suunnasta kohti Helsinkiä ja Koriaa ajavan tuleekin jatkossa kääntyä jo aiemmin Keltin eritasoliittymästä, mikäli tarkoituksena on jatkaa Helsingintielle. Tämä reitti on myös lyhyempi, turvallisempi ja sujuvampi. Lahden suunnasta saavuttaessa kääntymiseen oikealle Venäläistöyryntielle ei tule muutosta vaan se on jatkossakin sallittua.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Muistutus tee-se-itse-rakentajille: Maantien suoja-alueelle rakennettaessa tarvitaan edelleen lupa ELY-keskukselta30.7.2025 14:50:14 EEST | Tiedote
Kesän rakennuspuuhia suunnitellessa on hyvä muistaa, että suoja-alueella rakentamista säädellään liikenneturvallisuuden ja tienpidon sujuvuuden vuoksi. Vaikka uusi rakentamislaki toi helpotuksia lupakäytäntöihin vuoden 2025 alussa, yksi asia ei ole muuttunut: maantien suoja-alueelle rakentaminen vaatii edelleen ELY-keskuksen luvan.
Mt 365 Helsingintien Akanojan siltatyö valmistuu suunniteltua aikaisemmin ja tie avataan liikenteelle 29.7.2025 klo 20.0028.7.2025 11:33:09 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus uusi Akanojan putkisillan Kouvolassa. Sillan uusimistöiden ajaksi liikenne seututiellä 365 (Helsingintie) katkaistiin tiistaina 1.7.2025 ja käyttöön otettiin kiertotie. Tie avataan liikenteelle tiistaina 29.7.2025 klo 20.00.
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa kymmenen prosenttia22.7.2025 08:01:22 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa kymmenen prosenttia vuodentakaisesta. Sen sijaan lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta ja myös toukokuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Kouvolan seudulla, mutta väheni muualla.
Sorakuoppien kartoitus ja kunnostustarvetta arvioidaan Kaakkois-Suomen alueella, SOKKA - raportti päivittyy16.7.2025 09:36:29 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen pohjavesialueilla olevien vanhojen soranottokuoppien tila kartoitettiin vuonna 2006. Tulokset koottiin raporttiin Sorakuoppien kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi Kaakkois-Suomen alueella (SOKKA). Nyt SOKKA-kohteita käydään ja on käyty läpi uudelleen ympäristöministeriön tuella. Tänä kesänä tarkastellaan alkuperäisen raportin muita huomiota vaativia kohteita sekä uusia kohteita
Sateiset ja koleat säät ovat pitäneet kaakon leväesiintymät vähissä26.6.2025 15:08:46 EEST | Tiedote
Pilvinen, epävakainen ja ajankohtaan nähden viileä sää pitävät sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa. Kuluvalla viikolla leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä on havaittu hieman levää. Rannikkoalueella Virolahden Rautalanselällä havaittiin keskiviikkona runsaasti levää ja mahdollisesti ulompana Virolahden edustalla on lievä tai kohtalainen leväesiintymä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme