Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Autto: Eduskunta on vasemmistoliittoa lukuun ottamatta yksimielinen Naton puolustusmenotavoitteeseen sitoutumisesta

Jaa

Eduskunta tukee laajasti vahvaa sitoutumista Naton yhteisiin puolustusmenotavoitteisiin. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) painottaa, että uskottava pelote edellyttää konkreettisia resursseja ja yhteistä tahtotilaa.

Eduskunta on puolustusvaliokunnan mietinnön pohjalta lähes yksimielisesti sitoutunut siihen, että Suomen tulee osallistua täysimääräisesti Naton yhteisiin puolustuspyrkimyksiin myös resursoinnin osalta. Vasemmistoliitto oli ainut tätä vastustava puolue.

Puolustusvaliokunnan mukaan Naton puolustussuunnittelu antaa konkreettiset ja tarvelähtöiset perusteet sille, mille tasolle jäsenmaiden puolustusbudjetit tulisi nostaa. Sitoutuminen näihin tavoitteisiin ei ole vain muodollisuus, vaan olennainen osa yhteisen pelotteen ja puolustuksen vahvistamista.

”Nyt jos koskaan on tärkeää, että Suomi osoittaa olevansa täysivaltainen ja vastuullinen jäsen Naton ytimessä. Liittokunnan uskottavuus perustuu siihen, että kaikki jäsenmaat kantavat vastuunsa ja panostavat riittävästi puolustukseensa”, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto.

Valiokunta korostaa myös, että vahva talous on edellytys uskottavalle puolustukselle. Kasvavat puolustusmenot ovat perusteltuja erityisesti Venäjän muodostaman pitkäkestoisen turvallisuusuhan vuoksi. Samalla puolustuksen resursointi on investointi, joka ennaltaehkäisee vakavampia kustannuksia tulevaisuudessa.

”Panostus pelotteeseen ja varautumiseen on paitsi järkevää, myös vastuullista. Jokainen euro, joka sijoitetaan puolustukseen, säästää pitkässä juoksussa mittaamattomasti inhimillisesti ja taloudellisesti, kun rauha säilyy”, Autto painottaa.

”Eduskunnan lähes yksimielinen linjaus on vahva viesti siitä, että Suomi ei jää katveeseen liittolaisten keskuudessa vaan toimii määrätietoisesti yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi”, Autto päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vikman: Miinasopimuksesta irtautuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä19.6.2025 12:22:39 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään esityksen Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä estää sotilaallinen konflikti. Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman painottaa, että päätös on välttämätön muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä.

Kokoomuksen Laiho: Eduskunta hyväksyi valinnanvapauskokeilun, lääkärille pääsy helpottuu yli 65-vuotiaille18.6.2025 16:11:55 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen Kela-korvauskokeilusta, jossa yli 65-vuotiaat voivat jatkossa päästä valitsemalleen yleislääkärille noin 28 euron asiakasmaksulla. Samalla määrätyt tutkimukset korvataan 50-prosenttisesti. Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten hoitoon pääsyä ja hyödyntää tehokkaammin yksityistä sote-kapasiteettia. Kokeilu luo myös ensimmäistä kertaa hintakaton Kela-korvattaviin lääkärikäynteihin.

Kokoomuksen Castrén: Arviointimenettelyllä turvataan asukkaiden palvelut – alueiden yhdistäminen ei automaattisesti edessä17.6.2025 17:02:43 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén painottaa, että hallituksen tavoitteena on turvata alueiden asukkaiden tarvitsemat palvelut: arviointimenettely ei automaattisesti tarkoita alueiden yhdistämistä.

Kokoomuksen Väyrynen: Arviointimenettely on mahdollisuus turvata palvelut Keski-Suomessa – Honkosen syytökset kohtuuttomia17.6.2025 15:55:49 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen korostaa, että arviointimenettelyn tavoite on ennen kaikkea varmistaa, että alueiden asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nyt ja tulevaisuudessa. Väyrynen korostaa, että tavoitteena ei ole alueiden yhdistäminen vaan se, että palvelut turvataan ja talous saadaan kestävälle pohjalle.

Kokoomuksen Laiho: Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen17.6.2025 13:42:07 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee uusia keinoja, joilla voidaan paremmin tukea hyvinvointialueita talouden tasapainottamisessa. Tavoitteena on, että jokainen alue onnistuu järjestämään laadukkaat sote-palvelut asukkailleen kestävästi ja tehokkaasti. Erityisesti halutaan tukea niitä alueita, jotka ovat jo tehneet rohkeita uudistuksia ja onnistuneet hillitsemään kustannusten kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye