Sofia Virta: Suomalaisen demokratian, ihmishenkien ja arvojen puolustaminen edellyttää vahvaa pidäkettä ja kykyä puolustautua
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta äänestää Ottawan sopimuksesta irtautumisen puolesta. Virran mukaan päätös ei ollut helppo.

Virta taustoittaa päätöstään Vihreiden sivulla torstaina julkaistussa blogitekstissään.
– Lukuisten asiantuntijakuulemisten, käytyjen keskustelujen sekä perusteellisen pohdinnan päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että tulen äänestämään hallituksen esityksen puolesta. Ajattelen, että Ottawan sopimuksesta irtautuminen on tarpeellinen toimi Suomen puolustuksen vahvistamiseksi muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Myös Ukrainan sodasta saadut opit viittaavat tähän, Virta avaa päätöstään blogitekstissään.
Virran mukaan kyse on ihmishenkien ja suomalaisen demokratian puolustamisesta.
– Henkilömiinojen lisääminen puolustusvoimien keinovalikoimaan nostaa pidäkettä Venäjälle hyökätä Suomeen eli osaltaan ehkäisee sodan syttymistä ylipäätään. Jos sotaan kuitenkin jouduttaisiin, annan suurta arvoa sille, että henkilömiinat puolustuksen osana suojelevat suomalaisia sotilaita, jotka ovat meidän kaikkien veljiä, isiä ja tyttäriä. Henkilömiinojen tuoma puolustuksellinen etu suojaa sodan aikana lopulta myös siviilejä sekä itsenäisyyttämme hidastamalla ja torjumalla hyökkääjää, Virta toteaa.
Virran mukaan Suomen on irtautumisen yhteydessä vahvistettava tukeaan miinanraivaukseen ja jatkettava työtä aseistariisunnan eteen.
– Suomi jatkaa tukeaan humanitaariselle miinojen raivaustyölle, ja mielestäni tukea tulisi merkittävästi lisätä. Suomen on oltava aloitteellinen aseriisunta- ja rajoitussopimusten edistämisessä myös jatkossa, Virta linjaa.
Virran mukaan sääntöpohjainen maailma on Suomen etu, jota pitää pystyä puolustamaan.
– On aivan selvää, että sääntöpohjainen maailma on Suomen etu ja rauha aina tärkein tavoitteemme. Samaan aikaan on kuitenkin myös niin, että itsenäisyytemme lisäksi juurikin sitä rauhaa ja sääntöpohjaista maailmaa on kyettävä puolustamaan mahdollisimman vahvalla pidäkkeellä ja myös sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä päättäisi kohdistaa Suomea kohtaan konventionaalisen, eli perinteisen hyökkäyksen, Virta kirjoittaa.
Virran mukaan päätös on vaikea, mutta hän haluaa tehdä politiikkaa, jonka takana voi seistä kaikissa tilanteissa.
– Päätös on vaikea, mutta Suomen kansan edustajana haluan tehdä ne päätökset, joiden uskon olevan oikeita sen tiedon varassa, jota päätöksenteon tueksi on saatavillani. Oman arvopohjani mukaista on tehdä myös oppositiossa politiikkaa, jonka takana voin olla kaikissa tilanteissa. Puolustukseen liittyvät kysymykset ovat yhteisiä – onhan niissä viime kädessä kyse siitä, miten tätä maata, meidän läheisiämme, demokratiaa ja oikeusvaltiota kyetään puolustamaan pahimmassa mahdollisessa tilanteessa, Virta taustoittaa päätöstään.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Puolustusmenojen kasvattaminen on perusteltua – sitä ei kuitenkaan tule rahoittaa tavalla, joka heikentää kokonaisturvallisuutta tai hyvinvointivaltiota18.6.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta painotti puolustusselontekoa käsittelevässä ryhmäpuheessaan, että Venäjä on vakava uhka, jota vastaan Euroopan ja Suomen on kyettävä kaikissa tilanteissa puolustautumaan. Virta totesi puolustusmäärärahatason kasvattamisen olevan perusteltua mutta painotti, että sitä ei voi rahoittaa tavalla, joka heikentää kokonaisturvallisuutta tai hyvinvointivaltiota. Hän vetosi Ukrainan tuen kasvattamisen puolesta, koska Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta Ukrainan kohtalo on kriittisen tärkeä.
Vihreiden Inka Hopsu: EU:n suunnitelmat siirtolaisten paluukeskuksista unionin ulkopuolelle ovat kylmääviä - ja hallitus tukee niitä silti18.6.2025 14:18:11 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta otti tänään kantaa komission ehdotukseen niin kutsutuksi paluuasetukseksi. Valiokunta päätyi kannattamaan valtioneuvoston toimintalinjaa. Vihreiden Inka Hopsu ja vasemmistoliiton Mai Kivelä esittivät vastaesityksen valiokunnan kannalle. Hopsun mukaan valtioneuvoston tulisi suhtautua kriittisesti ehdotukseen paluukeskusten perustamisesta unionin ulkopuolelle, sillä ne voivat johtaa muun muassa siirtolaisten ihmisoikeuksien loukkauksiin.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta – Hallituksen talouspolitiikka perustuu toiveajattelulle, ei tutkitulle tiedolle: “Riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella”16.6.2025 14:10:41 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tuoreessa talousennusteessa valtion velkaantuminen tulee jatkumaan, eikä hallituksen asettama tavoite julkisen sen taittamiseksi vaikuta toteutuvan. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toivoo, että hallitus kuuntelisi vihdoin asiantuntijoita eikä pelaisi riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella.
Vihreiden Virta ärähtää: Riikka Purra, enää ei auta syytellä maahanmuuttajia ja vähemmistöjä vaan ottaa peili käteen. Lähettää myös kipakat terveistä rkp:n puheenjohtajalle.14.6.2025 12:54:43 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta lähettää painavat terveiset perussuomalaisten Riikka Purralle ja Rkp:n puheenjohtajalle Anders Adlercreutzille. Puolueet viettävät puoluekokouksia tänä viikonloppuna.
Sofia Virta: Suomen hallituksen vaadittava Ruotsin tavoin EU:lta kovempia toimia Israelin painostamiseksi12.6.2025 17:45:49 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee seurata Ruotsin esimerkkiä ja vaatia EU:ta asettamaan Israelille talouspakotteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme