Kotivinouma ja tuplatuska uhkaavat eläkerahastoja ympäri maailman
19.6.2025 10:29:23 EEST | Työeläkevakuuttajat Tela | Uutinen
Myös muualla kuin Suomessa eläkerahastojen toivotaan sijoittavan niiden kotimaiden yrityksiin talouskasvun vauhdittamiseksi. Tutkija Keith Ambachtsheerin raportti nostaa esiin eläkerahastojen kotimaan sijoituksiin liittyviä haasteita. Näitä ovat muun muassa tähän ”kotivinoumaan” liittyvät taloudelliset haasteet laskusuhdanteen aikana sekä poliittisesti ohjatun sijoittamisen riskit.

Kanadassa lähes sata yritysjohtajaa allekirjoitti manifestin, jossa he vaativat maan eläkerahastoilta vetoapua kanadalaiselle yrityskentälle.
Yritysjohtajat saivat yksityiskohtaisempaa mietittävää maanmiehensä, tutkija Keith Ambachtsheerin johdolla tehdystä raportista, joka pureutui eläkerahastojen kotimaahan sijoittamisen eri näkökulmiin.
Ambachtsheer on läntisen maailman eläkejärjestelmät tunteva tutkija, joka on arvioinut pyynnöstä viime vuosikymmenellä myös Suomen työeläkejärjestelmää. Kanadaa koskevassa raportissa oli kolme keskeistä huomiota, jotka pätevät myös muissa maissa.
– Ensimmäinen on se, että eläkerahastot ylipäänsä sijoittavat jo nyt aika paljon omiin kotimaihinsa, enemmän kuin usein ymmärretään. Sitä kutsutaan nimellä home bias eli suomeksi vaikkapa ”kotivinouma”, sanoo Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen.
Kotivinoumasta voi olla joillekin maille hyötyä – kuten USA:ssa, jossa on suuri kotimarkkina-alue – , mutta se voi tuoda mukanaan Ambachtsheerin sanoin myös ”double-whammyn”. Tämä ”tuplatuska” tarkoittaa kahta iskua. Ensimmäinen tulee siitä, että laskusuhdanteen aikana yritykset maksavat vähemmän palkkaa ja eläkemaksuja, joilla esimerkiksi Suomessa maksetaan nykyisellään noin 80 prosenttia vuosittain kansalaisille maksettavista työeläkkeistä.
– Toinen isku tulee sijoitustuottojen heikkenemisestä, jos samaan aikaan iso osa eläkerahastojen sijoituksista on kiinni kotimaisissa osakkeissa ja kiinteistöissä. Pörssikurssien laskun myötä sijoitustuotot heikkenevät enemmän kuin jos ne olisi hajautettu maantieteellisesti laajemmalle alueelle, Pelkonen kuvaa.
Poliittinen ohjaus vaarantaisi eläkevakuuttajien perustehtävän
Eläkejärjestelmien ”gurunakin” tunnettu Keith Ambachtsheer pohtii raportissaan, että periaatteessa olisi mahdollista löytää win-win-tilanteita, joissa toteutuisivat sekä eläkerahastojen tuottotavoitteet että sijoitusten kanavoituminen kotimaahan. Usein haasteena on kuitenkin se, että tarpeeksi suuria sijoituskohteita ei ole, ellei sitten esimerkiksi yksityistetä vaikkapa liikenneinfrastruktuuria. Mutta seurauksena voisi olla muun muassa tietulleja, joille on melko luonnollinen poliittinen vastustus.
– Kolmas Ambachtsheerin pointti on, että jos eläkerahastojen sijoituksia aletaan poliittisesti ohjata maantieteellisesti, niin se vaarantaa eläkevakuuttajien luoman riskienhallinnan ja vaarantaa niiden perustehtävän eli luvattujen eläkevastuiden maksamisen.
Tästä on tuore esimerkki. Ruotsalaiset työeläkerahastot sijoittivat suorina pääomasijoituksina 600 miljoonaa euroa Pohjois-Ruotsiin pystytettyyn Northwolt-akkutehtaaseen, jonka taustalla oli ajatus uuden teollisuusklusterin syntymisestä taantuvalle alueelle. Kun tilanne näytti hyvältä, eläkerahastoja pidettiin julkisuudessa melkein sankareina. Mutta kun Northwolt ajautui Ruotsin modernin teollisuushistorian suurimpaan konkurssiin ja eläkerahastot menettivät sijoituksensa, ääni kellossa muuttui.
– Nyt tutkitaan, oliko nämä riskialttiit sijoitukset tehty pääomasijoituksia ja eläkerahastojen sijoituksien turvaavuutta säätelevien lakien mukaan, Pelkonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Pelkonenyhteiskuntavaikuttamisen päällikkö
Puh:050 559 5894janne.pelkonen@tela.fiKuvat

Linkit
Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki
https://www.tela.fi/
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Kutsu toimituksille: Tervetuloa Telan päättäjädebattiin 29.9. – mitä sopeutusten vuosikymmen tekee eläkkeille?16.9.2026 14:48:44 EEST | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan Työeläkevakuuttajat Telan keskustelutilaisuutta, jossa puhutaan kiertelemättä seurauksista, joita tämän päivän päätöksillä on työeläkkeille. Livestriimattavassa keskustelussa 29.9. sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen, kansanedustajat Eeva Kalli, Jani Mäkelä ja Tytti Tuppurainen, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sekä Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén purkavat auki suomalaisen työeläkejärjestelmän pienet ja suuret valinnat.
Telan Sirén blogissa: Suomen Yrittäjiltä unohtui mittasuhteet ja yrittäjien odottama YEL-uudistus10.9.2026 09:50:53 EEST | Blogi
Suomen Yrittäjät esittää teettämänsä selvityksen pohjalta työeläkejärjestelmän tehostamista yhdistämällä eläkevakuuttajia. Yrittäjäjärjestön johtopäätökset näyttävät monin paikoin menevän selvityksen näyttöä pidemmälle. Valitettavasti Suomen Yrittäjiltä unohtuivat säästökeinojen mittasuhteet sekä yrittäjäeläkkeiden uudistus. Suurin säästö veronmaksajille olisi saatavissa YEL:n uudistamisesta.
Telan YEL-ehdotus: Yrittäjäeläkkeiden rahastointi on käynnistettävä – YEL:n rahoitus kestävälle pohjalle3.9.2026 11:13:16 EEST | Tiedote
Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää myönteisenä, että hallituksen YEL-uudistuksen valmistelussa haetaan ratkaisuja alkuperäistä esitystä ajantasaisempien ansiotietojen hyödyntämiseen eläkemaksujen määräytymisessä. Tela antaa vahvan tuen myös hallituksen budjettiriihen päätökselle 1.9. edistää yrittäjäeläkkeiden rahastointia. Myös Tela esittää rahastoinnin käynnistämistä osana YEL-järjestelmän seuraavaa uudistusvaihetta. Telassa on valmisteltu ehdotus, jossa rahastointi rahoitettaisiin osin maksutulolla, joka syntyisi, kun YEL-maksut perustuisivat tulevaisuudessa nykyistä kattavammin yrittäjien todellisiin ansioihin. Telan tavoitteena on vahvistaa yrittäjäeläkkeiden pitkän aikavälin rahoitusta ja taittaa valtion YEL-menon kasvua.
Työeläkevakuuttajien sijoitustyö kantaa hedelmää – eläkevarat ylittivät 300 miljardin euron rajan28.8.2026 05:25:00 EEST | Tiedote
Markkinoiden epävarmuuksista huolimatta työeläkevakuuttajat saivat sijoituksilleen vahvasti positiivisia tuottoja vuoden toisella neljänneksellä. Sen myötä työeläkevarojen kokonaismäärä nousi uuteen ennätykseensä. Varojen kasvu vahvistaa työeläkejärjestelmän rahoituspohjaa ja vähentää tulevaisuudessa painetta työeläkemaksujen nostamiseen, muistuttaa Työeläkevakuuttajat Telan pääekonomisti Mikko Mäkinen.
Analyysi: Työeläkevakuuttajien sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin yli kolme miljardia euroa – sijoitusjohtajat ja Telan Sirén peräänkuuluttavat uudistuksia pääomarahastojen tueksi26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisissa kasvuyrityksissä oli vuoden 2025 lopussa noin 3,2 miljardia euroa työeläkevaroja. Vuoden 2025 aikana työeläkevakuuttajien sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin kasvoivat noin 887 miljoonalla eurolla. Kotimaisten sijoitusten lisäksi tarvitaan myös kansainvälistä pääomaa, mikä vaatii uudistuksia rahastorakenteisiin, muistuttavat työeläkevakuuttajien sijoitusjohtajat ja Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme