Veikkaus Oy

Veikkauksen asiakkailla ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Lapin sota -elokuvan tekoon

Jaa

Suomessa kuvataan loppukesästä 2025 alkaen Lapin sota -suurelokuvaa. Produktion takana on Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Useilla sadoilla Veikkauksen asiakkailla on mahdollisuuden osallistua elokuvaan.

Elokuvaklaffitaulu, jossa on tekstiä: ohjaaja, näyttelijä ja elokuva-aihe.

Lapin sota -elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa 2026. Elokuvan tuotanto on jo käynnissä ja kuvaukset alkavat elokuussa Hämeenlinnan kupeessa, Parolannummella. 

Suurelokuvan tuotannossa tarvitaan suuri joukko avustavia esiintyjiä. Veikkauksen asiakkailla on yhteistyön myötä ainutlaatuinen tilaisuus päästä avustavaksi näyttelijäksi elokuvaan. 

- Harva meistä pääsee osaksi suomalaisen elokuvahistorian suurteosta ja vielä harvempi valkokankaalle asti. Haluamme tarjota kulttuuriin liittyviä elämyksiä asiakkaillemme ja nyt siihen on mahdollisuus varsin ainutlaatuisella tavalla, kertoo Veikkauksen markkinointi- ja brändijohtaja Johanna Widomski

Suurtuotannossa on tarjolla monenlaisia rooleja. 

- Elokuvaan tarvitaan useita satoja avustavia näyttelijöitä ja tarjolla on monenlaisia rooleja. Kannustankin ilolla asiakkaittamme hakemaan mukaan tähän ainutlaatuiseen suurelokuvaan, sanoo Widomski. 

Elokuussa Parolannummella alkavat kuvaukset siirtyvät loppuvuodesta pohjoisemmaksi Lappiin, erityisesti Tornion alueelle. Kamerat käyvät koko loppuvuoden ajan ja avustavia näyttelijöitä tarvitaan kuvausten jokaisessa vaiheessa. Roolitusta tehdään aina kesäkuusta joulukuuhun asti. 

Avustavien esiintyjien valinnasta ja roolituksesta vastaa tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Veikkauksen asiakkaat voivat hakea mukaan osoitteessa veikkaus.fi/lapinsota. 

Lapin sota -elokuvan käsikirjoitus perustuu vapaasti Antti TuurinRauta-antura-romaaniin. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet Tuuri ja Aku Louhimies. Suomen elokuvasäätiö on hankkeen takana ja myös Puolustusvoimat on mukana kunnioittamassa veteraanien perintöä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15

www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Linkit

Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.

PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye