Sinileväseuranta on alkanut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjalaismaakunnat)
Sinileväseuranta alkoi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella kesäkuun alussa. Valtakunnalliseen leväseurantaan kuuluu noin 300 pysyvää havaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja Suomen rannikkoalueilla. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella pysyviä havaintopaikkoja on tänä vuonna 28 sekä sisävesillä että rannikolla. Lisäksi rotaryt osallistuvat seurantaan omilla havaintopaikoillaan Närpiössä ja Kaskisissa.

Alueemme sinilevätilannetta seurataan näillä pysyvillä havaintopaikoilla viikoittain kesäkuusta syyskuuhun, ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa tilanteesta tarvittaessa. Sinilevän runsaus arvellaan silmämääräisesti asteikolla 0 (ei sinilevää) - 3 (erittäin runsaasti sinilevää). Seuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ja yksityishenkilöiden kanssa.
Kesäkuun ensimmäisten viikkojen aikana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen vakituisilla havaintopaikoilla ei ole havaittu sinilevää. Räyringinjärven uimarannalta on kuitenkin saatu yksi asiantuntijan tekemä havainto sinilevästä. Alueen pintavesien lämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisesti n. 15–20 °C.
Sinileväkukintoja esiintyy alueellamme tavallisesti heinä-elokuussa, mutta kesäkuiset havainnotkaan eivät ole tavattomia. Kesäkuussa rantavesissä saattaa myös esiintyä männyn kellertävää siitepölyä. Osa sinilevälajeista pystyy tuottamaan myrkyllisiä yhdisteitä ja runsaisiin sinileväesiintymiin tuleekin aina suhtautua varauksella. Etenkään lasten tai lemmikki- ja kotieläinten ei pidä antaa uida sinileväpitoisessa vedessä. Sinilevää sisältävää vettä ei tule käyttää myöskään pesu- tai löylyvetenä eikä hyötykasvien kasteluvetenä.
Viime vuosien tapaan levähavainnot tallennetaan kaikille avoimeen Järvi-meriwiki-verkkopalveluun (www.jarviwiki.fi), josta on mahdollista seurata viikoittaista levätilannetta. Myös kansalaiset voivat tallentaa järjestelmään omia havaintojaan tukemaan valtakunnallista levätilanteen arviointia. Havaintolähetti-verkkosovelluksen avulla havaintojen tallentaminen onnistuu helposti myös älypuhelimella. Lisäksi sinilevähavainnoista voi ilmoittaa leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990. Lisätietoa sinilevästä löytyy vesi.fi-sivuston vesitilanne-välilehdeltä ja Suomen ympäristökeskuksen levätilannekatsauksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Leväseurantapuhelin 0295 027 990
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Från början av nästa år får du tjänster inom statens regionförvaltning från Livskraftscentralen i Södra Österbotten och det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket19.6.2025 08:35:46 EEST | Pressmeddelande
Regeringens proposition om lagstiftningen som gäller regionförvaltningsreformen har godkänts i riksdagen. Vid ingången av 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland utifrån de nuvarande närings-, trafik- och miljöcentralerna. Regionförvaltningsverken och Valvira bildar det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket, till vilket även tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd överförs från NTM-centralens uppgifter. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom. I Södra Österbotten inrättas en livskraftscentral med ansvarsområdena näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Huvudorten för Livskraftscentralen i Södra Österbotten kommer även i fortsättningen att vara Seinäjoki, dessutom kommer kontor att finnas också i Vasa och Karleby.
Valtion aluehallinnon palvelut saat ensi vuoden alusta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:35:46 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty eduskunnassa. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon ELY-keskuksen tehtävistä siirtyy myös ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojeluun liittyvät lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee jatkossakin olemaan Seinäjoella, ja toimipaikat myös Vaasassa ja Kokkolassa.
Vattenöversikt för maj 2025: En regnfattig och tämligen kall maj månad (landskapen i Österbotten)18.6.2025 13:53:31 EEST | Pressmeddelande
I maj regnade det mindre än genomsnittet för månaden och vädret var tämligen svalt. Vattenstånden låg i huvudsak på genomsnittliga nivåer. Inga försurningsolägenheter observerades. Under hela maj var trenden i fråga om grundvattenytorna sjunkande.
Toukokuun 2025 vesitilannekatsaus: Vähäsateinen ja viileähkö toukokuu (Pohjalaismaakunnat)18.6.2025 13:53:31 EEST | Tiedote
Toukokuussa sademäärä oli keskimääräistä pienempi ja sää oli melko viileä. Vedenkorkeudet olivat pääsääntöisesti keskimääräisellä tasolla. Happamuushaittoja ei havaittu. Pohjavedenpinnat olivat laskusuunnassa koko toukokuun ajan.
Vasa stads skogsbruksplan måste återförvisas till ny beredning (Österbotten)17.6.2025 08:31:00 EEST | Pressmeddelande
På Vasa stads begäran har NTM-centralen i Södra Österbotten gett utlåtande 16.6.2025 om stadens skogsbruksplan 2020–2030. NTM-centralen bedömer att de omfattande avverkningarna och jordbearbetningsåtgärderna som föreslås i skogsbruksplanen strider mot användningen av och mångfalden i många skogar samt synpunkterna och målen som ansluter sig till vatten- och miljöskyddet. NTM-centralen anser att planen måste återförvisas till ny beredning. Målet bör vara en hållbar och realistiskt verkställbar plan, som tar hänsyn till skogarnas olika användningsändamål och som ökar framförhållningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme