THL esittää vyöruusurokotteen ottamista rokotusohjelmaan elin- ja kantasolusiirtopotilaille sekä hematologista syöpää sairastaville
Lisäksi THL esittää ikäperusteisia vyöruusurokotuksia kaikille 75-vuotiaille, jos rokotetta saadaan hankittua kohtuulliseen hintaan. Päätökset kansallisen rokotusohjelmaan otettavista rokotteista tekee sosiaali- ja terveysministeriö. Vyöruusurokote vähentää tehokkaasti vyöruusuun ja sen vaikeisiin tautimuotoihin sairastumista.
Vyöruusu on vesirokkoviruksen aiheuttama paikallinen rakkulainen ihomuutos, johon voi liittyä pitkittynyt kiputila. Voimakkaasti immuunipuutteisilla on muuta väestöä suurempi riski saada vyöruusu ja sen taudinkuva voi olla erityisen vaikea.
Sairastumisen ja pitkittyneen kiputilan riski lisääntyy voimakkaasti myös iän myötä. 85-vuotiaista jo 40 prosenttia on sairastanut vyöruusun jossain elämänsä vaiheessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esittää vyöruusurokotteen ottamista kansalliseen rokotusohjelmaan voimakkaasti immuunipuutteisille, eli elin- ja kantasolusiirtopotilaille sekä hematologista syöpää sairastaville.
Lisäksi THL esittää ikäperusteisia vyöruusurokotuksia kaikille 75-vuotiaille, jos rokotetta saadaan hankittua kohtuulliseen hintaan.
Esitys perustuu THL:n asettamien vyöruusurokotusten asiantuntijatyöryhmän ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) suosituksiin, joiden mukaan vyöruusun aiheuttamaa tautitaakkaa pystytään rokotuksilla tehokkaasti vähentämään.
”Vyöruusun aiheuttama tautitaakka on merkittävä sekä yksilölle että terveydenhuollolle. Voimakkaasti immuunipuutteisilla 50 vuotta täyttäneillä vyöruusun ilmaantuvuuden arvioitiin olevan noin kolminkertainen koko väestöön verrattuna.”, THL:n erikoistutkija Heini Salo sanoo.
Rokotteen tehotutkimuksissa on havaittu, että rokotus estää vyöruusua tehokkaasti myös ikääntyneillä, ja suoja säilyy hyvällä tasolla jopa kymmenen vuotta.
“75-vuotiaiden ikäperusteisilla rokotuksilla arvioitiin ehkäistävän heidän elinaikanaan 6 700 vyöruusutapausta ja 480 pitkittynyttä kiputilatapausta”, Salo lisää.
Asiantuntijaryhmä arvioi rokotusten kustannuksia ja vaikuttavuutta
Asiantuntijaryhmän selvityksen mukaan vuonna 2023 Suomessa oli 28 000 vyöruusutapausta, joista aiheutuneet terveydenhuollon kustannukset olivat 11,6 miljoonaa euroa. Kustannuksista 42 prosenttia aiheutui erikoissairaanhoidosta. Vuodeosastohoitoa vaatineiden vyöruusutapausten osuus kasvoi iän myötä.
Kansallisessa rokotusohjelmassa olevien rokotusten kustannukset katetaan verovaroin ja ne ovat saajilleen maksuttomia ja vapaaehtoisia.
Yhden vyöruusurokoteannoksen vähittäismyyntihinta on tällä hetkellä 216 euroa. Täyteen rokotussarjaan tarvitaan kaksi annosta. 75-vuotiaiden rokotusten osalta työryhmä arvioi, että rokotteen hankintahinnan tulee olla selvästi vähittäismyyntihintaa alempi, jotta rokotusten kustannukset ovat kohtuulliset suhteessa saavutettuihin terveyshyötyihin.
Päätökset kansallisen rokotusohjelmaan otettavista rokotteista tekee sosiaali- ja terveysministeriö ja rahoituksesta päättää eduskunta. Osa hyvinvointialueista tarjoaa vyöruusurokotusta voimakkaasti immuunipuutteisille jo nyt.
“Jos STM päättää lisätä vyöruusurokotukset rokotusohjelmaan ja syksyn budjettineuvotteluissa saadaan rokotteiden hankintaan määrärahaa, rokotukset voisivat alkaa syksyllä 2026”, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoo.
Lisätiedot
Vyöruusurokotus rokotusohjelmaan? – asiantuntijatyöryhmän loppuraportti
Heini Salo
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 8958
etunimi.sukunimi@thl.fi
Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 8365
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 47/202513.11.2025 15:02:48 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 13.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedote ti 18.11. Euroopan antibioottipäivä ja WHO:n mikrobilääkeresistenssin vastainen viikko: Maailmalle yksi kuudesta bakteeri-infektiosta on vastustuskykyinen antibiooteille – Suomi on onnistunut antibioottiresistenssin torjunnassa. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244. Blogit pe 14.11. Neljä askelta yhdenvertaisempaan diabeteksen hoitopolkuun. Kirjoittajat: Idil Hussein, Laura Musta ja Natalia Skogberg ma 17.11. Hei valkku tai ohjaaja! Tiedätk
THL ei julkaise alkoholin matkustajatuonnin ja verkko-ostojen tilastoa tänä vuonna – syynä on tiedonkeruun menetelmän muutos7.11.2025 14:21:19 EET | Tiedote
THL ei julkaise alkoholin matkustajatuontia ja verkko-ostoja koskevaa tilastoa tänä vuonna. Syynä on tilaston tiedonkeruun menetelmän muuttuminen kilpailutuksen takia. Muutoksen takia myöskään tietoa alkoholin kokonaiskulutuksesta tänä vuonna ei voida julkaista. THL on tehnyt selvityksen uuden ja vanhan tiedonkeruumenetelmän eroista. Se tukee aiemmalla menetelmällä saatuja tietoja matkustajatuonnin tasosta.
THL viikolla 46/20256.11.2025 15:02:28 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ma 10.11. Onko kotihoito riittävää? Yhdistämme julkaisussa monien iäkkäiden säännöllistä kotihoitoa koskevien kansallisten tiedonkeruiden tuloksia. Tarkastelussa on asiakkaiden kokemus hoidon riittävyydestä, palvelutuntien toteutuminen, esihenkilöiden arvioinnit sekä läheisauttajien kuormitus. Lisätiedot torstaina 6.11. pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 ja perjantaina 7.11. elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 ti 11.11. Laitosmuotoin
Kutsu: European Public Health Conference kokoaa Helsinkiin tuhansia kansanterveysalan tutkijoita ja päättäjiä – teemoina mm. kestävä hyvinvointi ja nuorten mielenterveys31.10.2025 09:35:16 EET | Kutsu
3 000 kansanterveysalan tutkijaa ja päättäjää ympäri maailman kokoontuu 12.–14.11.2025 Finlandia-talolle Helsinkiin 18. eurooppalaiseen kansanterveyskonferenssiin.
THL viikolla 45/202530.10.2025 15:45:49 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset pe 31.10. Selvitys: Hyvinvointialueiden suunnitelmat iäkkäiden hyvinvoinnin edistämiseksi puutteellisia. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 ma 3.11. Bisfenoli A -kemikaalille (BPA) altistuminen epoksipinnoitetuista vesiputkista. Aiemmassa tutkimuksessamme havaittiin, että epoksihartsilla pinnoitetuista käyttövesiputkista liukeni putkiremontin jälkeen haitallista bisfenoli A:ta taloyhtiöiden lämpimään käyttöveteen. Tuoreessa tutkimuks
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme