Kela osallistuu Helsinki Pride -viikolle – jokaisella on oikeus olla oma itsensä myös työpaikalla
24.6.2025 08:04:21 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela on mukana kesän 2025 Pride-tapahtumissa yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi.
Kela on mukana 23.–29.6.2025 järjestettävässä Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtumassa. Pride-liike edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia. Kela tukee näitä tavoitteita ja haluaa olla kaikille työntekijöilleen turvallinen työpaikka.
Kela työskentelee eri tavoin asiakkaidensa ja henkilöstönsä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Pride-tapahtumaan osallistuminen on yksi tapa osoittaa sitoutumista turvallisen ja monimuotoisen työympäristön rakentamiseen.
– Työyhteisön moninaisuus on iso voimavara, ja jokaisella on oikeus olla työpaikallaan oma itsensä. On tärkeää, että kiinnitämme Kelassa huomiota tähän asiaan ja kelalaisten työhyvinvointiin, sanoo Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen.
Kela on solminut Helsinki Priden kanssa kumppanuussopimuksen vuosille 2025–2027. Lisäksi Kela osallistuu tänä vuonna virallisena kumppanina Kuopion ja Turun Pride-tapahtumiin.
Pienillä teoilla kohti kaikille hyvää työelämää
Pride-tapahtumiin osallistumista koordinoi Kelan sateenkaariverkosto, joka on avoin kaikille työntekijöille. Vuonna 2019 perustettuun verkostoon kuuluu noin 230 Kelan työntekijää.
– Sateenkaariverkoston yksi tärkeä tehtävä on vaikuttaa työnantajaan, jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat työntekijät huomioidaan yhä paremmin. Työtä turvallisemman työelämän eteen täytyy tehdä joka päivä, toteaa sateenkaariverkoston toinen puheenjohtaja Juha Kontiomäki.
Pienetkin teot voivat osaltaan rakentaa turvallisempaa työympäristöä. Kelassa esimerkiksi tieto sateenkaariverkostosta on tänä vuonna lisätty kaikkien uusien työntekijöiden perehdytyssuunnitelmiin.
– Myös vaikkapa sateenkaariavainnauhan käyttäminen työpaikalla viestittää, että kantaja on sitoutunut yhdenvertaisen työympäristön rakentamiseen ja että hän on turvallinen henkilö kaikille työkavereilleen, sanoo verkoston toinen puheenjohtaja Juho Keränen.
Moninainen työyhteisö pystyy vastaamaan paremmin myös asiakkaiden tarpeisiin. Kelan sateenkaariverkosto on esimerkiksi koostanut ohjeet siihen, miten toimia asiakaskohtaamisissa ilman tarpeettomia ennakko-oletuksia.
Kela osallistuu Helsinki Pride -tapahtuman kulkueeseen ja puistojuhlaan
Helsinki Pride huipentuu lauantaina 28.6. järjestettävään kulkueeseen, jossa Kelan sateenkaariverkosto on mukana marssimassa. Kulkueen jälkeen verkostolaiset jalkautuvat puistojuhlaan jakamaan sateenkaariavainnauhoja.
Kelan päätalolla Töölössä on Pride-viikolla perinteiseen tapaan sateenkaariliputus.
Pride-teemojen pariin palataan uudelleen syyskuussa, kun Kela järjestää keskustelutilaisuuden moninaisuudesta työelämässä.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Jukka HelinKelan yhteisten palvelujen johtajaKela
Puh:020 634 0759etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee 19.6.–1.8. arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Skatteåterbäring inverkar på utkomststödet8.6.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utkomststöd är ett ekonomiskt stöd som beviljas i sista hand. På stödets belopp inverkar alla disponibla inkomster och tillgångar, också skatteåterbäringar, som kunden och kundens familj har. Största delen av kunderna får sin skatteåterbäring i augusti eller september.
Veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen8.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, johon vaikuttavat kaikki tuenhakijan ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varat, myös veronpalautukset. Suurin osa asiakkaista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa.
Tax refunds affect social assistance8.6.2026 09:00:00 EEST | Press release
Social assistance is a last-resort form of financial aid, which is affected by all the income and assets available to the applicants and their families, including tax refunds. Most customers will receive their tax refund in August or September.
FPA:s pro gradu-pris har tilldelats Heini Aaltonen för hennes avhandling om erfarenheter av den sociala tryggheten hos personer med kroniskt trötthetssyndrom (ME/CFS)8.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
FPA har tilldelat magisterstuderande i statsvetenskap Heini Aaltonen årets pro gradu-pris. Avhandlingen ger ny och aktuell kunskap om vilka erfarenheter personer med kroniskt trötthetssyndrom (ME/CFS) har av att ansöka om sociala förmåner och vilka utmaningar detta medför. Undersökningen stärker förståelsen för hur systemet för social trygghet fungerar för personer som befinner sig i en utsatt ställning.
Kelan gradupalkinto Heini Aaltoselle kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) sairastavien sosiaaliturvakokemuksia koskevasta tutkielmasta8.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kela on myöntänyt vuoden gradupalkinnon VTM-maisteriopiskelija Heini Aaltoselle. Palkittu tutkielma tuo uutta, ajankohtaista tietoa kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) sairastavien kokemuksista sosiaaliturvaetuuksien hakemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Tutkimus vahvistaa ymmärrystä sosiaaliturvajärjestelmän toimivuudesta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme