Tulli valvoi Euroopassa vaarallisiksikin havaittujen muotisuklaiden turvallisuutta
27.6.2025 08:03:00 EEST | Tulli | Tiedote
Muotisuklaaksi nousseesta Dubai-suklaasta on löytynyt muualla Euroopassa syöpää aiheuttavia haitallisia aineita. Suomessa tänä vuonna valvotut Dubai-suklaat ovat osoittautuneet sen sijaan turvallisiksi.

Tulli on valvonut kevään ja alkukesän aikana kymmentä eri täytesuklaata, joita on markkinoitu Euroopan alueella Dubai-suklaina. Dubai-suklaassa on pehmeä täyte, joka sisältää pistaasipähkinää.
Muissa EU-maissa, kuten Saksassa, elintarviketurvallisuusviranomaiset ovat löytäneet Dubai-suklaista korkeita pitoisuuksia aflatoksiineja. Myös suklaiden koostumus on ollut epäselvä.
– Aflatoksiinit ovat homeen tuottamia terveydelle haitallisia aineita, joiden epäillään aiheuttavan muun muassa syöpää. Pistaasipähkinä on alfatoksiinien muodostumiselle riskialtis elintarvike, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Savander sanoo.
Suomeen tuodut Dubai-suklaat todettiin turvallisiksi
Tulli ei ole löytänyt Suomeen alkuvuonna tuoduista Dubai-suklaista aflatoksiineja. Suklaista tutkittiin myös muita homeiden aiheuttamia haitallisia aineita ja mikrobiologista laatua. Ainoat virheet olivat tuotteiden pakkausmerkinnöissä.
– Muutamissa tuotteissa yliherkkyyttä aiheuttavat ainesosat oli merkitty hieman puutteellisesti tai toimijan yhteystietoja ei ollut ilmoitettu, Savander sanoo.
Tutkituista suklaista kahdeksan oli tuotu Suomeen Turkista ja kaksi Puolasta.
Makeisten valvonta on osa elintarviketurvallisuutta
Tulli on tutkinut tänä vuonna lähes seitsemänkymmenen makeisen vaatimustenmukaisuutta. Makeiset ovat olleet peräisin muista EU-maista, Aasiasta ja Turkista.
Tulli tutkii maahantuoduista elintarvikkeista muun muassa mikrobiologista laatua, torjunta-aineita, lisäaineita ja homeiden tuottamia mykotoksiineja sekä muita vierasaineita. Lisäksi Tulli valvoo elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä. Tutkimukset tehdään Tullilaboratoriossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Henna Junka, yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Puutteet kuljetusten sinetöinnissä lisäävät väärinkäytösten riskiä16.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Tulli on kevään aikana seurannut tehostetusti passituskuljetusten sinetöintiä ja havainnut siinä puutteita. Osa passitettavista kuljetuksista on jäänyt sinetöimättä, vaikka sinetöinti on keskeinen keino varmistaa tavaraliikenteen turvallisuus. Sinetöimättä jättäminen voi muun muassa lisätä salakuljetusriskiä ja hidastaa toimitusketjua.
Esitutkinta käynnissä epäillystä törkeästä säännöstelyrikoksesta – Venäjälle viety tavaraa miljoonien eurojen arvosta15.9.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että Venäjälle on viety pakotteiden vastaisesti tavaraa liki kuuden miljoonan euron arvosta vuosina 2022 ja 2023. Rikostapausta on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena.
Tulliselvitysjärjestelmien suuruudistus valmistui aikataulussa11.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Yli kymmenvuotinen suurhanke Tullissa on yhdistänyt lukuisat tulliselvitysjärjestelmät yhteen järjestelmään. Tullin historian suurimman ICT-hankkeen toteuttaminen oli välttämätöntä EU:n tullilainsäädännön muutosten takia. Uudistuksella on tähdätty täysin sähköiseen, automatisoituun ja yhdenmukaiseen tulli-ilmoittamiseen EU-maissa.
Tavaravienti vahva heinäkuussakin – jopa 240 % kasvu farmaseuttisten tuotteiden viennissä9.9.2026 09:06:21 EEST | Tiedote
Suomen tavaravienti jatkui vahvana heinäkuussa 2026, kun tavaraviennin arvo oli Tullin ennakkotilaston mukaan 6,5 miljardia euroa. Tammi–heinäkuun yhteenlaskettu vienti nousi 10,3 prosenttia.
Satamaympäristössä toimivat yritykset pitävät satamaturvallisuuden parantamista tärkeänä8.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen ja turvallisuuden parantaminen Suomen satamissa on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Samalla on huolehdittava siitä, että kiristyvät turvallisuustoimet eivät heikennä yritysten kilpailukykyä. Tulli kartoitti satamaympäristössä toimivien yritysten näkemyksiä turvallisuusvaatimusten vähimmäistasosta. Kyselyn perusteella fyysisen satamaturvallisuuden parantaminen nähdään perustana kokonaisturvallisuuden vahvistamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme