Rinnekodit vahvistaa vammaispalvelujaan Jyväskylässä
8.7.2025 07:30:00 EEST | Rinnekodit | Tiedote
Rinnekodit avaa uuden vammaisille aikuisille tarkoitetun yksikön Jyväskylän keskustaan. Rinnekodit Kotilaituri aloittaa toimintansa lokakuussa 2025.

Vaihdekujalla sijaitsevassa kiinteistössä on aiemmin toiminut vaikeavammaisten asiakkaiden yksikkö.
Jyväskylän keskustaan edelliseltä palveluntuottajalta vapautuviin tiloihin avattava Rinnekodit Kotilaituri tarjoaa kodin 21 vammaiselle aikuiselle asiakkaalle. Yksikkö avataan lokakuussa 2025. Rinnekodeilla on Jyväskylässä ennestään kehitysvammaisten ja autismikirjon asiakkaille tarkoitettu Rinnekodit Vehka sekä liikkuvan asumisen tuen palveluja asunnottomuuden uhan alla oleville asiakkaille.
”Rinnekodit on laajentunut viime vuosina voimakkaasti ja toimimme jo 24 paikkakunnalla, 14 hyvinvointialueella. On hienoa, että voimme vahvistaa palvelujamme myös Keski-Suomessa ja tarjota jatkossa turvallisen kodin yhä useammalle vammaiselle asiakkaalle aivan Jyväskylän keskustassa”, sanoo palvelujohtaja Hanna Ekman Rinnekodeilta.
Uusia työmahdollisuuksia
Yksikkö sijaitsee Veturitallien vieressä, lähellä Jyväsjärveä. Kaupunkimiljööstä huolimatta yksikössä vaalitaan luontoarvoja ja Green Care -ajattelua, aivan kuten Haukkalassa sijaitsevassa Rinnekodit Vehkassa.
”Kotilaituri-nimellä halusimme paitsi kunnioittaa alueelle leimallista nimistöä, myös viestiä yksikön tarkoituksesta: se tarjoaa kodin ja ympärivuorokautista hoivaa vammaisille asiakkaille, joilla on pitkäaikaista päivittäisen tuen tarvetta”, kertoo palvelualuejohtaja Seija Niinivaara-Kunttu Rinnekodeilta.
”Kiinteistössä on aiemmin toiminut vaikeavammaisten asiakkaiden yksikkö, ja tilat vastaavat melko pitkälle tarpeitamme pienten remonttien jälkeen. Tästä syystä saamme yksikön käyntiin nopealla aikataululla”, Niinivaara-Kunttu jatkaa.
Palveluyksikön johtajan rekrytointi on juuri käynnistynyt ja loput rekrytoinnit alkavat elo-syyskuussa.
”Yksikkö työllistää lähihoitajia, sairaanhoitajia ja sosionomeja, mahdollisesti myös toimintaterapeutin tai fysioterapeutin. Toivomme, että alueen sote-ammattilaiset kiinnostuvat tarjoamistamme uusista työmahdollisuuksista ja liittyvät lähes 3 200:n työkaverimme kasvavaan joukkoon”, Niinivaara-Kunttu kannustaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna EkmanPalvelujohtajaRinnekodit
Puh:050 403 2920hanna.ekman@rinnekodit.fiSeija Niinivaara-KunttuPalvelualuejohtajaRinnekodit
Puh:050 447 3299seija.niinivaara-kunttu@rinnekodit.fiTaina RönnqvistViestintä- ja markkinointijohtajaRinnekodit
Puh:044 762 1992taina.ronnqvist@rinnekodit.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille valtakunnallisesti.
Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 3 200:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Rinnekodit pitää Lakiston tapahtumien riippumatonta kokonaisarviointia tärkeänä26.8.2026 16:24:40 EEST | Tiedote
Sisäministeri Mari Rantanen totesi Ylen haastattelussa 25. elokuuta toivovansa, että myös Rinnekotien toimintaa Espoon Lakiston vakavassa tapauksessa arvioitaisiin ulkopuolisen tahon toimesta. Rinnekodit pitää ministerin esiin nostamaa mahdollisuutta hyvänä ja on valmis riippumattomaan ulkopuoliseen selvitykseen.
Rinnekotien selvitys: Henkilökunnan toiminnassa ei havaittu puutteita25.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Espoon Lakistossa tapahtunut tilanne, jossa henkilö menehtyi poliisitehtävän jälkeen sairaalassa, on poikkeuksellisen vakava ja kuormittava. Otamme osaa menehtyneen läheisten suruun. Viranomaiset selvittävät parhaillaan tapahtumien kulkua. Myös me Rinnekodeilla olemme käyneet oman toimintamme huolellisesti läpi.
Rinnekodit selvittää poliisitehtävään liittyvän vakavan tapahtuman kulkua19.8.2026 14:54:38 EEST | Tiedote
Rinnekotien Espoon Lakistossa sijaitsevaan yksikköön liittyvä tapahtuma, jossa ihminen menehtyi poliisitehtävän yhteydessä, on erittäin vakava ja surullinen. Selvitämme huolellisesti tapahtumien kulkua sekä omaa toimintaamme ennen poliisitehtävää ja sen aikana.
Rinnekotien kampanja korostaa: Ihmiset ovat sote-alan tärkein supervoima12.8.2026 12:01:25 EEST | Tiedote
Rinnekotien Sote-alan supervoimat -kampanjan tavoite on tuoda esiin alan monipuolisuutta sekä niitä taitoja ja osaamista, joiden varaan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut rakentuvat. Kampanja käynnistyy tänään keskiviikkona 12. elokuuta 2026.
Rinnekodit Messin toiminta päättyy syyskuun lopussa17.7.2026 10:54:31 EEST | Tiedote
Rinnekodit Messiä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Päijät-Hämeen hyvinvointialue irtisanoi Rinnekodit Messin palvelut 29. kesäkuuta 2026, ja toiminta päättyy palvelusopimuksen mukaisesti syyskuun 2026 lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme