Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa 15 prosenttia
Työttömien määrä nousi vuodentakaisesta Kaakkois-Suomessa suhteellisesti yhtä paljon kuin koko maassa. Lomautettujen määrä nousi alueella yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta ja laski 12 prosenttia huhtikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa.

Kaakkois-Suomessa oli toukokuun lopussa 16266 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä on 2110 henkilöä (+15 %) suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Myös koko maassa kasvua oli 15 prosenttia.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta alueella oli 12,9 prosenttia. Kymenlaaksossa osuus oli 13,2 ja Etelä-Karjalassa 12,6 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna korkein työttömyysaste oli Imatralla (15,1 %) ja matalin Lemillä (9,1 %). Työttömyysaste Kaakkois-Suomessa on koko maata 1,6 prosenttiyksikköä suurempi.
Työttömistä työnhakijoista Kaakkois-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1253, mikä on kahdeksan prosenttia kaikista työttömistä. Lomautettujen määrä nousi vuodentakaisesta yhdeksän prosenttia. Huhtikuuhun verrattuna lomautettuja oli 12 prosenttia vähemmän.
Työttömien määrä nousi toukokuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa Kaakkois-Suomen alueen seutukunnissa ja valtaosassa kuntia. Miehikkälässä työttömien määrä pysyi viime vuoden lukemissa. Työttömien määrä kasvoi eniten Kouvolassa (+886) ja Lappeenrannassa (+562). Suhteellisesti nousu oli suurinta Kouvolassa (+24 %).
Kaakkois-Suomen työttömistä työnhakijoista oli toukokuun lopussa ulkomaiden kansalaisia 2198 henkilöä, joista EU-maiden kansalaisia oli 298. Ulkomaalaisten osuus kaikista työttömistä oli Kaakkois-Suomessa 14 prosenttia. Ulkomaan kansalaisten työttömyysaste Kaakkois-Suomessa oli 35,5.
Nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys edelleen kasvussa
Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyyden kasvu jatkui toukokuussakin kaikissa seutukunnissa – eniten Lappeenrannan ja Kouvolan seuduilla. Työttömiä nuoria oli Kaakkois-Suomessa vuodentakaista 19 prosenttia enemmän. Yli 50-vuotiaita oli alueella työttömänä toukokuussa 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Toukokuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 5453. Määrä kasvoi vuodentakaisesta 25 prosenttia. Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 34 prosenttia. Osuus on viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin valtakunnallisesti. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi kaikissa kaakon seutukunnissa – eniten Kouvolan seudulla. Suhteellisesti nousu oli suurinta Kouvolan ja Imatran seuduilla. Pitkäaikaistyöttömiä on eniten Kotka-Haminan seutukunnassa.
Työttömyys lisääntyi lähes kaikissa ammattiryhmissä
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa viime vuoden toukokuuhun verrattuna lähes kaikissa ammattiryhmissä. Ainoastaan maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. ammattiryhmässä ja ammattiin luokittelemattoman ryhmässä työttömyys laski. Määrällisesti eniten kasvoi palvelu- ja myyntityöntekijöiden sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden työttömyys.
Työttömien määrä laski Kaakkois-Suomessa edellisvuoteen verrattuna vain alemman perusasteen tutkinnon suorittaneilla ja koulutusaste tuntematon -ryhmässä. Muilla koulutusasteilla työttömien määrä kasvoi. Korkeakoulutettujen työttömien määrä nousi vuodentakaisesta selvästi. Määrällisesti eniten kasvoi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys. Suhteellisesti eniten kasvoi erikoisammattitutkinnon suorittaneiden työttömyys.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa seutukunnissa
Kuntien työllisyyspalveluissa oli toukokuun aikana avoinna 881 uutta työpaikkaa. Paikkoja oli 35 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä väheni kaikissa alueen seutukunnissa, eniten Lappeenrannan seudulla. Valtakunnallisesti uusia avoimia työpaikkoja oli 44 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Kaakon uusista avoimista työpaikoista 58 prosenttia oli yrityksissä. Yli vuoden kestäviä työpaikkoja tarjottiin 45 prosentissa uusista työpaikoista.
Avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa pääammattiryhmissä, eniten palvelu- ja myyntityöntekijöillä (-135 kpl, -30 %).
Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin koulunkäyntiavustajille, lastentarhanopettajille, kodinhoitajille, myyjille ja lähihoitajille.
Kaikissa palveluissa vähemmän henkilöitä kuin vuosi sitten
Toukokuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 4647 henkilöä (-21 %). Aktivointiaste oli 22,2 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli toukokuussa noin 20900. Määrä on 849 henkilöä suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Palkkatuella työllistettyjen määrä väheni vuodentakaiseen verrattuna 32 prosenttia. Enemmistö työllistetyistä (84 %) oli yksityisellä sektorilla.
Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 1890 henkilöä. Kaikkien palveluiden osallistujamäärät laskivat.
Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen työnvälitystilastosta.
Työmarkkinatilanteesta tarkempia tietoja työllisyysalueittain linkkiliitteinä olevissa PDF:ssä. Niissä tarkastellaan muun muassa työllisyyttä ja työttömyyttä, toimialojen kehitystrendejä ja osaamistarpeita sekä työ- ja opiskeluperusteista maahanmuuttoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Mikko Hannula, yksikön päällikkö
p. 0295 029 247
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Tarja Paananen, erikoistutkija
p. 0295 029 076
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan vesihuollon yleissuunnitelman laatiminen käynnistyi25.9.2025 13:13:10 EEST | Tiedote
Kymenlaakson Ja Etelä-Karjalan alueelle on alettu laatia vesihuollon yleissuunnitelmaa, joka toimii maakuntien yhteisenä tavoiteasiakirjana vuosille 2026–2040. Suunnitelman on määrä valmistua maaliskuussa 2026.
Kaakkois-Suomessa oli elokuun lopussa 15950 työtöntä työnhakijaa23.9.2025 08:07:11 EEST | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi elokuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Myös heinäkuusta lomautettujen määrä väheni. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömien määrien kasvu jatkui kaikissa alueen seutukunnissa. Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Kymenlaaksossa, mutta väheni Etelä-Karjalassa. Kaikkien palveluiden osallistujamäärät laskivat.
Salmentojärven vedenpinnan nostohanke huipentui pohjapadon rakentamiseen Haminassa22.9.2025 13:13:32 EEST | Tiedote
Salmentojärvellä Haminassa käynnistyi vuonna 2019 hanke, jonka tavoitteena oli nostaa aliveden, keskiveden ja keskiyliveden tasoja. Järvi on kärsinyt suurista pinnankorkeuden vaihteluista ja erityisesti kuivina kesinä matalasta alivedestä. Tämä on johtunut pääasiassa järven luusuan perkaamisesta tukinuittoa varten menneinä vuosikymmeninä. Onkamaan osakaskunnan koordinoima hanke on erinomainen esimerkki siitä, mitä voidaan saavuttaa yhteistyöllä, innokkuudella ja määrätietoisella toiminnalla.
Valtatien 6 parantaminen Kouvolassa välillä Tykkimäki-Kuivala aloitetaan tällä viikolla nykyisten liittymien poistolla17.9.2025 11:22:20 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola -rakennusurakka etenee Utissa.
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme