Matkapuhelinvarkaudet vähentyneet selvästi - heinäkuinen lauantai on kuitenkin edelleen kohtalokas
Viime vuosien aikana matkapuhelinvahingot ovat vähentyneet, mutta kesällä niissä näkyy kuitenkin edelleen aina piikki. Valtaosa matkapuhelinvahingoista tapahtuu ulkomailla.

Ifissä korvataan joka kuukausi yli 1 000 matkapuhelinvahinkoa. Selkeä huippu puhelinvahingoissa tapahtuu heinäkuussa – riskialttein päivä matkapuhelimille on Ifin tilastojen mukaan heinäkuinen lauantai. Viikonpäivistä puhelimia hajoaa tai varastetaan puolestaan vähiten tiistaisin.
Matkapuhelinvarkauksista valtaosa tapahtuu ulkomailla
Matkapuhelinvarkaudet ovat olleet laskussa viime vuosina. Koronavuosina ne laskivat roimasti eivätkä varkausmäärät ole palautuneet sitä edeltävälle tasolle.
- Ulkomailla tapahtuu valtaosa varkauksista ja niissä olemme nähneet kasvua taas viime vuosien aikana, kertoo Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jori Schiestl.
Yleisimmät ryöstöpaikat ovat niitä, joissa on paljon ihmisiä: tapahtumat, ravintolat, turistinähtävyydet ja markkinat sekä julkiset kulkuneuvot kuten metrot ja niiden asemat.
Matkapuhelin korvataan koti- tai matkatavaravakuutuksesta
Matkapuhelimen rikkoutuminen tai varastaminen korvataan kotivakuutuksesta vakuutuksen laajuuden mukaan tai matkatavaravakuutuksesta.
Ifin kotivakuutus on voimassa matkatavaroille myös matkoilla.
- Kotivakuutus korvaa matkatavaroita peräti vuoden mittaisella matkalla, mutta jos matkatavaroille, myös siis matkapuhelimelle haluaa kotivakuutusta pienemmän omavastuun vahinkojen varalta, kannattaa matkatavarat vakuuttaa erikseen matkavakuutuksen hankinnan yhteydessä, muistuttaa Schiestl.
Jos matkapuhelin rikkoutuu, voit viedä sen Ifin yhteistyökumppaniliikkeeseen korjattavaksi. Saat tarvittaessa lainalaitteen korjauksen ajaksi. Jos olet esimerkiksi mökillä kesän, voit myös lähettää laitteen korjaukseen.
5 vinkkiä matkapuhelimen suojaamiseen:
- Hanki puhelimeen suojakuoret ja asenna näytön päälle suojakalvo. Ifin asiakkaat saavat matkapuhelinvahingoissa Resete ja iTapsa -yhteistyökumppaneilta veloituksetta panssarilasin huollon yhteydessä.
- Lisää lukitusnäyttöön ICE-tietoihin jonkun läheisen puhelinnumero. Hätätilanteiden lisäksi siitä on apua, jos kadotat puhelimesi.
- Varmuuskopioi kuvat, yhteystiedot ja muut tärkeät tiedot puhelimestasi säännöllisesti.
- Suojaa puhelin PIN-koodilla ja suojakoodilla. Jos puhelin varastetaan, huolehdi sen sulkemisesta operaattorisi kautta, jolloin laitteesta tulee käyttökelvoton.
- Säilytä puhelinta etenkin ruuhkassa liikkuessasi varmassa paikassa – eli ei esimerkiksi vetoketjuttomassa taskussa tai kädessä.
Lue lisää matkapuhelimen suojaamisesta.
Ifin viestinnän kesän ajantasaiset yhteystiedot löydät uutishuoneestamme.
Avainsanat
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
If tarjoaa ammattiurheilijavakuutuksia jatkossa kaikille urheiluliigoille13.10.2025 10:53:45 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö If tarjoaa jatkossa lakisääteisiä urheilijavakuutuksia ammattiurheilijoille kaikissa suomalaisissa urheiluliigoissa. Aiemmin If on vakuuttanut Suomessa osaa urheiluliigoista.
Suurin riski eläinkolareihin on nyt – karhukolarit harvinaisia, mutta vaarallisia10.10.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Suomessa tapahtuu eniten hirvieläinkolareita loka-marraskuussa. Ifin tilastojen mukaan tälle ajalle osuu noin puolet kaikista vuoden eläinkolareita.
Ifin tutkimus: Suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon heikointa Pohjoismaissa24.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report 2025 -kyselytutkimus osoittaa, että suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on heikentynyt ja on heikointa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Ilmastonmuutos lisää kotien riskejä – ennaltaehkäisyllä voi välttää suuria vahinkoja16.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If on havainnut, että rakennuksia liian lähellä olevat puut ja lumiesteiden puuttuminen on ongelma monissa omakotitaloissa.
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme