Mielenterveyden häiriöt koskettavat valtaosaa suomalaisista
Arviolta 77 % naisista ja 70 % miehistä saa elämänsä aikana jonkin mielenterveyden, käyttäytymisen tai neurokehityksen häiriön diagnoosin. Yleisimmät häiriöt ovat ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöt. Miehillä häiriö todetaan useimmiten ensimmäisen kerran jo 6-vuotiaana.
Helsingin yliopiston laajassa rekisteritutkimuksessa selvitettiin, kuinka yleisiä mielenterveyden, käyttäytymisen ja neurokehityksen häiriöt ovat Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka suurelle osalle väestöstä eri häiriöitä diagnosoidaan, missä iässä häiriöt yleisimmin todetaan ja mikä osuus ihmisistä on mielenterveyspalveluiden piirissä sen jälkeen.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mielenterveyden häiriöt ovat erittäin yleisiä. Esimerkiksi Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa on havaittu yli 80 % elämänaikainen esiintyvyys.
– Aiemmista tutkimuksista poiketen tässä tutkimuksessa käytettiin koko väestön tietoja sekä perusterveydenhuollosta että erikoissairaanhoidosta ja siten saatiin aiempaa tarkempaa tietoa esiintyvyydestä sekä eri häiriöistä erikseen, toteaa apulaisprofessori Christian Hakulinen Helsingin yliopistosta.
Tutkimuksessa selvisi, että arviolta 77 % naisista ja 70 % miehistä saa elämänsä aikana jonkin mielenterveyden häiriön diagnoosin. Kun muistisairaudet ja fyysisiin sairauksiin liittyvät mielenterveyden häiriöt rajataan pois, vastaavat luvut ovat 66 % naisilla ja 60 % miehillä 75 vuoden ikään mennessä. Yleisimmät häiriöt ovat ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöt, jotka ovat myös tavallisimpia psykiatrisessa sairaalahoidossa. Häiriöt todetaan useimmiten ensimmäistä kertaa: naisilla 15–19-vuotiaana, useimmiten ahdistus- ja mielialahäiriöinä, ja miehillä jo 6-vuotiaana, usein kehityksellisinä häiriöinä (esim. ADHD).
Luokittelun perusteena ICD-10 diagnoosiluokitus
Tutkimuksessa mielenterveyden, käyttäytymisen ja neurokehityksen häiriöt määriteltiin ICD-10 diagnoosiluokituksen mukaisesti. Mielenterveyden häiriö on laaja kattotermi, joka sisältää hyvin moninaisia ilmiöitä. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi päihteidenkäyttöhäiriöt, psykoosit, mieliala-, ahdistus-, syömis- ja persoonallisuushäiriöt sekä neurokehitykselliset häiriöt. Lisäksi tähän ryhmään kuuluvat muun muassa dementiat ja älyllisen kehityksen häiriöt, joille usein on selvä elimellinen syy osoitettavissa, toisin kuin mielenterveyden häiriöille yleensä. Lähivuosina Suomessa käyttöön tuleva uusi versio ICD-11 tarkentaa luokittelua. Huomionarvoista on, että dementiat ja neurokehitykselliset häiriöt pysyvät samassa pääryhmässä mielenterveyden häiriöiden kanssa.
– Tutkimuksemme antaa kattavan kuvan mielenterveyden häiriöiden yleisyydestä Suomessa 2000-luvulla. Mielenterveyden haasteet koskettavat jossain vaiheessa suurinta osaa ihmisistä – joko omakohtaisesti tai läheisen kautta. Tämä kannattaa ottaa huomioon niin työelämässä, kouluissa, julkisissa palveluissa kuin arkielämässäkin, kertoo tutkijatohtori Kimmo Suokas Helsingin yliopistosta.
Mielenterveyden häiriöitä vai ongelmia?
Mielenterveyden häiriön määrittely ei ole täysin yksiselitteistä. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO käyttää lisääntyvissä määrin ilmaisua mielenterveyden ongelmat (mental health conditions) kun halutaan viitata sekä häiriöihin että muihin ongelmiin, joihin liittyy merkittävää psyykkistä kärsimystä, toimintakyvyn heikentymistä tai itsensä vahingoittamisen riski ilman kannanottoa siitä, onko kyseessä häiriö tiukasti määriteltynä.
– Mielenterveyden häiriöiden täsmällinen määrittely on keskeinen psykiatrian filosofiaan liittyvä ongelma. Tutkimuksemme herättää kysymyksen, olisiko tietty osa diagnosoiduista häiriöistä parempi käsitteellistää häiriöiden sijaan mielenterveyden ongelmina. Uskomme, että tutkimuksemme havainnot ovat hyödyllisiä sekä terveydenhuollon palveluiden suunnittelussa, että häiriöiden olemusta ja määrittelyä pohdittaessa, Suokas toteaa.
Keskeiset tulokset:
- Arviolta 77 % naisista ja 70 % miehistä saa elämänsä aikana jonkin mielenterveyden häiriön diagnoosin.
- Kun muistisairaudet ja fyysisiin sairauksiin liittyvät mielenterveyden häiriöt rajataan pois, vastaavat luvut ovat 66 % naisilla ja 60 % miehillä 75 vuoden ikään mennessä.
- Yleisimmät häiriöt ovat ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöt, jotka ovat myös tavallisimpia psykiatrisessa sairaalahoidossa.
- Ahdistuneisuushäiriöiden elämänaikainen ilmaantuvuus oli 47% naisilla ja 27% miehillä,
- mielialahäiriöiden 39% naisilla 25% miehillä.
- Masennus on yleisin mielialahäiriö, sen osuudet olivat 37% and 23%.
- Häiriöt todetaan useimmiten ensimmäistä kertaa:
- Naisilla 15–19-vuotiaana, useimmiten ahdistus- ja mielialahäiriöinä
- Miehillä jo 6-vuotiaana, usein kehityksellisinä häiriöinä (esim. ADHD)
Lisätietoja:
Kimmo Suokas, psykiatrian erikoislääkäri, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
kimmo.suokas@helsinki.fi
Christian Hakulinen, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Puh. 050 448 2041
christian.hakulinen@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Linkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Puiden erittämillä yhdisteillä saattaa olla yllättävän suuri vaikutus ilmakehän koostumukseen2.10.2025 09:27:42 EEST | Tiedote
Puiden erittämät, diterpeeneinä tunnetut yhdisteet saattavat vaikuttaa toistaiseksi tuntemattomin tavoin hiukkasten muodostumiseen ilmakehässä.
Uusi suomalainen säätiö haluaa ostaa Vanhan ylioppilastalon1.10.2025 09:45:59 EEST | Tiedote
Tavoitteena on turvata Vanhan ylioppilastalon kulttuurikäyttö
Maailmanlaajuinen koe paljastaa, miten saalistus muokkaa hyönteisten väristrategioita30.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Luonnossa eläinten strategia voi olla joko piiloutuminen ja huomaamattomuus tai kirkkaisiin väreihin perustuva varoitusviesti saalistajalle. Kansainvälinen tutkijaryhmä, johon kuului myös Helsingin yliopiston tutkijoita, testasi eläinten väristrategioiden toimivuutta ainutlaatuisessa globaalissa kenttäkokeessa.
Vauvoille ja taaperoille riittää 10 mikrogrammaa D-vitamiinia30.9.2025 09:49:27 EEST | Tiedote
Nykysuositusten mukainen 10 mikrogramman D-vitamiiniannos ensimmäisten ikävuosien aikana on riittävä terveenä syntyneiden suomalaislasten luuston kehityksen kannalta. Suurempi annos ei tuo lisähyötyä.
Puita kuolee hälyttävää tahtia - tutkijat tarvitsevat lisää tietoa ymmärtääkseen ilmiötä24.9.2025 15:06:41 EEST | Tiedote
Viime vuosikymmeninä puuston kuolleisuus on kasvanut monissa metsäekosysteemeissä ympäri maailmaa. Metsätutkijat korostavat tarvetta ymmärtää tätä ilmiötä paremmin, sillä sen vaikutuksia maapallon ekologiaan ei vielä täysin tunneta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme