Tulli tutkii törkeää säännöstelyrikosta - itäsuomalainen yhtiö myynyt komponentteja Venäjälle
26.6.2025 08:09:00 EEST | Tulli | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa laaja rikoskokonaisuus, jossa Itä-Suomessa toimivan yrityksen epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia komponentteja Venäjälle 2022–2023. Komponenttien arvo on ollut 2,7 miljoonaa euroa.
Tulli epäilee Itä-Suomessa toimivan yhtiön toimittaneen huomattavan määrän pakotteiden alaisia komponentteja, kuten puolijohteita, mikrosiruja ja prosessoreita ja liittimiä Venäjälle vuosina 2022–2023. Yhtiö on ilmoittanut toimialakseen puuntyöstämisen, sen opettamisen sekä matkailun.
Yhtiön kirjanpidosta on selvinnyt, että komponenttikauppaa on käyty noin 2,7 miljoonan euron arvosta. Komponentteja on ostettu mm. Yhdysvalloista, EU:n alueelta ja Kiinasta, ja myyty eteenpäin useille yrityksille, joiden osoitteet laskutuksen mukaan ovat EU-maissa ja Hongkongissa. Kansainvälisellä yhteistyöllä on kuitenkin saatu selville, että kaikki tavaraerät eivät ole päätyneet siihen maahan, johon ne ovat vientiasiakirjojen tai yhtiön myyntilaskujen mukaan toimitettu. Osa tavaroista on toimitettu Suomeen ja osa on toimitettu suoraan Venäjälle. Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että tavaraa on myös viety pakotteiden vastaisesti Venäjälle, pääasiassa Vaalimaan kautta.
– Olemme tehneet yhteistyötä myös Verohallinnon kanssa yhtiön elinkeinotuloverotuksen osalta. Verohallinto teki meille tutkintapyynnön epäillystä törkeästä veropetoksesta yhtiön liiketoiminnassa ja yhtiön omaisuutta on määrätty turvaamistoimen alaiseksi kymmenien tuhansien eurojen arvosta, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen.
Toimintaa ohjailtiin Venäjältä
Tapauksessa on kaksi pääepäiltyä, joista toisen epäillään oleskelevan Venäjällä. Venäjällä asuvan henkilön epäillään käytännössä organisoineen ja johtaneen Suomessa toimivan yrityksen toimintaa.
– Esitutkinnassa on tullut ilmi, että ohjeet tulivat epäillyn pojalta, joka on toiminut upseerina Venäjän armeijassa. Kotietsinnällä havaittiin pojasta valokuva, jossa hän on pukeutunut venäläiseen upseerin univormuun. Poika on ilmoittanut myös osoitteekseen venäläisen sotaoppilaitoksen osoitteen, kun on avannut tilin suomalaiseen pankkiin, Kuparinen kertoo.
Toinen epäillyistä on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen, toinen Venäjän kansalainen. Rikoskokonaisuutta on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena ja törkeänä veropetoksena. Tapaus siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.
Jo yli 130 törkeää säännöstelyrikostutkintaa
EU:ssa on asetettu laajoja pakotteita Venäjälle vastauksena se hyökkäyssotaan Ukrainassa. Tulli valvoo Suomen rajat ylittävien tavaravirtojen vienti- ja tuontipakotteiden toimeenpanoa. Ukrainan sodan alkamisesta lähtien Tulli on käynnistänyt pakotteiden rikkomiseen liittyviä säännöstelyrikostutkintoja noin 900, joista yli 130 on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena. Ennen Venäjän hyökkäyssotaa Tullissa tutkittiin keskimäärin 2–10 säännöstelyrikosta vuodessa.
– Yritysten pitää itse seurata aktiivisesti pakotetilannetta. Jokainen ulkomaankauppaa käyvä yritys vastaa omalta osaltaan pakotteiden noudattamisesta ja siitä, että pakotteet toimivat tarkoituksenmukaisesti. Tarvittaessa me voimme arvioida asian myös rikostutkinnassamme, painottaa Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Kuparinen, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Puutteet kuljetusten sinetöinnissä lisäävät väärinkäytösten riskiä16.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Tulli on kevään aikana seurannut tehostetusti passituskuljetusten sinetöintiä ja havainnut siinä puutteita. Osa passitettavista kuljetuksista on jäänyt sinetöimättä, vaikka sinetöinti on keskeinen keino varmistaa tavaraliikenteen turvallisuus. Sinetöimättä jättäminen voi muun muassa lisätä salakuljetusriskiä ja hidastaa toimitusketjua.
Esitutkinta käynnissä epäillystä törkeästä säännöstelyrikoksesta – Venäjälle viety tavaraa miljoonien eurojen arvosta15.9.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että Venäjälle on viety pakotteiden vastaisesti tavaraa liki kuuden miljoonan euron arvosta vuosina 2022 ja 2023. Rikostapausta on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena.
Tulliselvitysjärjestelmien suuruudistus valmistui aikataulussa11.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Yli kymmenvuotinen suurhanke Tullissa on yhdistänyt lukuisat tulliselvitysjärjestelmät yhteen järjestelmään. Tullin historian suurimman ICT-hankkeen toteuttaminen oli välttämätöntä EU:n tullilainsäädännön muutosten takia. Uudistuksella on tähdätty täysin sähköiseen, automatisoituun ja yhdenmukaiseen tulli-ilmoittamiseen EU-maissa.
Tavaravienti vahva heinäkuussakin – jopa 240 % kasvu farmaseuttisten tuotteiden viennissä9.9.2026 09:06:21 EEST | Tiedote
Suomen tavaravienti jatkui vahvana heinäkuussa 2026, kun tavaraviennin arvo oli Tullin ennakkotilaston mukaan 6,5 miljardia euroa. Tammi–heinäkuun yhteenlaskettu vienti nousi 10,3 prosenttia.
Satamaympäristössä toimivat yritykset pitävät satamaturvallisuuden parantamista tärkeänä8.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen ja turvallisuuden parantaminen Suomen satamissa on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Samalla on huolehdittava siitä, että kiristyvät turvallisuustoimet eivät heikennä yritysten kilpailukykyä. Tulli kartoitti satamaympäristössä toimivien yritysten näkemyksiä turvallisuusvaatimusten vähimmäistasosta. Kyselyn perusteella fyysisen satamaturvallisuuden parantaminen nähdään perustana kokonaisturvallisuuden vahvistamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme