Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Lamminnevan tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)

Jaa

Lamminnevan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Seinäjoen ja Lapuan kaupunkien alueelle. Hankealueelle suunnitellaan enintään 37 uuden tuulivoimalan rakentamista pinta-alaltaan noin 5500 hehtaarin alueelle. Hankealue on metsätalousmaata.

Arvioinnissa tarkastellaan kokonaiskorkeudeltaan 300 metrin kokoisia tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on enintään 10 MW.   Sähkönsiirto tuulivoima-alueelta on suunniteltu toteutettavan joko hankealueen länsipuolta Seinäjoen sähköasemalle tai itäpuolelle hankealueesta rakennettavalle suunnitteilla olevalle uudelle Fingridin sähköasemalle. Sähkönsiirtovaihtoehtoja on kolme.

Kuulemisessa saatiin 15 lausuntoa ja 15 mielipidettä. Kannanotoissa esiin nousivat muun muassa erityisesti hankkeen ja sen sähkönsiirron vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen, maisemaan, linnustoon ja luonnon monimuotoisuuteen sekä ekologisiin yhteyksiin. Lausunnoissa ja mielipiteissä korostuivat muiden hankkeiden ja sähkönsiirtoreittien yhteisvaikutukset.

Yhteysviranomainen katsoo hankkeen merkittävämmät vaikutukset kohdistuvat linnustoon, ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen, maisemaan ja eläimistöön. Yhteysviranomainen katsoo, että hankkeesta todennäköisesti aiheutuvien merkittävien haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tuulivoimaloiden määrää tulee ensisijaisesti vähentää aluetta supistamalla. Alueen supistaminen edesauttaa usean eri vaikutustyyppiin kohdistuvien vaikutusten vähentämistä. Jatkosuunnittelussa tulee tarkastella myös matalampien voimaloiden vaikutusta maisemaan.

Sähkönsiirtovaihtoehdon SVE1A toteutuminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Paukanevan Natura-alueen (FI08000035) suojelun perusteena oleville luontotyypeille.

Arviointiselostus ja ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/lamminnevatuulivoimaYVA.

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Tia Lummi-Lehtinen, puh 0295 027048

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Solar Finland Oy:n Ruohoinenmäen tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Etelä-Pohjanmaa)14.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Solar Finland Oy suunnittelee Kurikkaan Ruohoinenmäen alueelle enintään 10 voimalan tuulivoimahanketta. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on 261 m ja yksikköteho 7,2 MW. Hankealue sijaitsee Kurikan kaupungin eteläosassa, Yli-Koskuen kylästä noin 4 km länteen, ja aivan Karvian kunnan sekä Parkanon kaupungin pohjoisrajoilla.

Invånare och andra aktörer i landskapen inkluderas i arbetet med att göra upp LUMO-programmet med hjälp av nätformulär (Södra Österbotten och Österbotten)13.8.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Ett LUMO-program utarbetas för landskapen Österbotten och Södra Österbotten. Programmet kommer att vara de regionala aktörernas gemensamma verktyg för att stävja förlusten av den biologiska mångfalden. LUMO-programmet kommer att innehålla både strategiska riktlinjer och konkreta åtgärder. NTM-centralen i Södra Österbotten ansvarar tillsammans med landskapsförbunden i Södra Österbotten och Österbotten för att göra upp LUMO-programmet.

Maakuntien asukkaita ja muita toimijoita osallistetaan LUMO-ohjelman laadintaan ajankohtaisilla nettikyselyillä (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa)13.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnille laaditaan LUMO-ohjelma, josta tulee yhteinen työkalu alueen toimijoille luontokadon hillitsemiseksi. Ohjelma sisältää sekä strategisia linjauksia että konkreettisia toimenpiteitä. LUMO-ohjelman laadinnasta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye