Helsingin strategiassa näkyy vahvasti SDP:n kädenjälki
26.6.2025 10:00:00 EEST | SDP Helsinki | Tiedote
Helsingin kaupungin strategianeuvotteluissa on löydetty sopu valtuustokaudelle 2025–2029.

SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen saavutettuun sopuun. Valtuustoryhmän tavoitteena oli näissäkin neuvotteluissa huolehtia kaikista Helsingin asukkaista tasa-arvoisesti. Panostukset nopeaan hoitoon pääsyyn ja koulujen ryhmäkokojen pienentämiseen kertovat tavoitteiden onnistumisesta.
Helsingissä onnistuttiin monessa SDP:lle valtakunnallisesti tärkeässä kuntavaalitavoitteessa. Koulujen alkuopetuksessa laskennallinen ryhmäkoko putoaa 20 oppilaasta 18 oppilaaseen. Helsingin kaupunkistrategiassa linjataan, että jokainen lapsi ja nuori saa vahvat perustiedot ja -taidot ja saa tarvitsemansa tuen. Myös päiväkotien ja koulujen tarveperustainen rahoitus jatkuu ja sitä kasvatetaan. Työ koulutuksellisen tasa-arvon eteen jatkuu alkavalla valtuustokaudella.
Tuore strategia huomioi myös ammatillisen koulutuksen. Ammatillisessa koulutuksessa varmistetaan riittävä lähiopetus, oppimisen tuki ja riittävien yleissivistävien opintojen toteutuminen.
Erityistä huomiota kiinnitetään nuoriin, jotka ovat tai joilla on riski päätyä työn tai koulutuksen ulkopuolelle. Kaupunkistrategiassa on sitouduttu toimimaan läpileikkaavasti nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi kohdentamalla laaja-alaisesti ennaltaehkäiseviä palveluita.
Yhdenvertainen terveydenhuolto
Helsinki haluaa turvata nopean hoitoonpääsyn kaikille sitä tarvitseville. Strategiaan on kirjattu, että puramme hoitojonoja erityisesti alueilla, joissa jonot ovat pitkiä. Varmistamme, että hoitoon pääsee aina tarvittaessa.
– Yhtenä isoimpana onnistumisena pidän sitä, että neuvotteluissa linjattiin 14 päivän hoitotakuusta Helsingissä. Orpon hallituksella on tahtotila romuttaa koko hoitotakuu ja pitkittää sitä jopa 3 kuukauteen. Helsingin uunituoreessa strategiassa linjataan, että Helsingissä lääkärin ja hoitajan vastaanotolle tulee päästä kahden viikon sisään kiireettömässä hoidossa, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.
Helsingin tavoitteena on vähentää ikääntyneiden yksinäisyyttä mahdollistamalla kohtaamisia ja osallistumista.
SDP:n pitkäaikainen tavoite ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta toteutuu, kun jatkossa 68 vuotta täyttäneet seniorit pääsevät arkisin kello 11–15 maksutta kaupungin uimahalleihin. Seniorikeskuksissa varmistetaan, että tarjoamme monipuolisesti terveellisiä elintapoja, aktiivista elämää sekä yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa. Lisäksi tuemme omaishoitajien jaksamista ja varmistamme, että omaishoitajilla on joustava mahdollisuus pitää vapaapäivät monipuolistamalla tarjottavien palveluiden valikoimaa.
Työntekijät ovat tärkeitä
SDP haluaa, että Helsinki on oltava vetovoimainen ja luotettava työnantaja. Kaupungin työntekijät ovat tärkeitä ja siksi on merkityksellistä, että kaupunki toimii työnantajana reilulla tavalla.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että strategiassa linjataan mahdollisuudesta palkkaohjelman jatkoon. Pormestarin talousarvioesityksessä ei viime vuonna ollut varattu tähän ollenkaan määrärahoja. Kaupungin yksi suurimpia haasteita on tulevina vuosina riittävän työvoiman varmistaminen ja siksi myös palkkauksen on oltava kohdillaan, jotta olemme houkutteleva työnantaja, Heinäluoma painottaa.
Palkkaohjelman lisäksi SDP pitää erittäin tärkeänä sitä, että Helsingin strategiassa sitoudutaan ns. organisaatiotyörauhaan. Tämä tarkoittaa, että kaupunki ei edistä liikelaitosten yhtiöittämistä tai terveysasemapalveluiden uusia ulkoistuksia.
Kohtuuhintaisen asumisen merkitys korostuu
-
- SDP:n tahtotila on, että kohtuuhintainen asuminen tulee turvata Helsingissä huolimatta Orpon hallituksen leikkauksista. Kaupunki edistää vuokralta omaksi -mallia ja toteuttaa vuoden 2026 aikana uuden rakentamisen välimallin. Helsinki myös toteuttaa seniori- ja opiskelija-asuntoja, vaikka valtio ei niiden rakentamista enää tue, kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari linjaa.
Helsingin alueellisen eriytymisen torjuminen on yksi kaupungin keskeisimmistä tehtävistä tulevina vuosina kohtuuhintaisen asumisen turvaamisen lisäksi. Tämä tapahtuu vaikuttavimmin niin, ettei asuinalueita päästetä eriarvoistumaan vaan kaikki alueet pidetään viihtyisinä.
-
- On erittäin tärkeää, että Helsingissä työskennällään yhdessä kaupunkilaisten kanssa toimialarajat ylittävästi alueiden eriytymisen estämiseksi, Laisaari toteaa.
Eriytymiskehityksessä huomioidaan myös kunnille siirtyneet työllisyyspalvelut. Työllisyyspalveluiden vaikuttavuutta kasvatetaan lisäämällä kaupunkitasoista yhteistyötä toimialojen ja työllisyyspalveluliikelaitoksen välillä. Erityistä huomiota kiinnitetään nuorten palveluihin, osatyökykyisten töihin pääsyn edistämiseen sekä pitkäaikaistyöttömyyden määrätietoiseen vähentämiseen.
SDP:n valtuustoryhmän punaisena lankana neuvotteluissa oli huolehtia laaja-alaisesti kuntavaaleissa antamistaan tavoitteista. Strategian läpileikkaava teema on varmistaa, että Helsinki huolehtii niin lasten ja nuorten kuin myös ikäihmisten hyvinvoinnista. Tässä suhteessa Helsinki toimii terveenä vastavoimana Orpon hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa vastaan.
Yhteyshenkilöt
Johanna Laisaarikaupunkiympäristön apulaispormestari
Puh:040 352 4883johanna.laisaari@hel.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
SDP Helsingin valtuustoryhmä: Kokoomus ei suojellut Helsinkiä sote-leikkurilta16.4.2026 16:36:52 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys hyvinvointialueiden sote-rahoituksesta on valmistunut. Helsinkiä rangaistaan hyvästä taloudenpidosta 93 miljoonan euron sote-leikkauksilla.
SDP Helsingin valtuustoryhmä: Emme halua Orpon hallituksen raskaussyrjintää lisäävää politiikkaa Helsinkiin25.3.2026 18:31:10 EET | Tiedote
SDP:n valtuustoryhmä jätti tänään kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen, jonka mukaan Helsingin kaupunki ja sen tytäryhteisöt eivät solmisi perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, vaikka lainsäädäntö sen tulevaisuudessa mahdollistaisi.
SDP Helsingiltä vankka tuki Nasima Razmyarin jatkolle varapuheenjohtajaksi16.3.2026 19:47:15 EET | Tiedote
Helsinkiläinen SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar on kertonut olevansa käytettävissä jatkokaudelle SDP:n puoluekokouksessa toukokuussa. SDP Helsinki tukee yksimielisesti Razmyarin valintaa jatkokaudelle. Valittavan puoluejohdon keskeisin tehtävä on palauttaa SDP pääministeripuolueeksi kevään 2027 eduskuntavaaleissa.
SDP Helsingin, Vantaan ja Espoon valtuustoryhmien puheenjohtajat: HSL:n vaikea taloudellinen tilanne kertoo kuntayhtymän rahoitusmallin uudistamisen tarpeesta10.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
HSL aloittaa yt-neuvottelut heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Ne on syytä hoitaa mahdollisimman reilulla tavalla siten, että henkilöstövaikutukset olisivat mahdollisimman lieviä, demariryhmien puheenjohtajat sanovat.
SDP Helsingin valtuustoryhmä: Helsingissä on pakko pystyä asumaan Orpon hallituksen toimista huolimatta26.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SDP:n valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 25.2. valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan Helsinkiä vahvistamaan kohtuuhintaista asumista monin eri keinoin. Kokoomusjohtoisen hallituksen kohtuuhintaiseen asumiseen osuvat toimet vaativat vastatoimia tai edessä ovat hankalat ajat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
