Finanssivalvonnan teema-arvio: finanssisektorin organisaatiot käyttävät tekoälyä sisäisissä prosesseissaan, hyödyntäminen asiakasrajapinnassa lisääntyy
27.6.2025 11:00:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
Suurin osa finanssisektorin yrityksistä kertoo joko jo käyttävänsä tekoälyratkaisuja tai suunnittelevansa sen aloittamista. Valtaosa tekoälyratkaisuista on tällä hetkellä käytössä toimijoiden sisäisissä prosesseissa, mutta soveltaminen asiakasrajapinnassa kasvaa lähivuosina.
Suomalaiset finanssisektorin yritykset pyrkivät hyödyntämään tekoälyä toimintojensa parantamiseen. Finanssivalvonnan helmikuussa lähetettyyn kyselyyn vastanneista kaikki suuret ja keskikokoiset toimijat kertoivat joko jo käyttävänsä tekoälyratkaisuja tai suunnittelevansa niiden käyttöä seuraavan kahden vuoden aikana. Pankki- ja vakuutustoimiala hyödyntää tekoälyä eniten. Pienistä toimijoista muun muassa osa kuluttajaluotonmyöntäjistä ilmoitti, ettei käytä eikä suunnittele käyttävänsä tekoälyratkaisuja lähitulevaisuudessa.
Selvityksen mukaan finanssisektorin toimijat pyrkivät tekoälyn avulla erityisesti kehittämään sisäisiä prosessejaan, parantamaan asiakaskokemusta ja vähentämään kustannuksia. Käyttö asiakasrajapinnassa tulee lähivuosina kasvamaan jonkin verran.
- Pitkällä aikavälillä yritykset ilmaisivat halunsa keskittää ihmistyötä enemmän arvoa tuottaviin, strategisiin ja mielekkäisiin tehtäviin sekä parantaa päätöksentekoa. Olemme valvojana valppaana ja tekoälyn kehityksessä mukana niin oman toiminnan kehittämisen osalta kuin valvonnan suuntaamisessakin, johtaja Tero Kurenmaa kertoo.
Teema-arvion vastausten perusteella yritykset käyttävät tekoälyä käännöksiin, tiedon etsimiseen ja yhteenvetojen tekemiseen, tekstisisällön generointiin, ohjelmakoodaukseen ja järjestelmäkehitykseen sekä asiakasymmärryksen lisäämiseen. Suurissa yhtiöissä käytetyimpien käyttötapausten joukossa on myös markkinointi ja myynti.
Tekoälyteknologioista käytetyimmät olivat vastaushetkellä generatiiviset ja yleiskäyttöiset tekoälymallit. Sääntöpohjaiset järjestelmät ja algoritmit (68 %) sekä koneoppiminen (64 %) olivat myös laajasti käytössä. Vastausten perusteella kaikkien teknologioiden käyttö lisääntyy tulevaisuudessa.
Riskeinä datan laatu, tietosuoja ja tekoälyosaamisen puute
Teema-arvion mukaan yritykset tunnistavat useita tekoälyyn liittyviä riskejä. Merkittävimpiä olivat datan laatu, tietosuoja ja tekoälyosaamisen puute. Lisäksi vastaajat mainitsivat muun muassa kolmansien osapuolten hallintaan ja riittämättömiin sopimuksiin liittyvät riskit, tekijänoikeus- ja IPR-riskit sekä tekoälypalvelujen ja -infrastruktuurin tuottamiseen liittyvät päästö- ja ympäristöriskit.
Isoilla toimijoilla on käytössä muita enemmän henkilöstöä tekoälyn käytön edistämiseen sekä hyviä toimintatapoja ja tekoälykäytänteitä riskien minimoimiseksi. Vastaajista puolella on tekoälystrategia, 63 prosentilla tekoälyn eettiset säännöt ja 82 prosentilla tekoälyn käyttösäännöt.
- Tekoäly on hyvä työkalu vastuullisten toimijoiden käsissä. Sen käyttö tuo mukanaan merkittäviä etuja, mutta on hyvin tärkeää tunnistaa ja hallita siihen liittyvät riskit. On välttämätöntä, että yritykset kehittävät ja noudattavat tekoälystrategioita ja eettisiä sääntöjä varmistaakseen, että tekoälyratkaisut ovat turvallisia, oikeudenmukaisia ja vastuullisia. Vain näin voidaan varmistaa yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan. EU:n tekoälyasetus kirittää omalta osaltaan sekä meitä että koko finanssisektoria, osastopäällikkö Samu Kurri toteaa.
EU:n tekoälyasetuksen tarkoituksena on luoda yhtenäinen ja selkeä oikeudellinen kehys tekoälyjärjestelmien kehittämiseen, markkinoille saattamiseen, käyttöönottoon sekä käyttöön EU:ssa. Lisäksi tekoälyasetuksella pyritään varmistamaan, että EU:n alueelle tuotavat ja käyttöönotettavat tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten terveyttä, turvallisuutta tai perusoikeuksia. Tekoälyasetus tuli voimaan 1.8.2024, ja sen soveltaminen on alkanut vaiheittain. Viranomaisten valvonta- ja sanktiotoimivaltuudet astuvat voimaan 2.8.2025.
Finanssivalvonta selvitti teema-arviossaan finanssisektorilla käytössä olevia tekoälyteknologioita, käytön laajuutta, käyttötapauksia, tunnistettuja riskejä, saavutettuja ja toivottuja hyötyjä sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Vastaajina oli 83 finanssisektorilla toimivaa yritystä.
Lisätietoja antaa
Toimistopäällikkö Jussi Terho. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.
Linkit
Valvottavatiedote 27.6.2025: Teema-arvio tekoälyn käytöstä finanssisektorilla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Muut kielet
- ENG: FIN-FSA thematic review: financial sector organisations use AI in internal processes, utilisation in the customer interface increases
- SWE: Finansinspektionens tematiska bedömning: organisationer inom den finansiella sektorn använder artificiell intelligens i sina interna processer, användningen i kundgränssnittet ökar
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Pareto Securities Ab tilldelas påföljdsavgift på 115 000 euro för försummelser i transaktionsrapporteringen13.5.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har tilldelat Pareto Securities Ab en påföljdsavgift på 115 000 euro för brister i bolagets transaktionsrapportering
Pareto Securities Ab:lle 115 000 euron seuraamusmaksu kaupparaportoinnin laiminlyönnistä13.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt Pareto Securities Ab:lle 115 000 euron seuraamusmaksun puutteista yhtiön kaupparaportoinnissa.
Penalty payment of EUR 115 000 to Pareto Securities Ltd for omissions in transaction reporting13.5.2026 14:00:00 EEST | Press release
The Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) has imposed on Pareto Securities Ltd a penalty payment of EUR 115 000 for omissions in transaction reporting.
Finansinspektionen ålägger Nanolån AB att lämna uppgifter om beviljade krediter till det positiva kreditupplysningsregistret – beslutet förenas med löpande vite27.4.2026 11:20:13 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har genom sitt beslut av den 11 mars 2026 ålagt Nanolån AB att lämna uppgifter om beviljade krediter till det positiva kreditupplysningsregistret och förenat förpliktelserna i beslutet med löpande vite. Vitets grundbelopp är 10 000 euro och tilläggsbeloppet 5 000 euro för varje hel månad under vilken parten har underlåtit att uppfylla förpliktelserna.
Finanssivalvonta velvoittaa Nanolaina Oy:n ilmoittamaan myöntämiensä luottojen tiedot positiiviseen luottotietorekisteriin – tehosteeksi juokseva uhkasakko27.4.2026 11:20:13 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on 11.3.2026 antamallaan päätöksellä velvoittanut Nanolaina Oy:n ilmoittamaan myöntämiensä luottojen tiedot positiiviseen luottotietorekisteriin ja asettanut päätöksessä mainittujen velvoitteiden tehosteeksi juoksevan uhkasakon. Uhkasakon peruserä on 10 000 euroa ja lisäerä 5 000 euroa jokaista sellaista täyttä kuukautta kohti, jona velvoitteita ei ole noudatettu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme