Kirjo-hanke selkeyttää ja parantaa neurokirjon lasten ja nuorten palveluita – ammattilaisia kaivataan vielä mukaan
26.6.2025 10:31:01 EEST | Oma Häme | Tiedote
Valtakunnallisessa hankkeessa haetaan ratkaisuja siihen, miten neuropsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret saisivat mahdollisimman hyvin oikea-aikaista hoitoa ja tukea. Oireilevien lasten määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina, eikä Kela pysty yksin vastaamaan kaikkeen palvelutarpeeseen.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on keväällä 2025 alkanut Kirjo-hanke, jonka tavoitteena on kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluita entistä sujuvammiksi ja saavutettavammiksi. Hanke on osa valtakunnallista projektia, jota rahoittaa Kansaneläkelaitos (Kela).
Kirjo-hankkeen tavoitteena on tukea hyvinvointialueita ottamaan laajempaa vastuuta palveluiden järjestämisestä ja vahvistaa monialaisia toimintamalleja lasten ja nuorten tueksi. Kela on myöntänyt keväällä 2025 yhteensä 2,2 miljoonaa euroa neurokirjon lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen. Rahoitusta myönnettiin kaikille hyvinvointialueille sekä Helsingin kaupungille. Kanta-Hämeen osuus rahoituksesta on 100 000 euroa.
Hankkeelle on ollut tarvetta, koska neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana. Erityisesti ADHD-diagnoosien ja siihen liittyvien lääkitysten määrä on lisääntynyt nopeasti. Kanta-Hämeessä kouluterveydenhoitajien seurannassa on 1249 oppilasta (7,68 %), joilla on ADHD-lääkitys. Vuonna 2024 luku oli 6,68 %. Samaan aikaan Kelan tarjoamien neurokehityksellisten häiriöiden kuntoutuspalveluiden kysyntä on kasvanut niin voimakkaasti, ettei Kela enää pysty vastaamaan yksin palvelutarpeeseen.
Tavoitteena sujuvammat palvelut ja oikea-aikainen tuki
Valtakunnallisessa hankkeessa kehitetään erityisesti ADHD-palvelupolkuja, vahvistetaan vanhemmuuden tukea ja tiivistetään yhteistyötä kasvatuksen ja koulutuksen toimijoiden kanssa. Kehittämistyö kytkeytyy osaksi alueen muuta palvelujen johtamista ja kehittämistä.
Kanta-Hämeessä Kirjo-hanke keskittyy siihen, että neuropsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret saavat oikea-aikaista, yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaa hoitoa ja tukea. Hankkeessa selkiytetään palvelu- ja hoitopolkua, joka kattaa hoitoon hakeutumisen, psykososiaalisen tuen sekä diagnoosiprosessin vaiheet. Hankkeen tehtävä on kuvata ja selkiyttää Kelan kuntoutukseen (Laku ja Oma väylä) ohjautumista. Mukana on monialainen ohjausryhmä ja työtä tehdään tiiviisti Kelan ja muiden hyvinvointialueiden kanssa.
– Projektissa kerätään kokemuksia ja tietoa, joiden avulla voidaan kehittää entistä toimivampia tukimuotoja ja palveluita tulevaisuudessa. Tavoitteena on pysyvien parannusten aikaansaaminen palvelujärjestelmässä, jotta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten asiat hoituisivat kokonaisvaltaisemmin ja tehokkaammin. Kirjo-hanke on keskeinen askel kohti neurokirjon lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamista sekä heidän tukemisensa ja hoitonsa kehittämistä, kertoo hankkeen vetäjä ja projektisuunnittelija Suvi Will Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta.
Yhteistyötä kuntien ja asiantuntijoiden kanssa
Kirjo-projektissa tehdään tiivistä yhteistyötä kasvatuksen ja koulutuksen toimijoiden kanssa kunnissa. Kanta-Hämeessä on solmittu aiesopimukset Hämeenlinnan, Hattulan, Janakkalan, Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kanssa.
Projektissa toimii nepsy-ammattilaisverkosto, joka kehittää arjen ympäristöihin, kuten varhaiskasvatukseen ja kouluihin, soveltuvia toimintamalleja ja tukimateriaaleja, joilla lasten ja nuorten oireilua saataisiin vähennettyä.
– Koostamme materiaalin, joka tulee jakoon mm. varhaiskasvatukseen ja kouluihin. Materiaalissa otetaan huomioon lapsen sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen kuormitus, ja esimerkiksi taukojen ja rauhoittumisen merkitys oireilun vähentämiseksi. Olemme saaneet ammattilaisverkostoon mukaan rautaisia asiantuntijoita sosiaali- ja terveysalan, kasvatuksen ja koulutuksen, seurakunnan- sekä järjestötoimijoista, Will kertoo.
Asiakkaille hanke näkyy myöhemmin ADHD-lapsen ja nuoren digipalveluna ja hoitopolkuna, joiden suunnittelu on aloitettu. Lisäksi hankkeen myötä ammattilaisille ja perheille järjestetään webinaareja oireilevan lapsen tukemiseen.
Kirjo-hanke jatkuu lokakuulle 2026 asti.
Haluatko mukaan kehittämistyöhön?
Onko sinulla kokemusta neurokirjon lasten tai nuorten opettamisesta, ohjaamisesta tai perheiden kanssa työskentelystä ja haluaisit osallistua kehittämistyöhön? Kirjo-projektin ammattilaisverkosto toivottaa uusia jäseniä tervetulleiksi!
Ota yhteyttä: suvi.will@omahame.fi
Yhteyshenkilöt
Suvi WillProjektisuunnittelija, Kirjo-hanke
Puh:0503442663suvi.will@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote
Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma
Mio Advance -infuusioseteissä on tilapäisiä toimitusvaikeuksia18.9.2026 16:25:30 EEST | Uutinen
Insuliinipumppua käyttävät diabeetikot saavat hoitotarvikejakelusta korvaavan tuotteen.
Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote
Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.
Yliannostus ei näytä aina siltä kuin elokuvissa18.9.2026 12:34:41 EEST | Blogi
Mitä ajattelet, kun näet tajuttomalta vaikuttavan henkilön puistossa tai rappukäytävässä?
Aluehallitus linjaa järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä – valtakunnallinen aikataulu on poikkeuksellisen tiukka17.9.2026 11:21:22 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee maanantaina 21. syyskuuta järjestöille avattavaa hanke-ehdotusten hakua. Aluehallitukselle esitetään haun avaamista 22. syyskuuta sekä Oma Hämeen alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden hyväksymistä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tuetaan alueellista sote-järjestötoimintaa sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on osoitettu valtakunnallisesti vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosille 2027–2030. Valtakunnallisen haun aikataulu on hyvinvointialueiden ja järjestöjen näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. STM avasi valtionavustushaun 11. syyskuuta, ja hyvinvointialueiden valmiiden hakemusten on oltava ministeriössä jo 26. lokakuuta. Noin kuuden viikon aikana hyvinvointialueiden on siis päätettävä omista painotuksistaan ja arviointiperiaatteistaan, järjestettävä alueellinen haku, arvioitava järjestöjen ehdotukset, valittava mukaan otettavat kokona
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme